Kotiin päin

Puheet on pidetty ja viikko vietetty. Mietinnöt tehty, asioita laitettu valmisteluun ja hylätty. On kotiinlähdön aika. Viikon intensiivinen yhdessäolo on kuin toisella planeetalla olisi ollut. Olo muistuttaa vähän rippikoululeiriltä kotiin palaavaa.

Nelivuotiskestomusta käsiteltiin edelleen. Osa puheista ohjeisti valiokuntaa, osa analysoi tekstiä ja muutama hartauspuhekin kuultiin. Tulevaisuusvaliokunta sai runsaasti pohjamateriaalia tulevaisuusselontekoaan varten.

Keväällä täysistuntoa keskustelutti kovasti kirkollisten rakennusten suojelu. Ehdotuksen mukaan kaikki yli 50 vuotiset rakennukset tulisivat suojelun piiriin. Salin kanta oli aika yksiselittäinen ja se näkyi tänään päätetyssä esityksessäkin. Suojelurajana on edelleen itsenäisyysvuosi 1917, mutta yhteistyö museoviraston kanssa tiivistyy. Helpottava päätös monille niille seurakunnille ja yhtymille, joilla kiinteistömassaa riittää yli oman tarpeen ja varojen.

Päivän kaksi isoa asiaa tapahtui kuitenkin istunnon laitamilla ja ulkopuolella. Changemakerin aloitteesta noin kolmannes kirkolliskokousedustajista allekirjoitti vetomuuksen oikeudenmukaisemman turvapaikkamenettelyn puolesta. Pieni askel tämäkin kohti kantaaottavampaa kirkkoa.

Kirkon työmarkkinalaitoksen eläkkeelle jäävä kirkkoneuvos Risto Voipio muistutti puheessaan työnsä merkitykestä:
"Hei, huomenta Suomi, hyvin pyyhkii.
Sun poikas valvoi taas ja ahkeroi.
Herrat Helsingissä laman alla nyyhkii.
Minä tein sen minkä aikamies vain voi."

Ehkä tämä voisi olla tämän viikon työskentelyn yhteinen motto. Vaikkei aikamiehiä ollakaan.

Merkkipäiviä vai juhlia

Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon seinään. Pitäisikö tuota vuotta nimittää merkkivuodeksi vai juhlavuodeksi? Saksalaisille se on juhlavuosi, mutta omalle kirkollemme vain merkkivuosi. Tämä siksi, ettemme vain pahoittaisi sisarkirkkojemme mieltä.

Emmekö reippaasti voisi sanoa ulovamme uskonpuhdistuksen kirkko? Myöntää, että meillä on omat painotuksemme ja oma traditiomme. Olemme sanan kirkko. Ja ylpeitä siitä. Miksi olemme niin loputtoman korrekteja kaikessa, ettemme vain loukkaisi ketään? Tuli vähän suvivirsikeskustelut mieleen.

Reformaation merkkivuosi sai tänään kirkolliskokoukselta rahaa, sillä se oli sisällytetty talousarvioon. Tosin pienemmällä tuella, kuin alunperin oli ehdotettu. Rahaa saivat monet muutkin asian, mutta sillä muistutuksella, ettei tulevaisuudessa ole enää varaa samanlaiseen hankemaailmaan kuin ennen.

Tänäänkin olemme kuunnelleet koko päivän puheita ja päättäneet mietinnöistä ja aloitteista. Kun kuuntelee toisten puheita ja puhuu itse, tulee miettineeksi, kenelle täällä oikein puhutaan. Puhummeko me itsellemme, toisille edustajille, virkamiehille vai tukijoukoillemme, joiden on vakuututtava siitä, että tuomme esiin myös heidän näkemyksensä. Ehkä vähän kaikille.

Varsinainen vaikutamistoiminta tapahtuu täällä verkostoissa ja valiokunnissa. Toki hyvillä puheenvuoroillakin on paikkansa. Ja niitäkin olemme kuulleet myös tänään.

Illalla on vastaanotto arkkipiispan talolla. Ja viimeinen ilta. Se varmasti sopii tälle jo vähän ryytyneelle joukkolle. Suklaakin on on edelleen loppu.

Pitkien puheiden päivä

Mustanpuhuva joukko on saanut vähän väriä. Kaikki eivät ole enää mustissaan, vaan joukkoon mahtuu jo naisten värikkäitä vaatteita ja miesten vaaleanpunaisia paitoja. Hivenen vähemmän virallisempaa kuin kahtena ensimmäisenä päivänä.

Istumalihakset ovat tänäänkin saaneet hyvää harjoitusta. Aamupäivä keskusteltiin rakenteista. Enimmäkseen puhe on edelleen myönteistä. Niin myönteistä, että hallintovaliokunta voi tästä hyvin jatkaa mallin valmistelua. Suurin huoli näyttää olevan Jyväskylän ja Salon tapaisilla jättiseurakunnilla, joita tuleva pelottaa. Näin ulkopuolisen silmin muutos ei niiden nykyiseen rakenteeseen olisi kovin suuri.

