Aloitteita ja avioliittoa

Seurakuntarakenteista on tänään puhuttu paljon. Lähetekeskustelua on käyty hiippakuntamallista, kevennetystä yhtymämallista ja puuttumiskynnyksen säätämisestä kriisiseurakunnille. Kun seurakuntayhtymämalli muutama vuosi sitten kaatui, jäljelle jäi lamaannus ja hento toive siitä, että elämä ajaa seurakunnat tarvittaessa yhteen. Niin ei ole kuitenkaan käynyt. Moni köyhä seurakunta ei tahdo enää pärjätä yksin, mutta oman itsenäisyyden menettäminen tuntuu vaikealta ratkaisulta. Siksi toin täysistuntoon esityksen selkeiden puuttumiskriteereiden laatimiseksi. Kun ne täyttyvät, tuomiokapituli olisi velvollinen aloittamaan selvitystyön seurakunnan tulevaisuudesta. Mikäli päädytään seurakuntaliitokseen, rikkaampi seurakunta ei voisi olla ottamatta vastaan köyhempää.

Hallintovaliokunnalla riittää töitä siis koko istuntokauden ajan. Niin isoja asioita tulee pöydälle. Mutta yksi pieni, keskustelua herättänyt aloite liittyi valiokuntapaikkojen jakoon täällä kirkolliskokouksessa. Monet haluaisivat siihen enemmän läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, mutta toisten mielestä taas nykyinen malli on hyvä ja säilytettävä. Harmi vain, että tämäkin näyttää kulkevan täällä pääsääntöisesti eettisten jakolinjojen mukaan.

Olemme päättäneet tänään myös lisätalousarviosta, jonka perustella seurakunnat saavat kompensaatiorahaa koronatilanteesta johtuen. Kirkon keskusrahaston ja valtion antaman lisärahan turvin seurakuntien talous helpottuu tänä vuonna vähän, Kuopion kokoisessa seurakuntayhtymässä n. 200 000 € verran.

Keskustelu piispojen vastauksesta kirkon avioliittokäsitykseen on alkanut. On riipaisevaa kuulla seksuaalivähemmistöihin kuuluvia edustajia, jotka kysyvät, saako heidän rakkaudestaan opettaa niin, että se on synti ja väärin. Välillä tuntuu kuin kuvan naisista. Eikö tästä jo voisi saada jonkinlaista ratkaisua ja kaikille kotipaikka tässä kirkossa.

Kirkolliskokouksessa on kaksi lainoppinutta asiantuntijaa, jotka sanovat salissa selvästi, että myös kirkon on noudatettava Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä. Tämä koskee myös sitä, ketä kirkko vihkii. Kirkon autonomia ei tarkoita sitä, että kirkko olisi erillinen saareke tässä yhteiskunnassa. Tilanne on ainutlaatuinen. En ole näinä kahdeksana vuotena koskaan kuullut heidän ottavan asiaa kantaa. Nyt he ottavat ja se on ollut varoituksen ääni. On mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne, kun palaamme tänne marraskuussa.

Ehtoollisesta ja tilastoista

 

Päivä on ollut pitkä ja asiota on ollut pöydällä paljon. Yleiskeskustelua on käyty aloitteiden pohjalta tilastoinnista ja ehtoollisen vieton vapauttamisesta. Salissa sai paljon kannatusta aloite, joka mahdollistaisi erityisehtoolliset naispappeutta vastustaville ns. vanhan virkakannan ihmisille. Asia on monille kipeä täällä kirkolliskokouksessakin. Siitä huolimatta jotain tässä ajassa on muuttunut. Kirkon selvää kantaa pappisviran sukupuolineutraalisuudesta ei ole tässä salissa ainakaan viimeisten kahdeksan vuoden aikana haastettu. Asia lähti eteenpäin valiokuntiin, mutta tuskin johtaa toimenpiteisiin.

Itse olin ensimmäisenä allekirjoittajana aloitteessa, jossa esitettiin konfirmaatiokaavan ja kodin siunaamisen kaavan uusimista ja selvityksen tekemistä siunaamisen teologiasta. Toki me seurakunnissa pärjäämme nykyisilläkin kaavoilla, sillä osaamme muokata ja lyhentää niitä. Mutta ihan luvallista se ei ole. Ajankohtaiset, osallisuutta korostavat ja teologisesti mietityt kaavat ovat meidän kaikkien etu.

Ministeri Annika Saarikko teki tänään perinteisen ministerivierailun. Toisin kuin aikaisemmin se toteutettiin täällä kyselytuntina. Aika kiva ja vuorovaikutteinen tapa. Kuulimme myös, että kehitysmäärärahojen tavoitetaso olisi edelleen 0,7 % bruttokansantuotteesta. Arvostusta sai myös kirkon diakonia ja koko kirkon työ. Kiva vierailu.

