Yhteydestä ja elämästä

Koko aamupäivä käytiin keskustelua avioliittoaloitteesta. Päällimmäisenä on tunne, että se piti tehdä. Paljon asiallisiakin puheenvuoroja kuultiin puolesta ja vastaan. Aloite lähetettiin perustevaliokuntaan, mutta lopuksi piti vielä äänestää, antaako yleisvaliokunta asiasta lausunnon vai ei. Pitkän keskustelun jälkeen olisi ollut kummallista, jos toinen valiokunta ei olisi saanut lausua asiasta lainkaan. Tähän asti kun avioliittoa koskevat aloitteet ovat kulkeneet yleisvaliokunnan kautta. Puherumba venyi kuitenkin niin pitkäksi, että edustajat alkoivat jo lähteä kotia kohti ennen äänestyksen alkua.

Puheissa kuin puheissa kannettiin huolta kirkon ykseydestä. Jos malli kahdesta rinnakkaisesta tiestä tässä asia ei vie eteenpäin, perustevaliokunta joutuu miettimään, mikä sitten. Pääasia, että eteenpäin mennään.

Kirkolliskokous kukitti lopuksi eläkkeelle jäävän piispa Irja Askolan. En valitettavasti enää ollut sitä näkemässä, sillä kone lennätti minut Kuopioon. Nyt täällä isoskoulutuksen keskellä leirikeskuksessa mietin, että tämä aloite oli tehtävä näidenkin nuorten tähden. Olen sen heille velkaa.

Talousvaliokunta alkaa pureutua syksyllä Kipaan liittyviin kysymyksiin. Se ei näy seurakuntalaisten arkipäivässä, meidän työntekijöiden kuitenkin. Mielenkiintoista sekin. Toisenlaista vain.

Äänestyksiä ja istumista

Nyt se sitten on päätetty. Tulevaisuusvaliokunnan mietintö on hyväksytty. Ponsia oli alunalkaen kaksikymmentä. Niiden ja muutamien lisäponsien äänestykseen käytettiin aikaa kolme ja puoli tuntia. Keskustelu oli salissa elävää ja välillä hauskaakin, mikä ei ole täällä kovin tavallista. Muutenkin tunnelma käytävillä on ollut harvinaisen kepeää ottaen huomioon, että olemme todella monesta asiasta eri mieltä.

Mitä sitten päätettiin? Ei mitään kovin radikaalia. Seurakuntatasolla ei muutu oikeastaan mitään. Yritimme saada mukaan lisäponnen, jonka mukaan yhtymien hallintorakennetta olisi kevennetty. Hävisimme täpärästi muutamalla äänellä. Salissa melkein kaikki ne, jotka ovat yhtymäseurakunnista, olivat muutoksen takana. Muut taas eivät. Maallikkovallan kaventumista pelätään kovasti.
 

Samaa asiaa ei pelätty juuri lainkaan, kun esitys hiippakuntavaltuuston lakkauttamisesta ja maallikkoedustajien lisäämisestä tuomiokapitulin kollegioon meni uudelleen valmisteluun. Ainut todella suuri asia oli päätös keskusrahastomaksun alentamisesta yhden prosenttiyksikön verran. Samalla selvitetään Kirkkohallituksen kehittämiskeskuksen perustamista. Selvityksessä otetaan huomioon myös kirkolliset järjestöt.

Sitten täällä keskusteltiin taas määräenemmistösäädöksistä. Niistä keskustellaan kerran kaudessa. Puheenvuoro edustajat yksi toisensa jälkeen kertoivat, miten juuri määräenemmistösäädökset ovat kirkon yhteyden takuu. Mietin joskus, kenen ykseyden takuu se on. Onko niin, että oikeasti ymmärrämme kysymyksen ykseydestä eri tavoin? Eikö ykseyttä olekaan se, että eri tavoin ajattelevat etsivät yhteistä suuntaa niin, että eri osapuolet tulevat toisiaan vastaan? Vai sekö on ykseyttä, että osan ei tarvitse liikahtaa lainkaan, samalla muut joutuvat suostumaan vallitsevaan olotilaan?

Nyt keskustellaan avioliitosta. Pingisottelu jatkuu, välillä rauhallisempana, välillä kiihkeämpänä. Nyt juuri kuuntelen puhetta, jossa aloitteen puoltajien mahdollisuutta toimia kirkossa kyseenalaistetaan. Aloite menee perustevaliokuntaan. Se näyttää nyt selvältä.

Talousvaliokunta kokoontuu vielä illalla. On ihanaa olla siellä. Saa puhua rahasta, taloudesta, tulevaisuudesta ja rakenteista. Ja illalla pääsee ehkä pankkiin, jos jaksaa.

 

 

 

Puhetta ja aloitteita

 

 

 

Kirkkohallituksessa on siirrytty paperittomaan työskentelyyn. Nyt nekin edustajat, jotka ennen malttoivat istua täysistunnossa ilman läppäriä, katselevat asiakirjoja sähköisiltä laitteilta. Hyvin se näyttää näinkin sujuvan. Asiat rullaavat eteenpäin.

Avioliittokeskustelu pääsi käyntiin eilen illalla kello 19. Kun istunto loppui tuntia myöhemmin, olimme kuulleet vasta viisi puheenvuoroa. Puheenvuoroa jäi odottamaan ainakin parikymmentä ihmistä. Koska aloitteita on tällä viikolla paljon ja sali rakastaa puhumista, keskustelu siirtyy huomiseen tai perjantaihin.

Ihmiset ovat avioliittoasiassa tosissaan.  Puolesta ja vastaan. Ymmärrän sen hyvin. Siksi kannatankin sitä, että säädöstasolla suojattaisiin niiden pappien omantunnunvapaus, jotka eivät omantunnonsyistä vihi samaa sukupuolta olevia pareja. Luterilaisen maailmanliiton mallia seuraten kirkossamme voisi kulkea rinnan kaksi erilaista näkemystä. Sekin on vaikeaa, mutta käsittääkseni ainoa tie, jota voimme yhdessä kulkea.                                                                                                             

On vain yksi asia, jota en tahdo millään ymmärtää. Avioliittoaloitetta vastustavat toistavat kerta toisensa jälkeen, että aloitetta kannattavat pohjaavat käsityksensä yhdenvertaisuuteen tai toimivat yhteiskunnan paineen alla. Olisi toinen toistaan kunnioittavaa myöntää, että samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattajat päätyvät kantaansa teologisen työskentelyn pohjalta. Vaikka salissa esitettäisiin minkälaisia teologisia argumentaatioita tahansa, ne jäävät vastustajilta näkemättä ja kuulematta. Mutta käytävällä kuulen myös aloitettava vastustavien tuskan siitä, miksi me, jotka kannatamme aloitetta, emme ymmärrä Raamattua samalla tavoin kuin he.

Tänään keskusteltiin pitkään saattohoidosta, Utsjoen seurakunnan itsenäisyyden säilymisestä ja mahdollisesta kansalaisaloitteen käyttöönotosta kirkolliskokouksessa. Se siis toimisi eduskunnalle menevien kansalaisaloitteiden tapaan. Tätäkin aloitetta osa kannattaa ja osa vastustaa. Toisten mielestä kansalaisaloite mahdollistaisi osallisuutta kirkon melko moniportaisessa ja useimmalle ihmiselle vieraassa päätöksentekomallissa. Toiset taas katsovat, että sitä kautta kirkolliskokouksen käsittelyyn tulee turhia ja ennakoimattomia aloitteita, jotka halvaannuttavat päätöksentekoa entisestään. Kyse on myös siitä, mitä on kirkollinen demokratia ja miten sitä pitäisi kehittää. Itse kallistuin aloitteen kannalle, sillä tulevaisuuden vaikuttaminen tulee olemaan toisenlaista kuin nykyinen hallintohimmeli. Iloisesti ja yllättäen asia lähti valiokuntaan valmistelua varten.

Nyt sitten käydään keskustelua rakkaasta tulevaisuusvaliokunnan mietintöä. Jotkut asiat menevät eteenpäin, monet eivät. Mutta kunhan edes jotkut asiat menisivät. Tosin Sammeli Juntunen jo ehdotti, että koko mietintö tulee palauttaa takaisin valiokuntaan ja tehdä kaikki toisin. Sali lähetti kuitenkin mietinnön selvin äänin jatkoon toimenpiteitä varten. Seurakuntiin ei tule suuria muutoksia, hiippakuntien määrä säilyy ennallaan, alistusasioita karsitaan, keskusrahastomaksua lasketaan ehkä yhdellä prosenttiyksiköllä.

