Viimeinen aamu

Aamu alkoi Maarian kirkossa. Istun usein penkissä, josta näkee holviin piirretyn laivan. Ajattelen, miten se toi uusia tuulia Suomeen, miten se kuljetti tavaraa ja ihmisiä, rakensi siltaa erilaisten ihmisten ja maailmojen välillä. Siinä laivassa olen istunut nämä neljä vuotta. Usein tuntuu, että laiva seisoo paikoillaan. Se kyntää merta, mutta joku estää sitä kulkemasta. Aika ajoin tuuli työntää sitä taaksepäin.

Neljään vuoteen on sisältynyt onnistumista ja pettymystä. Seurakuntarakenteet kaatuivat, eikä niitä tällä kaudella voitu enää korjata. Sen verran asia meni eteenpäin, että kirkkohallitukselle annetaan tehtäväksi valmistella kevään 2016 kirkolliskokoukselle esitys, jossa kapituleille annetaan aloiteoikeus selvityksen tekemiseksi seurakuntayhtymän perustamiseksi.

Jouduin vasten tahtoani talousvaliokuntaan. Tästä onnettomasta asiasta kasvoi koko kauden suurin siunaus. Olen oppinut kirkon taloudesta enemmän kuin koskaan ennen. Valiokunta on ollut asiantunteva, keskusteleva ja hauska. Vaikka työtä on ollut paljon (lue tauoitta), valiokunta on ollut paikka, jossa on voinut hengittää vapaasti, keskustella järkevästi ja saada aikaan asioita. Koko kauden tärkein päätös, yhteisöveron muuttaminen valtion korvaukseksi, kulki valiokunnan kautta.

Olen monissa äänestyksissä ollut siinä joukossa, joka on kärsinyt tappion. Se ei haittaa, jos asiat on valmisteltu hyvin ja päätöksenteko on avointa ja demokraattista. Toivon, ettei sitä tarvitsisi täällä tulevaisuudessa enää koskaan epäillä.

Miten täällä sitten voi vaikuttaa? Tärkeintä on valiokuntatyö. Ei ole samantekevää, mihin valiokuntaan kuulut. Puhu isossa salissa harkitusti, hyvin, selvästi ja lyhyesti. Keskity oleelliseen. Verkostoidu - myös niihin, joiden kanssa olet usein eri mieltä. Muista, että kaikki eivät hahmota kirkon teologisia ja hallinnollisia kokonaisuuksia. Ja äänestä rohkeasti. Silläkin uhalla, että häviät.

On aika sanoa hyvästit. Ehkä tämä blogi jatkaa, jos tulen uudelleen valituksi. Jos taas valitsijat päättävät toisin, muut jatkavat tätä työtä ja vaivaa. Olen kiitollinen näistä neljästä vuodesta. Kiitos teille, jotka luotitte ja annoitte äänenne.

Rakkautta vain

Avioliittokeskustelu kävi tänään kuumana. Yleisvaliokunta katsoi, ettei avioliittokäytäntöä kirkossa tarvitse selventää. Kaikkihan on jo selvitetty. Siksi ei ole tarve ryhtyä toimenpiteisiin uuden avioliittolain tiimoilta.

Keskustelun kysymys olikin, onko todella näin. Ja hyvä, että keskustelua käytiin, sillä eteenpäin pääsemme vain keskustellen. Keskustelupuheenvuorot jakaantuivat kahtia, niin kuin arvata saattaa. Muutoksen vastustajat ylistivät kilvan mietintöä, muutosta esittävät taas katsoivat, ettei mietintö vastaa tulevaisuuden haasteisiin.

Uusi avioliittolaki astuu voimaan puolentoista vuoden päästä. Jossain on selvitettävä, miten kirkko suhtautuu rekisteriöityjen parisuhteiden muuttumiseen avioliitoiksi. Voiko heidänkin puolesta ja kanssaan viettää rukoushetkeä? Entä ne kirkon työntekijät, jotka nais- tai miespareina solmivat avioliiton. Nämä ja muut kysymykset kaipaavat vastausta.

Piispat Askola ja Vikström painottivat, että on katsottava eteenpäin. Näkökulmat oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisestä rakkaudesta on otettava esille. Oppikaan ei ole muuttumaton. Aika kauas on kuljettu niistä ajoista, jolloin nainen oli omaisuutta tai avioliitto sukujen välinen kauppa. "Tarvitsemme selvitystä siitä, mitä sanottavaa kirkolla on inhimillisestä rakkaudesta. Tarvitsemme selvitystä siitä, miten näemme erilaiset seksuaaliset suuntautumiset osana Jumalan luomissuunnitelmaa". Näin Vikström.

