perjantai 18. toukokuuta 2018

Päätös ja uusi alku



Keskustelu avioliitosta saatiin päättymään puoleen päivään mennessä. Aloitteemme äänestettiin raukeamaan. Asian läpimeno olisi vaatinut seitsemän edustajan asettumista taaksemme.  Piispainkokoukselle annettiin kuitenkin tehtäväksi etsiä ratkaisua tähän tilanteeseen. Tehtäväksianto piispainkokoukselle meni eteenpäin lähes määräenemmistöäänin. Se antaa ehkä pienen toivon pilkahduksen.

Monet olivat pettyneitä ja väsyneitä. On raskasta palata takaisin kotiin ja kertoa keskustelun yhä jatkuvan. Kyse ei lopulta ole kirkon avioliittonäkemyksestä, vaan muuttuvasta käsityksestä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen, kuten Meri-Anna Hintsala puheessaan sanoi. Mutta välillä tuntuu, että siihen liittyy vielä syvempiä ristiriitoja ja näkemyseroja kuin avioliittoteologiaamme.

Summa summarum: oli tärkeää, että teimme avioliittoa koskevan aloitteen. Ilman aloitteita asiat eivät mene eteenpäin. Meidät on kutsuttu ihmisten keskelle rakentamaan siltaa Jumalan maailman ja ihmisten maailman välille. Sinne matka johtaa taas, kun huomenna kastan ja kohtaan ihmisiä.

Ja niin kuin arkkipiispa sanoi:
"Hiljaisessa kirkossa asuu kenties myös luontainen taju siitä, että elämän suurimpia kysymyksiä ei ratkaista äänestämällä. Ei sitä, mihin nojaavat usko ja toivo, ihmisen arvo ja arvokkuus, ei sitä, miten toista ihmistä kohdellaan, ei sitä, millaisia ovat elämän perustavat kertomukset pyhästä, armosta ja ihmisen osasta, ne joista tärkeimmät kuullaan jouluna ja pääsiäisenä. Sellaisista asioista ei päätetä demokraattisesti, ei yksinkertaisella eikä määräenemmistöllä."





torstai 17. toukokuuta 2018

Lutherista ja Raamatusta







Tänään on käsitelty koko päivä perustevaliokunnan mietintöä. Asiallinen keskustelu, mutta raskas päivä. En tiedä, miten tästä oikeasti päästään eteenpäin. Tämä on paitsi raamattukysymys, myös sukupolvikysymys. Ehkä yksi mietinnön hankala puoli on se, että se kirjoittaa auki kaksi eri näkemystä, mutta näkemyksiä on vielä paljon enemmän. Käsittääkseni myös ne valiokunnan jäsenet, jotka olivat avioliittokäsityksen laajentamista vastaan, eivät yksityiskohdissaan ole samaa mieltä kaikesta keskenään. Nyt se jää näkemättä ja niputtaa vastustajat yhteen joukkoon.

Oma puheenvuoroni liittyi Lutherin ihmiskäsitykseen. Kiitos Sini Mikkolan hienon väitöskirjan! Nostin esille Lutherin avioliittokäsityksen ja ihmiskuvan aikasidonnaisuuden. Lutherille nainen on holhottava ja mies holhoava, perheväkivaltaa saa harjoittaa ja avioliitto ei ole tasa-arvoista kumppanuutta. Käsittääkseni nykyistä avioliittokantaa ei voi puolustaa Lutherilla, sillä emme jaa kokonaisuudessaan hänen näkemystään avioliitosta.
Tutustuin Mikkolan tutkimustuloksiin ensimmäistä kertaa lukemalla hänen blogiaan https://reformaationrajapinnoilla.wordpress.com/blogi/. Suosittelen!

Ulkona jyrisee ukkonen ja vettä tulee. Kohta loppuu keskustelu ja alkaa valmistautuminen arkkipiispa Mäkisen läksiäisillallisille. Vähän ikävä tunnelma lähteä juhlimaan suoraan tämän keskustelun jälkeen. Mutta niin se vain on. Toivottavasti tästä tulee kuitenkin mukava ilta. Ja arkkipiispaa tulee kovasti ikävä, etenkin hänen hienoja puheitaan.







keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Rahasta ja seksuaalisuudesta



Aamupäivä käsiteltiin tänään lähinnä rahaa ja eläkemaksuja. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta sitä se ei ole. Talousvaliokunta esitti vastoin Kirkkohallituksen esitystä, että Kirkon keskusrahaston eläkemaksuja ei alenneta, vaan ne säilyvät ennallaan. Taustalla on ajatus oikeudenmukaisuudesta seurakuntien ja keskusrahaston välillä sekä eläkerahaston pääoman kartoittaminen. Eläkerahaston on kannettava ainakin 2070-luvulle. Hiippakuntia tämä ei miellyttänyt, sillä siellä pelätään talouden heikkenemistä. Nyt on aika ruveta miettimään, miten työtä voidaan tehostaa ja hiippakuntien välistä yhteistyötä kasvattaa.

Sen sijaan talousvaliokunta lausui tukensa hiippakunnille osoitetuille kehittämisrahoille, joilla tuetaan seurakuntien rakennemuutosta ja yhteistyötä. Nyt vain anomaan hiippakunnilta rahaa näihin hankkeisiin. Esimerkiksi Kuopion hiippakunnassa yli puolet kehittämisrahasta on jäänyt käyttämättä.

Iltapäivällä ministeri tarjosi ministerikahvit koivukakkuineen. Ystävällisesti hän puhui lapsista ja nuorista, seurakuntavaaleista ja elinikäisestä oppimisesta. Ruokasali oli kuin sauna, jonka löylyissä istuimme. Oli helpottavaa päästä ulos haukkaamaan hetkeksi raitista ilmaa.

Nyt istumme iltaa istuntosalissa ja keskustelemme avioliitosta. Kuudelta aloitettiin ja kahdeksaan asti tänään istutaan. Ja huomenna jatketaan. Perustevaliokunnan mietintö jakautuu kahtia: niihin, jotka vastustavat avioliittokäsityksen laajentamista ja niihin, jotka tukevat sitä. Molemmat kannat on kirjattu nyt ylös ja niiden olemassaolo on tunnistettu. Ihmetystä herättää se, ettei valiokunta ole kuullut yhtään asiantuntijaa, vaan tukeutuu ennen muuta piispainkokouksen vanhoihin dokumentteihin.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Naisista ja piispoista

Tämän aamun kirpsakka keskustelu liittyi piispanviran kelpoisuusvaatimuksiin. Tähän astihan ainoa kelpoisuusvaatimus on ollut pappisvihkimys. Arkkipiispanvaalin ehdokkasasettelu ja ehdokas, joka ei hyväksy kirkkomme virkakantaa, on nostattanut paljon keskustelua. Voiko pappi, joka ei suostu yhteistyöhön naisten kanssa tulla valituksi piispaksi? Kyllä teoriassa voi.

Virkakysymys on noussut kevään aikana esille monesta syystä. Olin itsekin jo luullut, että tämä kysymys on kirkossa marginaalinen, eikä sitä kannata kovin paljon miettiä tai nostaa esille. Arkkipiispanvaali osoitti kuitenkin, että vanhan virkakäsityksen kannattajia on yllättävän paljon Se on todellisuutta kirkossa, eikä sitä kannata puhua pois.

Salikeskustelua kuunnellessa esiin nousi monenlaisia ajatuksia. Ehkä häiritsevintä oli se, että naisten kokemuksille naureskeltiin. Hauskan, leppoisan puhetyylin sisään oli ladattu valtava määrä mitätöintiä. Tähän eivät syyllisty naispappeuden vastustajat. Se täytyy heidän kunniakseen sanoa. He itse ovat kokeneet saman ulkopuolisuuden ja vähättelyn tässä kirkossa, eikä tämä ole heille leikin asia. Tätä tyyliä edustavat ennemminkin tuon joukon liepeillä olevat edustajat.

Toinen yllättävä, mutta kirkollisessa keskustelussa esiin noussut ajatus on se, etteivät miehet voi tietää, miltä naisista tuntuu. Kyse ei siis ole pappeudesta, jossa miehet ja naiset ovat yhtä, vaan ikään kuin kirkko olisi jakaantunut kolmeen ryhmään: naisiin, miehiin ja heihin, jotka eivät tule alttarille naisten kanssa. Näin miehistä tuleekin yhtä äkkiä oma joukkonsa ja naiset ovat ongelma. Tätä ajattelua pidän tällä hetkellä kaikkein vaarallisempana.

En itse kannata kuitenkaan aloitetta, vaikka sen intention jaan. Minusta ihmisillä on oikeus valita piispaksi se henkilö, jonka he katsovat sopivimmaksi. Sen sijaan tärkeää on kirkon johdon ääni. Onko tämä heille keskeinen asia vai ei? Eturiviä haastettiin ottamaan kantaa asiaan. Suoraan siihen kuitenkin vastasi vain piispa Samuel Salmi, joka antoi aplodien saattelemana kaiken tukensa naisille. Kiitos, Sami!

Kirkkolain kokonaisuudistus on nyt naputeltu pöytään. Tunnin ajan kuului vain puheenjohtajan nuijan tasainen kopse. Muutosehdotuksia ei tullut. Uudistus tulee vielä tällä viikolla uuteen käsittelyyn. Sen jälkeen meillä on kädessämme kirkkolaki ja - järjestys, jota tavallinen seurakuntapappi ymmärtää. Loppupäivä on tarkoitettu valiokuntatyöskentelyyn. Ja sitähän me talousvaliokunnassa teemme. Monet muut pääsevät nauttimaan ihanasta kesäpäivästä ulkona.



maanantai 14. toukokuuta 2018

Tiestä ja luottamuksesta




Viikko Turussa on käynnistynyt ihanassa kevätsäässä. Käsittelyssä on tällä viikolla isoja asioita, ennen muuta kirkkolainsäädännön kodifiointi. Mutta kaikkien katseet kääntyvät yhteen ja samaan asiaan: avioliittokäsityksen laajentamiseen. Tällä kertaa se ei sähköistä tunnelmaa, vaan tekee siitä raskaan ja painavan. Tästä tulee hankala viikko.

Sen sijaan päivä alkoi arkkipiispan hienolla puheella. Niitä täällä jää kaipaamaan. Hän kävi oman henkilöhistoriansa kautta läpi kirkkomme kehitystä ja sen jakautumista aktiivikirkon ja hiljaisen kirkon välille. Puheessa välittyi historian kaari siihen kirkkoon, jossa nyt elämämme ja kenen kirkko tämä oikeastaan on. Tämä meidän kirkkomme.

”Yhdessä näkyvät Emma ja Paavo, isovanhempani. He olisivat voineet sanoa varmalla äänellä: – Minun kirkkoni…. He samastuivat kirkolliseen sisäpiiriin, kirkkokansaan. Sellainen oli muodostunut kulttuurin ja yhteiskunnan muutoksessa viime vuosisadan taitteessa. Muutos tulkittiin kristillisen elämänjärjestyksen murenemiseksi. Kirkkokansa vetäytyi eräänlaiseen puolustusasentoon. Haluttiin siirtää uskonnollinen perintö ja asettua luopumusta ja vieraantumista vastaan.

Tämän viime vuosisadan suuren linjan perinnön keskellä tunnen olevani täällä
kirkolliskokouksessa. Täällä jatkuu kirkkokansan, tuon sisäpiirin sisäinen kiistely ulospäin aktiivisen kirkon sisällöstä ja omistajuudesta. Toisinaan, kun täällä puolustetaan opin ja uskon oikeaa järjestystä, tunnistan siinä jotain samaa kuin Paavon puolustaessa kristillistä elämänjärjestystä sata vuotta sitten. Kovuus ja armottomuus jättävät aina jäljen.”


