Demokratiasta ja avioliitosta

Onko demokratialla kirkossa merkitystä? Siitä ollaan jollain lailla täällä eri mieltä. Tai ehkä olisi oikeampaa sanoa, että demokratia ymmärretään täällä eri tavoin. Osa ajattelee, ettei vaalituloksella ole enää mitään merkitystä sen jälkeen, kun edustajat on valittu. Sen jälkeen ratkaisee vain yhteinen sopiminen ja kirkon opista ja elämästä nouseva yhteinen tie. Demokratia on kirkkoon sopimaton kummajainen, kirkon itseymmärrykselle nuori ja vieras. Toiset taas haluavat avointa keskustelua siitä, ketä me täällä edustamme ja mitä asioita ajamme. Seurakuntalaisten antamalla mandaatilla on merkitystä.

Oikeastaan puhumme siitä, miten ymmärrämme kirkolliskokouksen ja sen luonteen. Joskus tosin ihmisten mielipide vaihtelee sen mukaan, onko demokraattinen päätös itselle tai omalle viiteryhmälle edullinen vai haitallinen. Ihmisiähän täällä ollaan. Voisi ajatella, että uudistajat kannattavat demokratiaa, säilyttäjät kavahtavat sitä. Mutta ei se ihan niinkään mene.

Miten siis mennä asiassa eteenpäin? On ongelmallista kieltää demokratian merkitys päätöksentekoelimessä, joka säätää lakia ja kirkon järjestystä. Jos päätöksenteko ei perustu demokratiaan, vaarana on, että vallankäyttö ei ole julkista, vaan tapahtuu harmaan verhon takana. Valtaa käyttää aina joku tai jotkut. Valtaa käytetään joko yhteisin pelisäännöin tai peitellysti. Jos tästä voidaan olla samaa mieltä, päästään etsimään yhteistä tietä, näkyä, jossa sovitellaan ja etsitään yksimielisiä päätöksiä ja päätösehdotuksia. Ja lopulta täällä kuitenkin painetaan äänestysnappia ja äänestetään demokraattisesti.

Nyt salissa käydään lähetekeskustelua kirkon vihkioikeudesta luopumisesta.
Olen itse empivällä kannalla asian suhteen. Tiedän monia, jotka haluavat pitää vihkioikeudesta kiinni. Toisaalta näen käytännön työssä, miten vähän me enää vihimme. Avioliitossakin on kysymys ennen muuta siunaamisesta, emmekä me menetä paljon vaikka juridinen oikeus häviäisi. Etenkään teologisesti tämä ei ole iso kysymys. Mutta toki Suomi on suuri maa ja eri puolilla erilainen.

Keskustelu on ollut pitkä ja siinä esitettiin, että aloite jätettäisiin raukeamaan ilman valiokuntakäsittelyä. Tapa on täällä aivan poikkeuksellinen. Onhan meillä aikaa, sanovat monet. Ei pidä hätiköidä. Joidenkin mielestä asiasta ei pitäisi keskustella lainkaan. Myös se, että asia menisi yleisvaliokuntaan, näytti olevan monille vaikea paikka. Kahden äänestyksen jälkeen asia lähti sittenkin yleisvaliokuntaan. 60-40 sääntö toimi nytkin.

Illalla mennään arkkipiispan luo kylään. Mukava juttu pitkän päivän jälkeen.