perjantai 9. marraskuuta 2012

Kotiin päin

Puheet on pidetty ja viikko vietetty. Mietinnöt tehty, asioita laitettu valmisteluun ja hylätty. On kotiinlähdön aika. Viikon intensiivinen yhdessäolo on kuin toisella planeetalla olisi ollut. Olo muistuttaa vähän rippikoululeiriltä kotiin palaavaa.

Nelivuotiskestomusta käsiteltiin edelleen. Osa puheista ohjeisti valiokuntaa, osa analysoi tekstiä ja muutama hartauspuhekin kuultiin. Tulevaisuusvaliokunta sai runsaasti pohjamateriaalia tulevaisuusselontekoaan varten.

Keväällä täysistuntoa keskustelutti kovasti kirkollisten rakennusten suojelu. Ehdotuksen mukaan kaikki yli 50 vuotiset rakennukset tulisivat suojelun piiriin. Salin kanta oli aika yksiselittäinen ja se näkyi tänään päätetyssä esityksessäkin. Suojelurajana on edelleen itsenäisyysvuosi 1917, mutta yhteistyö museoviraston kanssa tiivistyy. Helpottava päätös monille niille seurakunnille ja yhtymille, joilla kiinteistömassaa riittää yli oman tarpeen ja varojen.

Päivän kaksi isoa asiaa tapahtui kuitenkin istunnon laitamilla ja ulkopuolella. Changemakerin aloitteesta noin kolmannes kirkolliskokousedustajista allekirjoitti vetomuuksen oikeudenmukaisemman turvapaikkamenettelyn puolesta. Pieni askel tämäkin kohti kantaaottavampaa kirkkoa.

Kirkon työmarkkinalaitoksen eläkkeelle jäävä kirkkoneuvos Risto Voipio muistutti puheessaan työnsä merkitykestä:
"Hei, huomenta Suomi, hyvin pyyhkii.
Sun poikas valvoi taas ja ahkeroi.
Herrat Helsingissä laman alla nyyhkii.
Minä tein sen minkä aikamies vain voi."

Ehkä tämä voisi olla tämän viikon työskentelyn yhteinen motto. Vaikkei aikamiehiä ollakaan.
 

torstai 8. marraskuuta 2012

Merkkipäiviä vai juhlia

Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon seinään. Pitäisikö tuota vuotta nimittää merkkivuodeksi vai juhlavuodeksi? Saksalaisille se on juhlavuosi, mutta omalle kirkollemme vain merkkivuosi. Tämä siksi, ettemme vain pahoittaisi sisarkirkkojemme mieltä.

Emmekö reippaasti voisi sanoa ulovamme uskonpuhdistuksen kirkko? Myöntää, että meillä on omat painotuksemme ja oma traditiomme. Olemme sanan kirkko. Ja ylpeitä siitä. Miksi olemme niin loputtoman korrekteja kaikessa, ettemme vain loukkaisi ketään? Tuli vähän suvivirsikeskustelut mieleen.

Reformaation merkkivuosi sai tänään kirkolliskokoukselta rahaa, sillä se oli sisällytetty talousarvioon. Tosin pienemmällä tuella, kuin alunperin oli ehdotettu. Rahaa saivat monet muutkin asian, mutta sillä muistutuksella, ettei tulevaisuudessa ole enää varaa samanlaiseen hankemaailmaan kuin ennen.

Tänäänkin olemme kuunnelleet koko päivän puheita ja päättäneet mietinnöistä ja aloitteista. Kun kuuntelee toisten puheita ja puhuu itse, tulee miettineeksi, kenelle täällä oikein puhutaan. Puhummeko me itsellemme, toisille edustajille, virkamiehille vai tukijoukoillemme, joiden on vakuututtava siitä, että tuomme esiin myös heidän näkemyksensä. Ehkä vähän kaikille.

Varsinainen vaikutamistoiminta tapahtuu täällä verkostoissa ja valiokunnissa. Toki hyvillä puheenvuoroillakin on paikkansa. Ja niitäkin olemme kuulleet myös tänään.

