Lopputunnelmista

Eilen illalla bussi vei meidät Paraisille tutustumaan saaristolaisseurakuntaan ja kaksikielisyyteen. Retkikohde oli siinäkin suhteessa vinha, että palasin ajassa kaksikymmentä kuusi vuotta taaksepäin. Tein nimittäin ensimmäisen teologiharjoitteluni juuri Paraisilla.

Mieleen jäi häisevän kaunis ja mielenkiintoinen kirkko, kielellinen identiteetti ja diasporasuomenkielisyys ja saarista koostuva pitkien välimatkojen kokonaisuus. Seurakunnat olivat kielellisesti jakaantuneita, vaikka sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen seurakunnan työntekijät osasivat hyvin toistensa kielen. Ja ilmeisesti palvelivat myös molemmilla kielillä.

Paraisilla jäin miettimään identiteetin merkitystä seurakuntatyössä. Seurakuntaliitoksissa sitä on toisinaan haluttu hälventää ja pidetty rasitteena. Mutta pitäisikö se nähdä voimavarana ja mahdollistajana? Ainakin itselleni tutussa ulkosuomalaistyössä ajatellaan niin.

Väsyneen hilpeissä tunnelmissa matka jatkui Turkuun ja pitkälle venyneen illan päätteksi Kristillisen opiston pehmeään sänkyyn. Aamulla matkalaukkua pakatessani mietin, miksi otan aina mukaan niin paljon tavaraa. Lopulta kirkolliskokousviikosta selviää muutamalla mekolla, kunhan ei unohda uikkareita.

Tämä kirkolliskokousviikko ei jää historiaan, kuten arkkipiispa loppupuheenvuorossaan totesi. Koko viikko kulki merkillisissä tunnelmissa. Hävittyjä äänestystuloksia, toivon pilkahduksia rakenneuudistuksessa, hilpeän hauskaa ja tehokasta valiokuntatyöskentelyä, väsähtynyttä tunnelmaa täysistunnossa, tärkeitä väliaikakeskusteluja ja pienen pientä eteenpäin menoa kirkon hallinnossa.

Toiset toivovat kirkon olevan säilyttävä yhteisö, toiset haluaisivat sen uudistuvan. Muutos ei ainakaan ole kovin nopeaa. Sen kirkolliskokouksessa oppii. Keväällä listalle on tulossa kuitenkin isoja asioita. Joku jo varoitteli, että olisi varauduttava kuuden päivän istuntoviikkoon.

Turusta on taas aika sanoa kuulemiin ja näkemiin. Ensi toukokuussa taas blogataan. Jos Jumala suo!

Tulevaisuuden visioita

Käytävillä on keskusteltu alkuviikosta usein seurakuntien rakenneuudistuksesta ja lyöty vetoakin siitä, toteutuuko se vai ei. Käsittelyyn se tulee kuitenkin vasta toukokuussa, sillä piispainkokouksen lausuntoa odotetaan edelleen. Kirkkohallituksessa asiaa on valmisteltu viime toukokuun kirkolliskokouksen päätöksen pohjalta.

Alkuviikosta alkoi tuntua siltä, että täällä kaikki uudistukset kaatuvat. Eilen illalla pidetty infotilaisuus seurakuntarakenteista sytytti toivon uudelleen. Koko ilmapiiri muuttui ja keskustelun sävy illalla ja käytävillä oli toinen.

Tulossa on väljä puitelaki, joka sisältää kaksi erilaista mallia. Kaikki seurakunnat kuuluvat tulevaisuudessa seurakuntayhtymiin, ja yhtymät voivat olla rakenteeltaan väljiä tai kiinteitä. Uudistus lähtee edelleen siitä, että seurakunnat ovat tämän rakenteen sydän. Yhteisesti on hoidettava kiinteistötoimeen, rakennustoimeen ja hautaustoimeen liittyvät asiat. Yhtymä voi hoitaa myös muita asioita, mikäli seurakunnat niin sopivat.

Rahanjakomallit ovat riippuvaisia siitä, miten kiinteä yhtymä on. Uudistuksessa on siirtymäsäännös vuoteen 2019 mennessä.