Seuraava kirkolliskokous näistä keskustelee varmaan loputtomasti.

Illalla vielä käsiteltiin diakonaattia. Jostain syystä lakivaliokunta pyörsi viime metreillä kantansa. Kirkkohallituksen esityksen sijaan se esittää diakonaatista ikiliikkujaa, joka kiertää kirkkohallitukselta kirkolliskokoukselle ja takaisin. Myös piispainkokoukselle annetaan yllättävän avoin valtakirja. Olin kannattamassa vastaesitystä. Jos diakonaatti tulee, siihen tulee kuulua myös nuorisotyönohjaajat ja lapsityönohjaajat. Mutta hävisimme 76-30. Lakivaliokunnan yön yli vaihtunut kanta herättää käytävillä ihmetystä.

Mutta saimme me jotain aikaankin. Olin mukana kirjoittamassa aloitetta hiippakuntien kansainvälisentyön hiippakuntasihteerin palkkauksen osittaisesta korvaamisesta kirkon yhteisin varoin. Päädyimme lopulta antamaan avustuksen niille järjestöille, joilta kehitysapurahoja tänä vuonna leikataan. Rahoitusmallia pitää tulevaisuudessa harkita uudelleen.

Likemmäs vai lähemmäs

Oletettavaa oli että Satumaa-tango haastaisi virsiehdotuksia, mutta niin ei käynyt. Tosin edustaja Yli-Autio käytti siitä eilen kymmenen minuutin puheenvuoron, mutta päätti sittenkin olla esittämättä sitä lisävihkoon.

Sen sijaan tango kaikui aamuhartaudessa komeasti! Alla edustaja Niirasen videona.

 

Muutama, etenkin ruotsinkielinen virsi, herätti aamulla vielä intohimoisen keskustelun. Mariologia tyrmättiin, mutta Pikku-Idan kevätlaulu ja kaunis rakkauslaulu Kärlek och himmel tulivat mukaan ruotsinkieliseen lisävihkoon. Suomenkielinen lisävihki hyväksyttiin esityksen mukaan. Nyt myös tiedämme, että likemmäs on lähempänä kuin lähemmäs.

Muuten päivä on kulunut valiokuntatyöskentelyn ja kyselytunnin puitteissa. Kyselytunnilla kysyin, miten ulkoasianosasto jalkauttaa kirkkoliittojen asiakirjoja, ennen muuta juuri ilmestynyttä Luterilaisen maailmanliiton linjausta sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Asiakirja löytyy kokonaisuudessaan sakastin sivuilta. Kannattaa vilkaista.

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/DA1B501CC09E109FC22577AE002A3DD8/$FILE/DTPW-WICAS_Gender_Justice-FIN.pdf

Nyt juuri käsitellään kirkkomme lausuntoa Kirkkojen maailmanneuvoston Kirkko-asiakirjasta. Laajennettu puhemiesneuvosto oli vääntänyt pitkään, pitääkö asiasta päättää määräenemmistösäädöksin. Ei pidä. Mutta äänestämään päästiin siitä, saako kristillistä avioliittokäsitystä selvittää vai ei.

Huomenna sitten käsitellään edustaja-aloitetta uudesta avioliittolaista sekä kirkkohallituksen diakonaattiesitystä. Niistä lisää huomenna.

Puheita ja pakolaisia

Istuntoviikko alkoi messulla Turun tuomiokirkossa. Siellä myös tämä taival neljä vuotta sitten alkoi. Bussi kuljetti mustanpuhuvan joukon opistolta kirkkoon ja sieltä taas takaisin opistolle. Käytäväpuheiden perusteella viikon aikana on odotettavissa istunnon puhetulva. Tällä viikolla pidetään kuulemma "vaalipuheet" seuraavaa kautta varten. Siltä myös kuulosti, kun kirkon keskusrahaston toiminta- ja talousarviota alettiin käsitellä.

Yksi kirkolliskokouksen hienoimpia asioita ovat olleet arkkipiispan pitämät viisaat, humaanit ja myös syvästi hengelliset istuntokauden avauspuheet. Aina uudelleen esille ovat nousseet ajankohtaiset teemat, tällä kertaa pakolaisuus ja sen tuoma haaste kirkolle ja yhteiskunnalle. Arkkipiispa nosti esiin 60 milj. pakolaista, joista murto-osa on nyt tullut tai on tulossa Suomeen. Hän muistutti, että pakolaiskriisi ei ole täällä Suomessa tai Euroopassa, vaan siellä, mistä ihmiset ovat lähteneet.

Pakolaistilanne ei ole poikkeustila, vaan edessämme on uusi aika. Vaikka moni tuntee epävarmuutta siitä, mitä tapahtuu sille Suomelle, johon olemme tottuneet, epävarmuus on vielä suurempaa Etelä-Euroopan maanteillä ihmisten etsiessä suojaa ja turvaa.

"Tällä hetkellä tarvitaan Paavalin näköistä kirkkoa, joka ei epäröi puolustaa ihmisiä näiden taustasta riippumatta. Kirkkoa, joka tunnistaa lähellä olevan hädän ja kauempana olevan hädän eikä aseta toista toisen edelle. Kirkkoa, joka ei suostu kääntymään sisäänpäin, ei kansallisin eikä uskonnollisin perustein. Kirkkoa, joka toimii avoimesti ja rohkeasti yhteistyössä viranomaisten ja järjestöjen kanssa. Paavalin näköistä kirkkoa tarvitaan myös tilanteissa, kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet hakevat apua."

Jännittyneenä tänään odotettiin uuden opetus- ja kulttuuriministerin Sanni Grahn-Laasosen tapaamista. Saimme kuulla miellyttävä ja asiansa osaavaa ministeriä. Toisin kuin aikaisempina vuosina esillä ei ollut ministerin omaa agendaa, vaan valtioneuvoston tervehdys, jossa otettiin esille pakolaistilanne ja kirkkolain keventäminen. Sekä edustajat että ministeri taitavat olla harvinaisen samaa mieltä siitä, että norminpurkutalkoot olisivat kirkossa paikallaan. Hauskaa oli myös nähdä, miten miesten selät suoristuivat ja kravatit oikenivat tyylikkään ministerin astuessa saliin.

Illansuussa alkoi virsikirjan lisävihon käsittely - ja mitenkäs muuten kuin laulamalla osaa niistä. Käytäväpuheiden perusteella esitetyille virsille on tulossa salista haastajia. Mutta se jää nähtäväksi. Käsittely jatkuu huomenna.

Viimeinen viikko

Nelivuotiskauden viimeinen viikko on alkamassa. Maailma ympärillä on aika toisenlainen kuin se oli viime toukokuussa. Pakolaisvirrat ovat saavuttaneet Suomen ja haastaneet myös kirkon, hallitus on leikannut tuntuvasti kehitysyhteistyömäärärahoja, sotesta taidetaan sittenkin päästä ratkaisuun. Ja kirkollisista asioista vastaava ministerikin on vaihtunut.

Pöydällä on vielä yllättävän paljon asioita, isojakin. Viikon aikana päätetään virsikirjan lisävihosta ja sen virsistä, diakonaatista, kaatuneen rakenneuudistuksen savuavilla raunioilla syntyneistä aloitteista ja monesta muusta.

Talousvaliokunta aloitti urakkansa jo viikko sitten Rovaniemellä. Kirkon Keskusrahaston talous- ja toimintasuunnitelman lisäksi pöydällä on koko joukko esityksiä, joihin tulee ottaa kantaa. Vaikka talousvaliokunnan jäsenenä on hankala olla mukana talousarvioesityksissä, yhdessä olen kuitenkin. Hallituksen leikatessa kehitysavusta tuntuvia määriä, esitämme, että kansainvälisen työn hiippakuntasihteerien virkojen palkkauksesta osa siirrettäisiin kirkon yhteisestä budjetista maksettavaksi. Näin voisimme ainakin hetkellisesti auttaa lähetysjärjestöjä ja Kirkon ulkomaanapua suuntaamaan rahansa sinne, missä sitä eniten tarvitaan.

Viikon aikana on toivottavasti myös aikaa miettiä, mitä nämä neljä vuotta toivat, mihin pystyin vaikuttamaan, mitä kirkon hallinnosta opin ja mihin haluaisin omat voimavarani suunnata, jos täällä joskus vielä istun. Ja jos käy toisin, ainakin on joitakin vinkkejä niille, jotka tulevaisuudessa kirkon asioista päättävät.