Keskustelua on herättänyt - taas kerran - se, pitäisikö kirkkoneuvoston puheenjohtaja olla kirkkoherra vai maallikko. Mikäli se on maallikko, yhtymän johtoon nimetyn lääninrovastin täytyy olla yhtymän kaikkien työntekijöiden esimies. Muuten yhtymä helposti eriytyy omaksi saarekkeekseen ja alkaa elää ilman seurakuntien todellisuutta.

Nyt kuunnellaan mietteitä nelivuotiskertomuksesta "Haastettu kirkko". Piispat ovat saaneet kuulla huonosta medianäkyvyydestä ja kirkkoa keskittymisestä vääriin asioihin. "Minkä ihmeen tähden keskitymme niin paljon jumalanpalvelukseen, kun se ei kerran vedä väkeä", kysyvät monet.

Monien mielestä kirkko menettää väkeä, koska se keskittyy vääriin asioihin. Tosin mitkä nuo asiat ovat, aiheuttavat täällä päänvaivaa. Tähän asti teologiset linjanvedot ovat olleet aika piilotettuja, mutta nyt ne nostavat päätään.

Vielä istumme ainakin tunnin. Suklaa on loppu ja kahviakaan ei ole enää tarjolla. Mutta seura on mukavaa.

Madame ja arki

Tänään keskusteltiin lapsiasianvaikutusten arvioinnista ja määräenemmistösäädöksistä. Molemmat esitykset lähtivät lyhyen yleiskeskustelun jälkeen jatkovalmisteluun eli eteenpäin. Ne eivät ole ihan pikkujuttuja kumpikaan.

Mikäli uusi säädös menee aikanaan läpi, seurakunnissa on arvioitava kaikkia päätöksiä niiden lapsiin ja nuoriin kohdistuvien vaikutusten näkökulmasta. Ja tämä velvoittaa.

Määrävähemmistöllä sen sijaan lähes mikä tahansa asia on voitu kaataa kirkolliskokouksessa. Nyt määräenemmistö tarvittaisiin vain kirkon oppia ja sen tulkintaa koskevissa asioissa. Entinen kreikanopettajani Kalervo Salo kysyikin, pitääkö määräenemmistö saavuttaa päätettäessä käsikirjoista, virsikirjoista ja raamatunkäännöksistä - niin kuin esitetään. Edelliset kun ovat rukousta ja jälkimmäinen käännöstekniikkaa.

Päivän juttu oli kuitenkin madame Räsänen, joka yllätti taas. Nosti esiin ihmisen arvon kansallisuudesta ja ihonväristä huolimatta - hyvä! - ja eutanasian - senkin esille ottaminen ja kirkon haastaminen siitä käytävään keskusteluun oli hyvä. Mutta sitten tunteellinen aborttipuhe. Sinänsä tärkeä asia, mutta argumentit kyllä aika yksipuolisia.

Talousvaliokunta pakersi eteenpäin. Ja sitten illalla pankkivaliokuntaan, niin kuin talousvaliokunnan jäsenen kuuluukin. Ja mistä siellä puhutaan. No seurakuntarakenteista. Mistäpä muusta.

Tänään se taas alkoi - kirkolliskokous. Tai oikeastaan se alkoi jo eilen illalla valiokuntien kokouksella. Talousvaliokunnalla on vastuullaan Kirkon keskusrahaston talous- ja toimintasuunnitelma, jota olemme ahkerasti lukeneet.

Aamulla kävelimme mustanpuhuvina kirkkoon kostean raikkaassa aamussa. Ja itse kokouksen aloitti arkkipiispa hienolla puheella.: "Jos maailmasta katoaa rukous, tämä on kylmä, suljettu ja armoton paikka, jossa ei ole pelastusta"


Päivän ja koko viikon todellinen keskustelunaihe on seurakuntarakenneuudistus. Siinä esitetään, että kaikkien seurakuntien tulee liittyä yhtymiin. Yhtymät hoitavat hallinnon - ja ehkä sairaalasielunhoidon, perheneuvonnan ja oppilaitostyön - mutta kaikki muu toiminta tehdään seurakunnissa. Yhtymässä voisi tulevaisuudessa olla siis isoja ja pieniä seurakuntia.

Eniten tämä malli näyttää askarruttavan vakavaraisia itsenäisiä kehyskuntien seurakuntia. Siellä ei nähdä tarvetta uudelle mallille, eikä siellä myöskään helposti haluta pienempien seurakuntien maksajiksi.

Suurin osa päivän puheenvuoroista on kuitenkin kannattanut tämän mallin jatkojalostusta. Ja keskusteltu on. Ja huomenna jatkuu.


Itse pidän mallia hyvänä ja toteuttamiskelpoisena. Luulen, että siitä päästään vielä kevätistunnossa sopuun. Enää ei haikailla suurten seurakuntien perään, vaan toiminnalliset yksiköt halutaan pitää riittävän pieninä.

Huomenna on uusi päivä. Majoituttunut olen tällä viikolla birgittalaissisarten hyvään huomaan kaupungille. Uima-allas ja lenkkimaastot puuttuvat, mutta onneksi on nettizumba!