Infotilaisuuden jälkeen alkoi salista kuulua tyytyväistä hyrinää. Myös salille esitelty kirkon strategialuonnos vaikutti lupaavalta. Ainakin se pyrkii ottaamaan huomioon jäseniensä todellisuuden ja kontekstin.

Oma valiokuntani on paininut tämän viikon Kirkon keskusrahaston toiminta- ja taloussuunnitelman kanssa. Erityisesti huolta on kannettu kirkon uuden väestökirjanpitojärjestelmän, Kirjurin, toimivuudesta ja toimimattomuudesta.

Myös kirkon palveluskeskus on saanut julkisuudessa osakseen paljon kritiikkiä. Työntekijät ovat moittineet etenkin uusia matkalaskuohjelmia. Edustajat saivat kokeilla niitä täällä käytävillä, eikä se kovin hankalaa minusta ollut. Aina se Statuksen voittaa.

Turbulenssia ja väärinkäsityksiä

Aamupäivällä käytiin salissa turbulentti äänestys määräenemmistösäännöksistä. Yksi syy kirkolliskokouksen päätöksenteon jähmeyteen on säädös määräenemmistöstä. Liian monet asiat vaativat 3/4 enemmistön tullakseen hyväksytyksi. Kirkkohallitus oli siksi esittänyt, että määräenemmistö vaadittaisiin vain kirkon uskoon ja tunnustukseen liittyvissä kirkkojärjestyksen ja kirkkolain muutoksissa.

Lakivaliokunta oli kuitenkin päätynyt siihen, että voimassa oleva tiukempi säädös säilyisi ja perusteli sitä perustevaliokunnan lausunnolla. Perustevaliokunnan jäsenet taas katsoivat, että heidän mietintönsä on ymmärretty lakivaliokunnassa täysin väärin, eikä mitään esteitä uudelle säännökselle olisi.

Äänestystulos oli lopulta 53-51, tosin niin, että määräenemmistösäännökset jäivät voimaan. Se on harmi, sillä näin myös käytännölliset ja hallinnolliset uudistukset jäävät usein hyväksymättä. Etenkin seurakuntarakenteita ajatellen säännösten höllentäminen olisi ollut tärkeää.

Iltapäivän kyselytunnin lopulla koko sali sähköstyi, kun piispoilta ja ennen muuta Oulun piispalta kysyttiin, onko häneen oltu yhteydessä vanhollislestadiolaisuudessa tapahtuneesta lasten hyväksikäytöstä ennen kuin asia tuli julkisuuteen. Ja miten hän on toiminut asian suhteen. Asia oli arka ja vaikea ja sali jäi ilman todellista vastausta. Tosin arkkipiispa selitti piispojen yhteisiä toimia asian tiimoilta.

Kirkkohallitus joutui vastaamaan myös lapsia ja nuoria koskeviin kirkolliskokouspäätöksiin ja niiden eteenpäinmenoon kirkkohallituksessa. Jotkut asiat olivat todella menneet eteenpäin, toiset eivät juuri lainkaan.

Kyselytunnin voi katsella ja kuunnella Kotimaa24.fi palvelusta.

Kakkukahvilla

Päivä oli monille kirkolliskokousedustajille välipäivä, sillä ohjelmassa oli tilaa valiokuntatyöskentelylle. Koska useat valiokunnat pääsevät tällä viikolla melko vähällä, monille se tarkoitti vapaa-aikaa. Tosin koko päivän jatkunut vesisade saattoi kaventaa päivän puuhia. Talousvaliokunta sen sijaan teetti meille jäsenille töitä aamusta asti. Kuultavana olivat kirkkoneuvokset, heidän joukossaan uusi työmarkkinajohtaja Vuokko Piekkala. Pätevän oloinen nainen, sanoisin.

Saimme myös ensi käden tietoa tulevasta kirkon vaalikampanjansta "Usko hyviin tekoihin". Jos suunnitelmat etenevät hyvin, saamme seurakuntiin mielenkiintoisen vaalimateriaalin ja ideoita sen toteutukseen.

Lyhyt täysistunto kävi lähetekeskustelun seurakuntavaalien vaalitapojen kehittämisestä ja nettiäänestyksestä sekä pappisasessorin kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta. Jos esitys menee läpi, asessoriksi ovat tulevaisuudessa kelpoisia kaikki virassa olevat ylemmän pastoraalitutkinnon suorittaneet papit.

