perjantai 17. toukokuuta 2013

Toivoa ja murinoita



Viimeinen istunto ohi. Väki matkaa suurin joukoin kirkkopäiville Kuopioon. Istunnossa käytiin hiljainen ja väsähtänyt keskustelu viestintästrategiaan liittyvästä lausunnosta. Erillistä strategiaa ei onneksi tule, vaan viestinnän on läpäistä kirkon uusi strategia, kun se aikanaan valmistuu.

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön palvelujärjestöt, Nuorten Keskus, Poikien ja tyttöjen keskus ja Seurakuntien lapsityön keskus, olivat järjestäneet eilen illalla yhdessä Lähetysseuran ja Turun seurakuntien nuorisotyön kanssa nuorten kuulemisen. Sinapin tuliterä leirikeskus ja keväinen lämmin ilta olivat omiaan viemään eteenpäin nuorten aktiivista viestiä. Ja mitkä nuoret eri puolilta maata! Rohkeita, asiallisia, luovia, innostuneita ja hauskoja! Toivo siitä, että nuorten kuuleminen voi vielä joskus olla totta, virisi taas.

Puheenjohtajuuskysymys kuohuttaa pinnan alla ja vähän päälläkin. Se näyttää kuitenkin kuohuttavan enemmän sosiaalisessa mediassa kuin paikan päällä. Täällä ollaan aika levollisin mielin. Lopulliset päätökset tehdään vasta aikanaan. Nythän vasta valmisteltiin. Monet miettivät, mikä on oikeasti tärkeää. Jotkut näkevät tämän puhtaasti teologisena kysymyksenä, toiset taas demokratiavaateena. Minusta asiaa kannattaisi tarkastella puhtaasti käytännöllisesti. Se tarkoittaa: miten asiat sujuvat parhaiten ja miten seurakunnan ääni kuuluu parhaiten.

Itse alan kallistua siihen, että kirkkoneuvoston puheenjohtaja olisi jatkossakin kirkkoherra, ns. yhtymärovasti." Silloin hänen tehtävänsä voisi olla kevytrakenteisempi ja osa-aikainen, paljon nykyistä mallia muistuttava. Se olisi pitkällä juoksulla kustannustehokkainta. Kirkkoherra puheenjohtajana edesauttaa sitä, että yhtymä ymmärtää olevansa seurakuntaa varten ja että seurakunta on yhtymänkin perusyksikkö.

Sen sijaan seurakuntaneuvostossa puhetta voi samalla periaatteella johtaa maallikko. Hänen kauttaan kuuluu seurakuntalaisten ääni ja kirkkoherran vaikutusvalta säilyy päätöksissä esittelijän ja toimeenpanijan roolissa. Kirkkoherran tulee kuitenkin olla seurakuntaneuvoston jäsen. Keskustelu jatkukoon. Pääasia, ettemme mene punkkereihin ampumaan toisiamme periaatenuolin.

torstai 16. toukokuuta 2013

Tulevaisuuden tuulet



Auringon myötä tänään luotsattiin tulevaisuutta. Maria Kaisa Aula piti erinomaisen puheen - melkein rautalanka-alustuksen - lapsivaikutuksen arviointia ja lasten kuulemista koskevasta laista. Puheen viestinä on: ei vain kasvatusta, vaan ennen muuta osallisuutta ja vuorovaikutusta. Vatikaani ei ole ollut innostunut lasten kuulemisesta, monet luterilaiset kirkot sitä vastoin ovat olleet. Toivottavasti tulevaisuudessa myös omamme. Valmistelu on kestänyt kauan ja vielä kerran mietintö lähti Kirkkohallituksen jatkovalmisteluun.

Vaikka mietintö koski lasten kuulemista, jotkut saivat ujotettua yleiskeskustelun sisälle myös esiaviolliset suhteet ja seksuaaliopetuksen. Tämä näyttää onnistuvan aiheesta kuin aiheesta, mutta esille ne nousevat täällä etenkin silloin, kun puhutaan lapsista ja nuorista.

Iltapäivällä tulevaisuusvaliokunta jätti mietintönsä Haastettu kirkko -nelivuotiskertomuksesta. Oli nautinto kuunnella piispa Irja Askolan evästystä kirkon strategia- ja tulevaisuustyöryhmille. Hän muistutti, että kirkko on olemukseltaan globaali ja sen on edistettävä kansainvälistä solidaarisuutta, oltava vastakulttuuri yhteiskunnallisessa keskustelussa joka koskee mm. maahanmuuttopolitiikkaa, löydettävä diakoninen tapa elää kristittynä ja tultava enemmän osaksi kansalaisyhteiskuntaa.

Askola varoitti ajattelemasta, että kristillinen identiteetti määräytyisi sen mukaan, miten usein ihminen kirkon oven aukaisee. Käyntikertojen määrän listaaminen puhuu kirkkokäsityksestämme. Kuitenkin kyse on enemmän olemisen tavasta, miten olla kirkko ja kristitty tässä ajassa.

Naakka ja Rouskis, illan maskotit, tulivat jo hakemaan meitä leirikeskus Sinappiin. Siellä kuullaan kirkon todellista tulevaisuutta, lapsia ja nuoria!

Lähes kesäinen sää villitsi kansan istumaan ulkona paitahihasillaan. Alkuviikko oli niin tiivis, että ihan ihmettelee vapaaksi jäävää aikaa. Viikko kääntyy kallelleen, mutta hyvillä mielin.

Rakenteista ja rypyistä


Eilen oli sitten se suuri päivä, johon kaikki täällä tiivistyi. Käytävillä kävi kuhina ja salissakin käytiin pitkähkö yleiskeskustelu. Mutta kerrankin keskustelu oli erittäin asiallista ja aiheeseen liittyvää. Sen perusteella oli selvää, että illalla äänestettäisiin moneen kertaan.

Hallintovaliokunta oli muuttanut tuntuvasti kirkkohallituksen alkuperäistä esitystä. Jostain syystä yhtymästä olikin nyt tullut perusyksikkö, joka määrittäisi seurakuntia. Yhtymää johtaisi ns. yhtymärovasti, joka olisi samalla kirkkoherrojen esimies.Yhteinen kirkkoneuvosto olisi poistunut ja johtoryhmä olisi saanut osan sen päätösvallasta.

Koska seurakuntien itsenäisyyden tae on itsenäinen kirkkoherra, koko ymmärrys seurakunnasta olisi muuttunut ja yhtymän painoarvo suhteessa seurakuntiin kasvanut. Siispä tein muutosesityksen, jossa kannatin kirkkohallituksen alkuperäistä esitystä: määräaikaista "yhtymärovastia", joka on yksi seurakuntien kirkkoherroista. Hän on yhtymän johtavien viranhaltijoiden esimies, mutta ei kirkkoherrojen.

Illan kolmituntisessa äänestysrupeamassa muutosesitys meni lopulta läpi. Hurraa! Myös yhteinen kirkkoneuvosto säilyi. Paine maallikoiden puheenjohtajuuteen oli salissa niin suuri, että tulevaisuudessa maallikko johtaa puhetta niin seurakuntaneuvostossa kuin yhteisessä kirkkoneuvostossakin.

Muutosehdotuksia tehtiin paljon ja äänestys oli monipolvinen ja pitkä. Puheenjohtaja Timo Sahi teki upeaa työtä. Siitä huolimatta luulen, että osa väestä putosi kärryiltä ja äänestystulos neuvostojen puheenjohtajuudesta saattoi olla osittain sattumanvarainen. Niin se tietysti voi olla aina.

Tulevaisuudessa kaikki seurakunnat kuuluvat seurakuntayhtymään. Se ei mielytä niitä, jotka elävät suurseurakunnissa. Ja se mietityttää Pohjois-Suomen pitkien välimatkojen kansaa. Äänestystulos oli niin tiukka, että näin yksioikoisena ehdotuksena se ei määräenemmistösäädöksillä mene läpi.

Ehkä tylsältä tuntuvassa hallintopäivässä oli omat kohokohtansa: yhteistyö Porvoon hiippakunnan edustajien kanssa, oman hiippakunnan väki ja neuvottelut, rintamalinjojen murtuminen akselilla liberaalit-konservatiivit, kollegiaalisuus uusien ja vanhojen edustajien välillä ja puheenjohtajien hienon työn seuraaminen. Ja tietysti naapurin herra, jolla on sisupastillit aina esillä.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Pinkkiä ja keskustelua tytöistä ja pojista


Käytävällä veikkailtiin, ottaisiko ministeri Räsänen kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Olisihan se luontevaa arkkipiispan maanantaisen avauspuheenvuoron jälkeen. Pitkään kaikki näytti sangen rauhalliselta, mutta tuli se kuitenkin. Kirkko älköön myykö itseään ja sanomaansa yhteiskunnan paineen alla - avioliittokysymyksessäkään.

Esille nousi myös kirkon tehtävä maahanmuuttajien tukijana ja yhteisönä. Siihen myös arkkipiispa viittasi vastauspuheessaan kertomalla kirkkomme ensimmäisestä maahanmuuttajasta, piispa Henrikistä, jonka kotouttamisohjelma epäonnistui.

Ministerin pinkki jakku oli kaunis ja tyylikäs. Keväisen raikas.Nykyisen ministerin hyvä puoli on siinä, että hän jaksaa aina yllättää - niin pukeutumisellaan kuin sanoillaankin. Puheista ja kannanotoista voi keskustella ennen ja jälkeen varsinaisen tilaisuuden. Ja kakku on takuuvarmasti hyvää. Niin nytkin.