Hallintovaliokuntaan tulevia aloitteita ei ole vielä täällä salissa käsitelty, mutta aloitamme illan kuluessa niiden alustavan käsittelyn. Huomenna jatketaan keskusteluja salissa mm. piispojen avioliittonäkemyksistä ja ulostuloista.

Valinnoista ja tulevaisuudesta

 

Tänä aamuna tuli tieto valiokuntiin sijoittelusta. Pääsin toiveideni mukaan hallintovaliokuntaan, jonka puheenjohtajaksi minut valittiin. Kiitos, Kirsi Pohjola, kuvasta! Tässä valiokunnan sihteeri Timo von Böhm ja Ruttana. Valiokunnassa on paljon uutta väkeä ja valtavasti osaamista. Se on täällä kirkolliskokouksessa parasta. Tämä osaaminen, joka annetaan kirkon käyttöön.

Valiokuntiin sijoittelut aiheuttavat täällä suuria intohimoja ja prosessi ei aina ole kovin selvä. Erityinen intohimon kohde on perustevaliokunta - ehkä jo siksikin, että jonkinlainen aloite avioliitosta tämän kauden aikana varmaankin tulee. Toisaalta joidenkin valiokuntien painoarvo vaihtelee kirkolliskokouskausittain. Yhteen aikaan yleisvaliokunta oli eräänlainen kaatoluokka, eikä siihen halunnut kukaan. Nyt se on kysytty ja haluttu, ikäänkuin perustevaliokunnan kakkoskasti. Harmi, sillä parhaimmillaan se ottaa kantaa juuri seurakuntien työhön ja toimintaan ja tuo ruohonjuuritason äänet näkyväksi.

Tähän asti on käyty järjestäytymiskeskustelua, mutta nyt iltapäivällä päästiin lähetekeskusteluihin. Esillä on ollut aloite avioliittoon vihkimisen ehtojen uudistamiseksi - eli jos toinen vihittävistä ei kuulu kirkkoon, heidät voitaisiin kuitenkin vihkiä, eikä vain siunata, kuten nyt. Kaavathan ovat melkein samanlaiset. Toinen on vain oikeudellinen prosessi, toinen ei. Mutta jostain syystä jakolinjat kulkevat tässäkin.

Iso asia on myös kunnioittavan keskustelun ottaminen osaksi valiokuntien työtä. Siinä jokainen edustaja kertoo omasta tiestään kirkon jäsenenä ja kristittynä. Näin toivotaan ilmapiirin parantuvan ja yhteisen työskentelyn edellytysten helpottuvan.

Kokousta koronan varjossa

 

Tästä alkaa tämä kirkolliskokouskausi. Sali on laitettu uuteen, väljempään järjestykseen. Vieraita ei saa olla salissa, eikä opistollakaan. Kaikille on jaettu maskit ja nyt mietitään, pitääkö niitä oikeasti pitää. Avajaisjumalanpalveksessa jo istuimme puolitoista tuntia ilman ja ruokailussa myös. Mutta täysistunnossa ainakin tällä hetkellä näitä pidetään. Lopullista päätöstä siis odotellaan.

Tämä päivä on varattu järjestäytymiseen. Aamulla luovutimme valtakirjat. Sitten linja-auto kuljetti meidät tuomiokirkkoon. Arkkipiispa puhui politiikasta ja kirkosta, kirkolliskokouksen roolista ja edustajien vastuusta. Kiirkko ja politiikka eivät ole kaksi erillistä saareketta. Me täällä olemme kirkon edustajia, emme oman herätysliikkeemme tai hiippakuntiemme edustajia. Tämä on tärkeä muistutus, sillä täällä pieni vähemmistö päättää hiljaisen enemmistön asioista. 

Varapuheenjohtajina jatkaa Seija Kuikka ja toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Satakunnan entinen maakuntajohtaja Pertti Rajala. En tiedä, millainen keskustelu oli hiippakuntien ryhmissä, mutta äänestystulos enteili jonkinlaista jakaumaa salin sisällä sekin.

Erityisen ilahduttavaa on se, että täällä on tällä kertaa paljon nuoria edustajia. Heitä on paljon enemmän kuin viime kaudella. Me viisikymppiset kuuluimme silloin nuoriso-osastoon, mutta tässä kokoonpanossa olemme ihan vain keski-ikäisiä.

Nyt valitsijamiehet aloittivat työnsä. Me tavan tallaajat lähdemme kävelemään kaupungille. Ilta on kaunis ja aurinko paistaa. Kasvomaskipäivän jälkeen kaipaa raitista ilmaa.