Illalla on vastaanotto arkkipiispan talolla. Ja viimeinen ilta. Se varmasti sopii tälle jo vähän ryytyneelle joukkolle. Suklaakin on on edelleen loppu.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Pitkien puheiden päivä

Mustanpuhuva joukko on saanut vähän väriä. Kaikki eivät ole enää mustissaan, vaan joukkoon mahtuu jo naisten värikkäitä vaatteita ja miesten vaaleanpunaisia paitoja. Hivenen vähemmän virallisempaa kuin kahtena ensimmäisenä päivänä.

Istumalihakset ovat tänäänkin saaneet hyvää harjoitusta. Aamupäivä keskusteltiin rakenteista. Enimmäkseen puhe on edelleen myönteistä. Niin myönteistä, että hallintovaliokunta voi tästä hyvin jatkaa mallin valmistelua. Suurin huoli näyttää olevan Jyväskylän ja Salon tapaisilla jättiseurakunnilla, joita tuleva pelottaa. Näin ulkopuolisen silmin muutos ei niiden nykyiseen rakenteeseen olisi kovin suuri.

Keskustelua on herättänyt - taas kerran - se, pitäisikö kirkkoneuvoston puheenjohtaja olla kirkkoherra vai maallikko. Mikäli se on maallikko, yhtymän johtoon nimetyn lääninrovastin täytyy olla yhtymän kaikkien työntekijöiden esimies. Muuten yhtymä helposti eriytyy omaksi saarekkeekseen ja alkaa elää ilman seurakuntien todellisuutta.

Nyt kuunnellaan mietteitä nelivuotiskertomuksesta "Haastettu kirkko". Piispat ovat saaneet kuulla huonosta medianäkyvyydestä ja kirkkoa keskittymisestä vääriin asioihin. "Minkä ihmeen tähden keskitymme niin paljon jumalanpalvelukseen, kun se ei kerran vedä väkeä", kysyvät monet.

Monien mielestä kirkko menettää väkeä, koska se keskittyy vääriin asioihin. Tosin mitkä nuo asiat ovat, aiheuttavat täällä päänvaivaa. Tähän asti teologiset linjanvedot ovat olleet aika piilotettuja, mutta nyt ne nostavat päätään.

Vielä istumme ainakin tunnin. Suklaa on loppu ja kahviakaan ei ole enää tarjolla. Mutta seura on mukavaa.



tiistai 6. marraskuuta 2012

Madame ja arki


Tänään keskusteltiin lapsiasianvaikutusten arvioinnista ja määräenemmistösäädöksistä. Molemmat esitykset lähtivät lyhyen yleiskeskustelun jälkeen jatkovalmisteluun eli eteenpäin. Ne eivät ole ihan pikkujuttuja kumpikaan.

Mikäli uusi säädös menee aikanaan läpi, seurakunnissa on arvioitava kaikkia päätöksiä niiden lapsiin ja nuoriin kohdistuvien vaikutusten näkökulmasta. Ja tämä velvoittaa.

Määrävähemmistöllä sen sijaan lähes mikä tahansa asia on voitu kaataa kirkolliskokouksessa. Nyt määräenemmistö tarvittaisiin vain kirkon oppia ja sen tulkintaa koskevissa asioissa. Entinen kreikanopettajani Kalervo Salo kysyikin, pitääkö määräenemmistö saavuttaa päätettäessä käsikirjoista, virsikirjoista ja raamatunkäännöksistä - niin kuin esitetään. Edelliset kun ovat rukousta ja jälkimmäinen käännöstekniikkaa.

Päivän juttu oli kuitenkin madame Räsänen, joka yllätti taas. Nosti esiin ihmisen arvon kansallisuudesta ja ihonväristä huolimatta - hyvä! - ja eutanasian - senkin esille ottaminen ja kirkon haastaminen siitä käytävään keskusteluun oli hyvä. Mutta sitten tunteellinen aborttipuhe. Sinänsä tärkeä asia, mutta argumentit kyllä aika yksipuolisia.

Talousvaliokunta pakersi eteenpäin. Ja sitten illalla pankkivaliokuntaan, niin kuin talousvaliokunnan jäsenen kuuluukin. Ja mistä siellä puhutaan. No seurakuntarakenteista. Mistäpä muusta.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Tänään se taas alkoi - kirkolliskokous. Tai oikeastaan se alkoi jo eilen illalla valiokuntien kokouksella. Talousvaliokunnalla on vastuullaan Kirkon keskusrahaston talous- ja toimintasuunnitelma, jota olemme ahkerasti lukeneet.

