torstai 4. toukokuuta 2017

Äänestyksiä ja istumista


Nyt se sitten on päätetty. Tulevaisuusvaliokunnan mietintö on hyväksytty. Ponsia oli alunalkaen kaksikymmentä. Niiden ja muutamien lisäponsien äänestykseen käytettiin aikaa kolme ja puoli tuntia. Keskustelu oli salissa elävää ja välillä hauskaakin, mikä ei ole täällä kovin tavallista. Muutenkin tunnelma käytävillä on ollut harvinaisen kepeää ottaen huomioon, että olemme todella monesta asiasta eri mieltä.

Mitä sitten päätettiin? Ei mitään kovin radikaalia. Seurakuntatasolla ei muutu oikeastaan mitään. Yritimme saada mukaan lisäponnen, jonka mukaan yhtymien hallintorakennetta olisi kevennetty. Hävisimme täpärästi muutamalla äänellä. Salissa melkein kaikki ne, jotka ovat yhtymäseurakunnista, olivat muutoksen takana. Muut taas eivät. Maallikkovallan kaventumista pelätään kovasti.
 
Samaa asiaa ei pelätty juuri lainkaan, kun esitys hiippakuntavaltuuston lakkauttamisesta ja maallikkoedustajien lisäämisestä tuomiokapitulin kollegioon meni uudelleen valmisteluun. Ainut todella suuri asia oli päätös keskusrahastomaksun alentamisesta yhden prosenttiyksikön verran. Samalla selvitetään Kirkkohallituksen kehittämiskeskuksen perustamista. Selvityksessä otetaan huomioon myös kirkolliset järjestöt.

Sitten täällä keskusteltiin taas määräenemmistösäädöksistä. Niistä keskustellaan kerran kaudessa. Puheenvuoro edustajat yksi toisensa jälkeen kertoivat, miten juuri määräenemmistösäädökset ovat kirkon yhteyden takuu. Mietin joskus, kenen ykseyden takuu se on. Onko niin, että oikeasti ymmärrämme kysymyksen ykseydestä eri tavoin? Eikö ykseyttä olekaan se, että eri tavoin ajattelevat etsivät yhteistä suuntaa niin, että eri osapuolet tulevat toisiaan vastaan? Vai sekö on ykseyttä, että osan ei tarvitse liikahtaa lainkaan, samalla muut joutuvat suostumaan vallitsevaan olotilaan?

Nyt keskustellaan avioliitosta. Pingisottelu jatkuu, välillä rauhallisempana, välillä kiihkeämpänä. Nyt juuri kuuntelen puhetta, jossa aloitteen puoltajien mahdollisuutta toimia kirkossa kyseenalaistetaan. Aloite menee perustevaliokuntaan. Se näyttää nyt selvältä.

Talousvaliokunta kokoontuu vielä illalla. On ihanaa olla siellä. Saa puhua rahasta, taloudesta, tulevaisuudesta ja rakenteista. Ja illalla pääsee ehkä pankkiin, jos jaksaa.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti