Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon seinään. Pitäisikö tuota vuotta nimittää merkkivuodeksi vai juhlavuodeksi? Saksalaisille se on juhlavuosi, mutta omalle kirkollemme vain merkkivuosi. Tämä siksi, ettemme vain pahoittaisi sisarkirkkojemme mieltä.
Emmekö reippaasti voisi sanoa ulovamme uskonpuhdistuksen kirkko? Myöntää, että meillä on omat painotuksemme ja oma traditiomme. Olemme sanan kirkko. Ja ylpeitä siitä. Miksi olemme niin loputtoman korrekteja kaikessa, ettemme vain loukkaisi ketään? Tuli vähän suvivirsikeskustelut mieleen.
Reformaation merkkivuosi sai tänään kirkolliskokoukselta rahaa, sillä se oli sisällytetty talousarvioon. Tosin pienemmällä tuella, kuin alunperin oli ehdotettu. Rahaa saivat monet muutkin asian, mutta sillä muistutuksella, ettei tulevaisuudessa ole enää varaa samanlaiseen hankemaailmaan kuin ennen.
Tänäänkin olemme kuunnelleet koko päivän puheita ja päättäneet mietinnöistä ja aloitteista. Kun kuuntelee toisten puheita ja puhuu itse, tulee miettineeksi, kenelle täällä oikein puhutaan. Puhummeko me itsellemme, toisille edustajille, virkamiehille vai tukijoukoillemme, joiden on vakuututtava siitä, että tuomme esiin myös heidän näkemyksensä. Ehkä vähän kaikille.
Varsinainen vaikutamistoiminta tapahtuu täällä verkostoissa ja valiokunnissa. Toki hyvillä puheenvuoroillakin on paikkansa. Ja niitäkin olemme kuulleet myös tänään.
Illalla on vastaanotto arkkipiispan talolla. Ja viimeinen ilta. Se varmasti sopii tälle jo vähän ryytyneelle joukkolle. Suklaakin on on edelleen loppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti