Tangosta ja diakonaatista

Päivä alkoi Viron uuden arkkipiispan Urmas Viilman vierailulla. Erinomaista suomea puhunut Viilma kertoi kirkkonsa tilanteesta, työntekijöiden heikosta palkkauksesta ja vähenevistä rahoista. Mutta toivonpilkahduksiakin oli. Salissa varmasti moni mietti, mitä tapahtuu, jos oma kirkkomme on eräänä päivänä vähemmistökirkko. Vaikkakin suuri vähemmistö.

Virsikirjan lisävihko soi aamulla salissa lauluryhmän opastuksella. Osaan uusista virsistä oli helppo yhtyä, osaan vaikeampaa. Lähetekeskustelua ei juuri virinnyt. Mutta ehdotettiin täällä lisävihkoon Satumaa -tangoa ja muitakin tangoja, tuleehan paavikin tangojen maasta. Mielenkiinnolla odotan käsikirjavaliokunnan lausuntoa ja mahdollisia muutosesityksiä ensi marraskuussa. Ainakin piispainkokous oli ottanut virsiehdotuksiin melko perusteellisesti kantaa.

Salissa tunnutaan ajattelevan niin, että seurakunta laulaa kuitenkin niitä virsiä, jotka ihmiset ottavat omakseen. Kansa siis kanonisoi virret. Moni tuntuu myös ajattelevan, eikö seurakunta voisi päättää entistä vapaammin ja itsenäisemmin, mitä virsiä ja lauluja jumalanpalveluksissa veisataan.

Tervetullutta vaihtelua päivään toivat ministerin päiväkahvit. Jakku oli tällä kertaa sininen ja helmet myös. Tyylikäs ja naisellinen. Jakun lisäksi täällä keskusteltiin etukäteen myös ministerin puheen sisällöstä. Tällä kertaa monien arvaukset osuivat nappiin.

Aluksi hyvin rakentava puhe kirkon roolista ja lähimmäisyyden tukemisesta muuttui lopulta puheeksi avioliittolain muutoksesta. Kirkkoa patistettiin pysymään perinteisessä kannassaan. Onneksi arkkipiispa muistutti vastauspuheessaan siitä, että kirkon on varjeltava omaa päätöksenteko-oikeuttaan, eikä valtio voi ottaa kantaa kirkon ratkaisuihin.

Kello on kohta puoli kahdeksan. Olemme istuneet aamusta asti. Kirkkoneuvos Huokuna esittelee juuri nyt diakonaattiesitystä. Se on ollut kirkossa vireillä viimeiset neljäkymmentä vuotta. Aina uudelleen ja uudelleen. Uusi diakonin virka kattaisi niin nuorisotyönohjaajat, lapsityönohjaajat kuin diakoniatyöntekijät. Heillä olisi oikeus pitää sanajumalanpalveluksia omalla työalallaan, saarnata ja pitää viran tunnuksia.

Puheenvuoroja on jo pyydetty monta. Käytäväkeskustelujen perusteella innostus ei ole kovin suuri. Nihkeään suhtautumiseen näyttää olevan monta syytä. Ammattiyhdistys lobbaa omaansa ja ristiriitaisesti. Diakoniatyöntekijät pelkäävät oman erityisasemansa häviämistä. Useimmille maallikoille tämä on aivan hebreaa. Valiokunta varmaan lausuu tästäkin jotain.

Kahvin ja keksien voimalla mennään eteenpäin. Huomenna aamulla aloitetaan rakennekeskustelu. Juuri mistään muusta ei käytävillä puhutakaan.