Aamulla kävelimme mustanpuhuvina kirkkoon kostean raikkaassa aamussa. Ja itse kokouksen aloitti arkkipiispa hienolla puheella.: "Jos maailmasta katoaa rukous, tämä on kylmä, suljettu ja armoton paikka, jossa ei ole pelastusta"


Päivän ja koko viikon todellinen keskustelunaihe on seurakuntarakenneuudistus. Siinä esitetään, että kaikkien seurakuntien tulee liittyä yhtymiin. Yhtymät hoitavat hallinnon - ja ehkä sairaalasielunhoidon, perheneuvonnan ja oppilaitostyön - mutta kaikki muu toiminta tehdään seurakunnissa. Yhtymässä voisi tulevaisuudessa olla siis isoja ja pieniä seurakuntia.

Eniten tämä malli näyttää askarruttavan vakavaraisia itsenäisiä kehyskuntien seurakuntia. Siellä ei nähdä tarvetta uudelle mallille, eikä siellä myöskään helposti haluta pienempien seurakuntien maksajiksi.

Suurin osa päivän puheenvuoroista on kuitenkin kannattanut tämän mallin jatkojalostusta. Ja keskusteltu on. Ja huomenna jatkuu.


Itse pidän mallia hyvänä ja toteuttamiskelpoisena. Luulen, että siitä päästään vielä kevätistunnossa sopuun. Enää ei haikailla suurten seurakuntien perään, vaan toiminnalliset yksiköt halutaan pitää riittävän pieninä.

Huomenna on uusi päivä. Majoituttunut olen tällä viikolla birgittalaissisarten hyvään huomaan kaupungille. Uima-allas ja lenkkimaastot puuttuvat, mutta onneksi on nettizumba!




perjantai 11. toukokuuta 2012

Aamu alkoi muiden aamujen tapaan uinnilla opiston uima-altaassa. Sieltä nopeasti aamiaisen kautta Maarian ihanaan keskiaikaiseen kirkkoon. Parin sateisen yön jälkeen Turun kevät on puhjennut kukkaan. Koivut loistavat vihreänä kuin kevään kirkko.

Täysistunnossa käsitellään tänään valiokuntien mietintöjä ja lopuksi vielä kaksi edustaja-aloitetta. Tänään ei varmasti käytetä pitkiä puheenvuoroja. Kaikki haluavat kotiin.

Viikon aikana olen kuunnellut lukemattomia puheita. Ne ovat olleet asiallisia, eivätkä kovin pitkiäkään. Täällä on paljon ja monenlaista asiantuntemusta. Edustajat istuvat kiltisti paikoillaan ja kuuntelevat, mitä nyt joku lukee välillä lehtiä tai kirjoittaa näitä blogejaan. Jos eduskunnassa puhutaan medialle, niin täällä puhutaan selvästi muille edustajille.

Maailma saattaa kuitenkin olla muuttumassa. Joissakin herätysliikkeissä on ollut tärkeää käyttää kirkolliskokouksessa puheenvuoroja siksi, että oma taustaryhmä on voinut varmistua omien edustajiensa lojaalisuudesta. Mutta onko tämä blogien kirjoittaminen mitään muuta kuin tuota samaa? Ainakin tänään aion käyttää yhden lyhyen puheenvuoron, jonka tosi puhun myös asian vuoksi, mutta myös siksi, että koen sen velvollisuudekseni Nuorten Keskusken puheenjohtajana.

Nuorten kirkolliskokousedustajien aloite koskee isospankkia, johon kerättäisiin virtuaalisesti hyviä käytänteitä eri puolilta Suomea. Aloitteen takana on kuitenkin paljon suurempi kysymys, nimittäin se, miten lasten ja nuorten kuuleminen on hoidettu kirkossamme. Viime kaudella esiin nostettu aloite nuorten kirkolliskokouksesta on hautautunut byrokratian rattaisiin. Tähän pitäisi pystyä vaikuttamaan tavalla tai toisella.


torstai 10. toukokuuta 2012

Tunnelma alkaa kirkolliskokouksessa lämmetä. Eikä ihme, sillä istuntosalissa loppuu ilma ja täällä on kuuma. Koko sali odottaa ääntenlaskun tulosta. Kohta selviää, ketkä edustavat hiippakuntia kirkkohallituksen täysistunnossa ja ketkä kaksi pappia sinne valitaan. Papit tulevat hiippakuntakierron mukaisesti Oulusta ja Turusta.

Ja tuloskin selviää nyt. Oulun hiippakunnan papistoa edustaa ensimmäistä kertaa nainen, vanha kurssikaverini Eija Nivala. Luulisin, että tällä on Oulun hiippakunnan papistolle iso symboliarvo. Niin paljon vanhoja haavoja monet siellä vielä kantavat.

Aamupäivällä keskusteltiin taas kirkkoon kuulumattomien hautauksesta. Puheenvuoropyyntöjä oli runsaasti ja keskustelu jatkuu tänään vielä kuudelta. Kaikki sanomisen arvoinen on varmasti jo sanottu. Ehkä täällä kannattaisi harkita aloitteille varatun puheajan rajoittamista. Joku jo kyseli lähetekeskustelun tarkoituksenmukaisuuden perään, mutta sai puheenjohtajalta tylyhkön vastauksen.

Mukavaa täällä on se, että tulee puhuttua monenlaisten ihmisten kanssa - myös niiden, joita ei tavallisesti kohtaa arjessa ja niiden, joiden teologinen viitekehys on aika erilainen. Vielä mennään hyvässä hengessä, toivottavasti myöhemminkin. Ykseyden ei tarvitse tarkoittaa samanmielisyyttä, vaan kunnioitusta eri mielipiteitä kohtaan. Kunhan ne eivät alista tai halvenna ihmistä ja ihmisyyttä.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012


Istuntosalista tuppaa loppumaan ilma, nilkat väsyvät ja istumalihakset puutuvat. Siksi paljon täysistunnossa istutaan ja kuunnellaan keskustelua. Monet onneksi puhuvat myös paikaltaan ja kommentit ovat olleet lyhyitä ja asiallisia.

Miltä täällä sitten näyttää? Kolmasosa edustajista on naisia, loput miehiä. Ihan mustaa rintamaa en edessäni näe, sillä naiset onneksi pukeutuvat keväisesti ja värikkäästikin. 

Päivän intohimon kohteena ovat olleet kirkkorakennusten suojelua koskevien säännösten muuttaminen ja kristilliseen hautaamiseen ehdotetut maksut kirkkoon kuulumattomille.

Kirkkohallitus esittää, että kaikki yli viisikymmentä vuotta vanhemmat kirkkorakennukset tulisivat suojelun piiriin. Edustajat kyseenalaistivat lähetekeskustelussa esityksen lähes yksimieliseksi. Sitä pidettiin liian staattisena ja seurakunnille kalliina ratkaisuna. Kaikki yli viisikymmentä vuotta sitten rakennetut kirkot eivät ole arkkitehtuuniseti arvokkaita.

Keskustelu hautaukseen liittyvistä maksuista pääsi vasta vähän käyntiin. Puheenvuoropyyntöjä oli runsaasti ja niistä jatketaan huomenna. Ajatukset menivät hyvin ristiin. Itse ajattelen, että aika ei ole vielä kypsä maksuille, mutta mikäli kirkosta eroaminen kiihtyy, tähän on tavalla tai toisella tultava.

Nyt on meneillään kirkkohallituksen kyselytunti. Esille on otettu mm. lapsiasiainvaikutusten arvioinnnin säädösvalmistelu, joka on takunnut kirkkohallituksessa jo pitkän. Kymmenen pistettä lapsiaisianvaltuutetulle, joka hellittämättä halusi saada tätä asiaa eteenpäin. Kirkko kyllä arvioi toimintaympäristöä ja rahaa, mutta ei asioiden vaikutusta ihmisiin - ja  vielä vähemmän lapsiin.

Enemmän lasten ja nuorten osallisuudesta kirkossa voit lukea sivulta www.lapsivaikutukset.fi

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kirkolliskokouksen ihmeellinen maailma jatkui tänään. Kirkkohallituksen toiminta- ja talouskertomus nostatti ihan yleiskeskusteluakin. Pekka Niiranen näpäytti kirkkohallitusta kirkonkirjojen salassapitosäädöksistä, mikä oli ihan asiallista.

Mutta muutakin kuultiin. Itse asiassa esiin tuotiin ensimmäiset teologiset argumentit. Sammeli Juntunen katsoi Pyhä-painopisteen edustavan liian heikkoa teologiaa ja hengellinen elämä verkossa -hankekin keskittyi sisällön sijasta läsnäoloon. Käytävillä näytti olevan aika monta selkään taputtelijaa.

Teksti oli siksi kovaa, että oli puolustettava sekä hanketta että painopistettä ja sen nuoria, mutta raikkaita ja osaavia työntekijöitä. Muuten täällä on ollutkin liberaali-konservatiivi-rintamalla melko rauhallista. Kulissien takana on väännetty kättä kirkkohallituksen täysistunnon edustajien paikoista. Niistä lisää torstaina. Lisäksi sivuttiin kirkon eettistä sijoittamista ja sen kytköksiä aseteollisuuteen.

Onnellinen olen talousvaliokunnasta ja sen tasokkaasta keskustelusta. Osaavia, hienoja maallikkoja ennen muuta!

Ja tietysti ministeri oli täällä tänään ja piti asiallisen puheen - huomautti kirkon loputtomista alistamisvelvotteista ja toivoi, että tämä byrokratia lopulta saataisiin aisoihin.

Ps. Jotkut ovat kyselleet tämän blogin vuorovaikutteisuuden perään. Tähän voi kommentoida, mikäli sinulla on gmail-sähköpostiosoite. Tämä johtuu blogialustan rajoittuneisuudesta. Ehkä vaihdan blogialustaa, mutta tämä viikko valitettavasti menee nyt tällä.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Aamu alkoi lupaavasti. Päätin lähteä juoksemaan. Puin päälle lenkkivaatteet. Lenkkareita etsiessäni edessä oli ikävä yllätys. Löysin kyllä kaksi kenkää, mutta toinen niistä oli kokoa 43. Ja ihan niin iso jalka minulla ei ole. Hetken jo mietin, onko tämä huonon päivän ennen.

Raitista ilmaa sai ilman lenkkareitakin. Ja päivästäkin tuli hyvä. Valtakirja ei ollut unohtunut kotiin ja iltapäivällä jo tottuneesti painelin istuntosalin läsnäolonappuloita. Päivän kohokohta oli paitsi Irja Askolan erinomainen saarna, myös arkkipiispan kantaaottava, mutta syyttelemätön puhe kirkon varjoista ja hiljaisuuden historiasta. Vaikka se kohdistuikin ennen muuta vanhoillislestadiolaisuuteen, se samalla kohdistui uskonnollisiin liikkeisiin yleensä - myös seurakuntiimme. Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa www.evl.fi/kirkolliskokous

Päivän suurin paine liittyi kuitenkin valiokuntapaikkojen jakoon. Lopulta valitsijamiehet päätyivät aika sopuisasti ratkaisuun. Alunperin toivomani tulevaisuusvaliokunta vaihtui talousvaliokuntaan, mikä tuntuu hyvältä ratkaisulta. Muut hiippakunnan edustajat saivat toivomansa. Valitsijamiehenä sain itse olla vaikuttamassa valintoihin ja näkemässä, että monet asiat voidaan hoitaa myös neuvotellen. Toivottavasti tämä linja jatkuu.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Olen huono pitämään lupauksiani - etenkin itselle annettuja. Uuden vuoden lupauksistakin luovuin ajat sitten. Mutta koska satuin lupamaan blogikirjoittamista itseni lisäksi myös kirkon tiedotuskeskukselle, Iirikselle ja Lahjalle, olen tässä.

Turun kristillisen opiston remontoitu huone, lämmin vastaanotto, paljon tuttuja kasvoja ja vähän uusiakin, ihmettelyä ja monimutkaisia käytäviä. Kirkolliskokous alkaa huomenna. Iloisella jännityksellä odotan uutta päivää.

Aamulla Kuopio sai uuden piispan. Ilmassa oli juhlavuutta, mutta myös iloista hilpeyttä. Uusi piispa tarkoittaa sitä, että sanoma kulkee eteenpäin. Ihmiset vaihtuvat, mutta sanoman viejien ketju ei katkea. Ehkä niin on kirkolliskokouksenkin laita. Ihmiset vaihtuvat, mutta kirkon ja sen sanoman asialla olemme me uudetkin. Siispä kohti huomista!