 Äänestämään ei enää päästy. Harmi. Mutta huomenna on uusi päivä.

 

 

 

 

Tulevaisuutta ja avioliittoa

Aamu alkoi tututtuun tapaan jumalanpalveluksella Maarian kirkossa. Messu oli siitäkin hauska, että siellä veisattiin vain uusia virsiä - monia minullekin aivan tuntemattomia. Toimitusvuorossa oli Espoon hiippakunta. Pidin valtavasti Tapio Luoman saarnasta. Hän varoitti siitä harhasta, että kirkon jäsenet olisivat yksi joukko, joita voidaan johtaa yhdellä tavalla. Kristuksen seuraajat ovat moninaista väkeä. Samalla hän muistutti, että kirkolliskokouksessa ollaan hoitamassa kokonaiskirkon asioita, eikä silloin niitä pidä käsitellä vain omasta teologisesta tai sosiaalisesta viitekehyksestä käsin. Täällä pitää voida odottaa edustajilta laajempaa katsontakantaa.

Arkkipiispa puuttui tapansa mukaan ajankohtaisiin asioihin kirjallisuuden kautta. Nyt puhuttiin Jumalan läsnäolosta ja poissaolosta ja sen kokemuksesta. Ja samalla turvanpaikanhaijoista ja turvapaikkapäätöksistä, viranomaisiin luottamisesta ja terveestä kritiikistä. Mutta perusajatus oli tämä:

Kirkko ei ole yhteiskunnan moraalinvartija. Kirkko on olemassa, jotta Jumalan läsnäolo tässä maailmassa tuntuisi vahvemmin kuin Jumalan kauhistuttava poissaolo. Siinä on kirkon tärkein, luovuttamattomin tehtävä. Rohkaisevaa, syvimmällä tavalla rohkaisevaa on, että viime kädessä Jumalan läsnäolo ei ole kirkon osaamisesta tai onnistumisesta kiinni; sielläkin, missä erottuu vain Jumalan kauhistuttava poissaolo, Jumala on.

Kirkolliskokousviikko on aina työntäyteinen, mutta tämä viikko näyttää olevan sitä erityisesti. Ehkä tunnelmaa tiivistää sekin, että käsittelyssä on kaksi itselleni tärkeää asiaa: tulevaisuuskomitean mietintö kirkon uudistamisesta ja keskushallinnon keventämisestä sekä aloite avioliittokäsityksen laajentamisesta.

Tulevaisuuskomiteassa tehtiin töitä lyhyellä aikataululla ja intensiivisesti. Tietysti sitä toivoo omalle työlleen myötätuulta. Nyt valiokunta on nostanut siitä omat valintansa päätettäväksi. Vähän pettyneenä katson, miten vähän siitä lopulta jäi käteen. Mutta odotetaan nyt yleiskeskustelua. Ehkä kirkossa pitää olla tyytyväinen siihenkin, että edes jotain menee eteenpäin.

Avioliittoaloitteen eteenpäinmeno on arvoitus. Yhtäältä sitä vastustavat ne, jotka toivovat asialle positiivista ratkaisua tuomioistuimissa ja toisaalta ne, jotka haluavat nykytilanteen jatkuvan. Puhemiesneuvosto väänsi kättä siitä, mihin valiokuntaan aloite menee. Perustevaliokunta voitti. Luottamusjuopa valiokuntien välillä näyttää olevan melkoinen. Nyt voisi olettaa, että aloite menisi valiokuntaan, sillä perustevaliokunnassa monet toivovat voivansa antaa oman puumerkkinsä tähän keskusteluun. Toivottavasti he ovat luottamuksen arvoisia ja pystyvät katsomaan asiaa laajasti, myös muiden teologisten oppiaineiden kuin dogmatiikan näkökulmasta. Tässä punnitaan myös perustevaliokunnan ammattitaito.