Päivän kohokohta oli ministerin iltapäiväkahvi. Eilinen "pankkivaliokunta" jo mietti, mitähän rouva ministerillä olisi tänään päällä ja mistä hän puhuisi. Tänään kättelimme tyylikkääseen mustavalkoruudulliseen jakkuun sonnustautunutta ministeriä. Ja puheen teemat olivat tärkeitä ja asiallisia. Niistä on vaikea revitellä otsikoita.

Kirkolliskokouksen on otettava toukokuun istunnossa kantaa kolmeen erilaiseen tapaan kompensoida seurakunnille lakisääteiset yhteiskunnalliset tehtävät. Ministerin viesti oli, ettei kirkon pidä vitkutella asiassa, vaan toimia ripeästi, jotta laki saadaan synnytettyä. Valtiolla on valmisteilla myös rahankeräyslain osauudistus, joka mahdollistaa kirkon rahankeräyksen diakonisiin tarkoituksiin. Se hyväksytään vielä ennen vuoden loppua.

Niin ja se kakku! Suklaakakkua banaanitäytteellä.

Kääntyykö kirkko ulospäin?

Marraskuun harmauden ja vesisateen keskellä arkkipiispan avauspuhe herätteli vähän nuutuneen oloista kirkolliskokousväkeä. Arkkipiispa on täällä usein ottanut kantaa kirkon sisäisiin asioihin, joskus vaikeisiinkin. Nyt ovi avattiin ulospäin. Edustajia ja koko kirkkoa muistutettiin ilmastonmuutoksesta ja kirkon tehtävästä tässä maailmassa.

Arkkipiispa painotti, että kirkon tehtävänä ei ole kääntyä sisään, vaan ulospäin, kohti maailmaa:

Kirkkojen on toimittava kaikupohjana tämän päivän profeettojen huudolle, ettei se huku maailman tapahtumien ja ongelmien loputtomaan virtaan. Ilmastonmuutos liittää meidät tiiviisti yhteen. Kun sanon meidät, tarkoitan koko ihmiskuntaa. Kristityn hiilijalanjälki ei eroa ateistin hiilijalanjäljestä. Vaikutus on sama. Ilma jota hengitämme ja tuuli joka puhaltaa eivät tunne kansallisia rajoja tai kirkko- ja uskontokuntien rajoja.

Tätä taustaa vasten on ilmeistä, että kirkko, joka keskittyy puolustamaan omia asemiaan ja on huolissaan ensi sijassa itsestään, oppinsa puhtaudesta ja kannatuspohjansa laajuudesta, on kadottanut identiteettinsä, suola on käynyt mauttomaksi. Kirkko on olemassa maailmaa ja maailman elämää varten, ei itseään varten.

Tämä upea sisältöpuhe menettää vain tehoaan, kun katsoo, millaisten asioiden kanssa kirkollikokous tällä viikolla askartelee. Määräenemmistösäännökset ja kirkon keskushallinnon uudistukset ovat aika kaukana tästä kirkon profeetallisesta äänestä - etenkin, kun molemmat uudistukset ovat lähinnä kosmeettisia.

Nyt käydään lähetekeskustelua kirkon talousarvioista ja toimintasuunnitelmasta. Talousarvioesitys  Espanjan Aurinkorannikon uuden seurakuntakodin  tukemiseksi sai paljon kannatuspuheenvuoroja. Siitä puhuttiin pitkään jo valiokunnassakin. Entistä ulkosuomalaispappia tämä tietysti ilahduttaa

Käytävillä käydään keskustelua Kirkon palvelukeskuksesta, Kipasta. Sen sijaan salissa käydyssä keskustelussa ohitettiin toimintasuunnitelmassa esiinnostettu kysymys Lahden ja Kuopion toimipisteiden tulevaisuudesta. Koska monet seurakunnat ovat myöhästyttäneet liittymistään Kipaan, rahat näiden palvelupisteiden rakentamiseen eivät ehkä riitä. Asia sinänsä on ymmärrettävä, mutta Kuopiolle se tietysti olisi iso tappio. Päätökset asiasta tehdään kuitenkin vasta myöhemmin.