Päivä jatkuu lähetekeskusteluna piispankokouksen esityksestä lähetysjärjestöistä, eläkerahastomaksuista, Kirkkohallituksen ja hiippakuntien vuosikertomuksista ja tilinpäätöksestä. Aika tavallista peruskauraa siis. Kirkon talous on kunnossa, kirkon yhteinen toiminta (kirkkohallitus ja hiippakunnat) on ollut säästeliäs, eläketulot ovat karttuneet hyvin. Vielä pitäisi olla muutama hyvä vuosi, sitten tulevat ehkä vähemmän hyvät. Kuka tietää.

Ensimmäisen kunnon keskustelun kirvoitti aloite Lähetyslentäjien ottamiseksi kirkon viralliseksi lähetysjärjestöksi. Koska asia on jo piispainkokouksessa käsittelyssä, mitä kirkkojärjestyskin edellyttää, kannatin asian raukeamaan jättämistä. Lähetyslentäjät ja muut pienet järjestöt tekevät hyvää työtä omalla sarallaan, mutta en näe mitään mieltä sille, että virallisten lähetysjärjestöjen määrää lisätään. Ennemminkin tarvitsemme lisää yhteistyötä ja sitä kautta saavutettavaa järjestöjen kotimaan kulujen vähentämistä.

torstai 9. marraskuuta 2017

Rahasta ja tulevaisuudesta

Oivan kanssa talousvaliokunnassa

Lyhyt kirkolliskokousviikko on tullut päätökseensä. Viimeiset kopautukset päätösten merkiksi. Kansalaisaloite -esitys hylättiin, mutta mikäli hiippakuntavaltuustot poistuvat, asiaan voidaan palata. Nythän on mahdollista tehdä aloite hiippakuntavaltuuston kautta. Mutta kuka tietää, mikä on hiippakuntavaltuusto? Joistain syystä olen pitänyt tätä aloitetta hyvänä. Kirkko on luonteeltaan kuitenkin seurakuntalaistensa kirkko, jossa tavallisen seurakuntalaisen äänen pitäisi voida kuulua entistä enemmän. Vaikka kansalaisaloitteen myötä tulisi myös turhaa työtä, sen kautta voisi nousta esiin myös todellisia ja tärkeitä asioita. Demokratia on hankalaa ja kallista, mutta välttämätöntä.

Isoin uutinen tällä viikolla on, että seurakuntien keskusrahastolle maksettava perusmaksu laskee yhden prosenttiyksikön jo ensi vuonna. Kuopion yhtymässä se tarkoittaa noin kolmen viran verran rahaa. Tällä päätöksellä halutaan tukea seurakuntien heikkenevää taloutta ja seurakunnissa tehtävää perustyötä. Mutta ei tämä päivä ole vain ilon päivä. Kirkon yhteinen työ, johon kuuluu niin Kirkkohallitus kuin hiippakunnatkin, menettää vuositasolla 6,5 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa, vaikka sopeuttamisaikaa onkin kolme vuotta.

Tämä tulee tarkoittamaan monia muutoksia ja edellyttää uudenlaista ajattelua kaikilla hallinnon tasoilla. Yhtenä avainkysymyksenä on, miten uudet ns. Kehittämispalvelut rakennetaan. Miten Kirkkohallituksen, hiippakuntien, järjestöjen ja yhtymien välinen työnjako voidaan rakentaa niin, että päällekkäisyyksiä karsitaan ja yhteistyötä lisätään. Samalla pitää miettiä, mikä on tähdellistä. Karsittavia asioita on suuria ja pieniä. Onko tätä päivää sekään, että kirkkoherra lähettää kolme kertaa vuodessa kapitulille työ- ja vapaa-aikasuunnitelmansa tai lomansa, jotka sitten tarkistetaan ja lasketaan.