Täysistuntossa keskustelua herätti yllättäen mietintö, jossa korostettiin kirkon tarvetta terävöittää työtään 10-14 vuotiaiden lasten parissa. Asiaa pidettiin tärkeänä ja välillä keskustelussa sekoittuivat oman seurakunnan asiat ja kirkkohallituksen tehtävät. Huolestuttavaa oli se, että monissa puhenvuoroissa ei tunnettu kirkon laajaa työtä kouluikäisen lasten parissa juuri lainkaan. Myös käsite varhaisnuorisotyö näyttää istuvan lujassa, vaikka jo parin vuoden ajan on puhuttu tytöistä ja pojista tai kouluikäisistä lapsista.

Iltaa kohti käytäväkeskustelut seurakuntarakenteista tihenivät ja muutosesityksiä sorvattiin. Onneksi kokeneet ja kaikennähneet herrasmiehet selittivät kärsivällisesti meille uusille, miten käsittely huomenna etenee ja miten muutosehdotuksia tehdään.


maanantai 13. toukokuuta 2013

Avioliitosta ja aloitteista


Täytyy nostaa hattua arkkipiispalle, joka aina uudelleen ottaa täällä avauspuheissaan kantaa kipeisiin ja vaikeisiin asiohin. Monille tämän päivän avauspuheenvuoro taisi kuitenkin tulla yllätyksenä. Tasa-arvoisen avioliittolain esille nostaminen ja kirkon haastaminen avioliittokäsityksensä päivittämiseen oli toisille miellyttävä ja toisille varmaankin vähemmän miellyttävä asia.

Salissa vallitsi puheen aikana täysi hiljaisuus ja käytävillä kävi jälkeenpäin pienoinen kuhina. Jotkut eivät jaksaneet ymmärtää, miten arkkipiispan nostama Raamatun kehotus "Älä pelkää" tähän oikein liittyy. Minusta liittyy hyvinkin. Eiköhän tuo Raamatun sana ole tarkoitettu meille kaikille siellä, missä joudumme tekemisiin ristiriitaisten ja vaikeiden asioiden kanssa. Saa nähdä, millainen aloite syksyn istuntoon asiasta tulee.

Arkkipiispan puhe löytyy täältä:

http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/40DDCD315E915054C2257B6A002DF701/$file/Arkkipiispan%20puhe%2013%205%202013.pdf


Salissa kuuntelemme nyt lähetekeskustelua edustaja-aloitteista: viestintästrategiasta ja seurakuntamaksuprosentin alentamisesta. Toisaalta kirkkohallituksen oletetaan tekevän uusia strategioita, toisaalta taas toivotaa, että seurakuntien kirkkohallitukselle maksettava tuki alennettaisiin. Hankala yhtälö, sillä kaikki työ maksaa. Strategioita kirkko on pullollaan, mutta niiden toteutuminen on ollut niin tai näin. Ennemminkin ne ovat aikansa kuvia ja siksi kirkkohistorian kannalta ihan merkittäviä dokumentteja.

Tiedotuskeskus ja kirkon tiedotus saavat täällä aina huutia. Niin nytkin. Se kuuluu intohimoa herättävien teemojen sarjaan, josta keskustellessa voi nostaa niin teologista profiilia kuin tyytymättömyyttä aluepolitiikkaankin.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Toinen kevät


Laukku pakattuna ja paperit luettuna lensin tänään Turkuun. Kaksi asiaa kiinnitti heti huomiota: ihana Turun ja turunseudun murre, jolla taksikuski jutusteli matkalla opistolle, ja kukkivat valkovuokkomättäät. Ennen niin jokapäiväiset asiat olivat aikojen saatossa muuttuneet erikoisiksi, mutta kuitenkin kotoisiksi.

Talousvaliokunta kokoontui illalla. Ja lakivaliokuntakin näytti istuvan tänään. Virallinen työskentely alkaa huomenaamuna yhteisellä messulla Maarian kirkossa. Tätä istuntoviikkoa puhututtaa seurakuntarakenne 2015 -esitys ja ennen kaikkea hallintovaliokunnan siihen tekemät muutokset. Aika kaukana ollaan alkuperäisestä ajatuksesta. Siihen palaan vielä monesti viikon aikana.

Talousvaliokunta keskustelee ja antaa mietinnön kirkon keskusrahaston toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä ja kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnasta. Samalla saa aika hyvän kuvan siitä, miten kirkkohallitus mieltää tehtävänsä.

Mielenkiintoista sekin. Kokonaisuudessaan edessä on mielenkiintoinen viikko ja odotettavissa kiivaita ja pitkiä puheenvuoroja istunnossa. Mutta täällä on aina riittänyt suklaata pahimpaan väsymykseen, joten eiköhän nytkin.