Kymmeneen vuoteen ensimmäistä kertaa en istu Turun kristillisen opiston salissa miettimässä kirkon tulevaisuutta. Samaan aikaan helpottunut ja haikea olo. Hallintovaliokunta sai tänään hyvän, osaavan uuden puheenjohtajan Ulla-Maj Wideroosin. Valiokunta on hänen johdollaan hyvissä ja osaavissa käsissä. Kuopion hiippakunnan progressiivinen naisjoukko sai miesvahvistusta seuraajastani Olli Kortelaisesta.
Hetken istuin illalla koneen ääressä seuraamassa keskustelua avioliittosta. Se oli viimeinen aloite, jonka allekirjoittaja olin. Salin ilmapiiri oli ahdistunut, hätääntynyt ja pelokaskin. Monet puheenvuorot, joihin olin edustaja-aikani tottunut ja turtunut, kuulostivat nyt kovilta, julmilta ja tahdittomilta. Mietin, miten me tässä kirkossa puhumme ihmisestä. Miten me puhumme ihmisestä kirkkojemme saarnatuoleissa, kasteissa ja hautaan siunaamisissa. Sitä meidän tulee miettiä itse kunkin.
Voi kunpa tätä kirkkoa ei johdettaisi pelosta, vaan toivosta käsin. Onhan kristinusko kuitenkin pohjimmiltaan toivon uskonto. Sanoohan Jumalakin: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
Rohkeutta ja voimia teille, joiden tehtävänä on nyt edustaa tätä kirkkoa! Ja toivoa myös meille, jotka puurramme arjen keskellä. Valoa on!