Enonkosken luostariyhteisön retriittitoiminnan kehittämiseen pyydettiin 50 000 €. Talousarvioaloite oli Mikkelin ja Kuopion hiippakunnan yhteinen ja pyrin pitkään, etten ota asiaan kantaa. Kuitenkin kaikkien niiden selvitysten jälkeen, joita talousvaliokunta sai, en nähnyt mitään mahdollisuutta puoltaa hanketta. Etenkin Enonkoskelta itseltään tullut palaute oli niin murskaava, ettei sen jälkeen jäänyt enää muuta vaihtoehtoa. Mutta sali päätti toisin ja Enonkoski sai rahansa. Toivottavasti sitä kautta kasvaa jotain hyvää ja Enonkosken hartiat kantavat.





keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Vastaantuloja ja selän kääntämistä

Timo von Böhm ja hallintovaliokunnan koira

Keskustelu avioliitosta jatkui tänäänkin. Kolmas päivä menossa. Mutta nyt on jotain liikkeellä. Kompromissiksi on ehdotettu, että papit saisivat toimittaa siviiliavioliiton ja sen yhteydessä rukoilla puolesta ja kanssa. Entistä useampi puhuu sen puolesta, että ratkaisu on löydettävä. Joku pieni toivon pilkahdus kaiken keskellä. Spagaattia ollaan valmis tekemään kummassakin leirissä – ainakin jotkut ovat. Puherumbassa on menossa nyt toinen kierros eli samat ihmiset puhuvat toista kertaa, myös ne, jotka käsittelevät asiaa valiokunnissaan. Turhautumisen keskellä yritän ajatella, että puhuminen, dialogi ja yhdessä oleminen ovat ainoa tie eteenpäin.

Tässä täysistunnossa on myös ollut mielenkiitoista debattia. Keskeiseksi raamatunkohdaksi on noussut ensimmäisten kristittyjen kokous Jerusalemissa, jossa päätettiin ympärileikkaussäädöksistä. Siellä tehtiin lopulta kompromissi. Vaikeita asioita on ratkottu ennenkin. Myös juristien välinen keskustelu ja pallottelu on ollut mielenkiintoista kuulla. Laki on niin kuin se luetaan. Ja niin taitaa olla Raamattukin.

Talousvaliokunta on tehnyt ahkerasti töitä muiden viettäessä jo vapaailtaa. Seurakuntien tyytymättömyyteen suhteessa Kipaan ja Kirjuriin on nyt vastattu. Kirkkohallitukselle on annettu tehtäväksi selvittää, mikä näissä prosesseissa meni vikaan ja miten suuria hankkeita pitäisi tulevaisuudessa rakentaa ja hallinnoida. Syytä lienee niin järjestelmissä ja keskitetyissä palveluissa kuin seurakunnissakin. Kirjuri ei toimi kunnolla, eikä säästöjä saada aikaan, jos seurakunnat eivät digitoi ja tarkista tietoja. Kipa ei toimi, jollei päällekkäisyyksiä pystytä purkamaan. Pelkkä seurakuntien syyttely ei Kipa-asiassa johda mihinkään.

Mitä muuta täällä on ollut? Taustalla käytäviä keskusteluja arkkipiispanvaalista, ehdokaslistojen allekirjoituksia ja spekulaatioita. Ehkä vähän toivettakin siitä, että salissa olevat arkkipiispaehdokkaat linjaisivat omaa kantaansa ajankohtaisiin kysymyksiin. Ihan niin ei tämä kuitenkaan mennyt.

Ilmapiiri käytävillä on ollut yllättävän hyvä vaikeista asioista ja erimielisyyksistä huolimatta. Olen myös iloinen oman hiippakuntani kirkolliskokousedustajista, joiden kanssa on voitu jakaa monia asioita, vaikka ei kaikesta yhtä mieltä ollakaan.