Elämmekö kirkon syksyä? Sitä olen miettinyt täällä tänään. Kirkkolain kodifiointi ja siihen tulevat muutokset ovat tämän viikon tärkein asia. Ainakin näin teknisesti. Salissa käytiin pitkä keskustelu ns. tunnustuspykälän paikasta. Osa edustajista haluaa säilyttää sen kirkkolaista, vaikka eduskunnan perustuslakivaliokunta toisin edellyttää. Uuden polven kansanedustajilla on vaikeaa ymmärtää, miksi tunnustuksesta pitäisi säätää lain tasolla ja eduskunnassa.
Asiasta keskusteltiin kaksi tuntia. Huhun mukaan kirkkohallituksen täysistunto keskusteli tästä samaisesta asiasta neljä tuntia. Asiaan näyttää liittyvän paljon pelkoa. Joistain puheenvuoroista voi kuulla kaikuja siitä, että lakiin kirjattu tunnustuspykälä olisi niin vahva kirkon autonomian tae, ettei perustuslakiin kirjattu tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koskisi kirkko lainkaan. Toisten mielestä kyse on kirkon identiteetistä ja rohkeudesta olla kirkko. Suurin osa salista kuitenkin pitää tunnustuksen siirtämistä kirkkojärjestykseen perusteltuna. Tähän joukkoon näyttävät kuuluvan myös salin lestadiolaisedustajat - ainakin jos puheenvuoroihin on uskominen.
Lakiasiantuntija Timo Esko painotti, että eduskunnan lakiasiantuntijat ovat nyt toisen sukupolven ihmisiä kuin joitakin vuosia sitten. Heille ajatus tunnustuksesta kirkkolaissa on vieras. Myös lakia laadittaessa painopisteet ovat muuttuneet ja se on hyväksyttävä täälläkin.
Nyt aletaan käsitellä nelivuotiskertomusta. Tosiasia on, että kaikki murenee ympärillä. Nuoret naiset kokevat kirkon paikkana, joka ei edusta tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta - asioita, jotka ovat heille tärkeitä arvoja. Lapsia ei haluta liittää tällaiseen instituutioon. Ja oikeassahan he ovat. Kokonaiskuvassa se on totta, vaikka yksittäisissä seurakunnissa tilanne voi olla toinen.
Nelivuotiskertomuksen toimenpide-ehdotukset ovat hyviä: yksilöllisyys on huomioitava, uskontoteologista keskustelua luotava, uusia hengellisyyden muotoja on löydettävä ja niihin rohkaistava. Mutta yksittäiset temput eivät auta, jos kokonaiskuva kirkosta ei muutu. Enkä enää usko kokonaiskirkon tasolla sen muuttuvan. Seurakunnassa kylläkin.
Tulipa tästä nyt pessimistinen päivitys. Toivoahan on aina. Kristinuskossa on aina toivoa, vaikka instituutio ympärillä murenisikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti