Enemmistöjä ja vähemmistöjä

Eilinen varapuheenjohtajien vaali on herättänyt täällä paljon jälkikeskustelua. On selvää, ettei kyse ollut vain ehdokkaiden kyvyistä, vaan vaalin tulos ennakoi muitakin äänestyksiä tällä kirkolliskokouskaudella. Jo edelliseltä kaudelta tuttu 60-40 jako näyttää täällä vain vahvistuneen.

Eräs viisas ja suuresti arvostamani edustaja miettikin eilen ääneen sitä, ymmärtääkö kirkolliskokouksen enemmistö lainkaan sitä, että se on kokonaiskirkossa vähemmistönä. Pystyykö tämä joukko tekemään sellaisia päätöksiä, jotka luovat kirkossa elintilaa myös kirkon enemmistölle? Tuota kirkkokansan enemmistöhän edustaa kirkolliskokouksessa vain vähemmistö, eikä se voi yksin raivata tuota tilaa. Eilisessä varapuheenjohtajavaalissa enemmistöllä olisi ollut mahdollisuus rakentaa siltaa eri ryhmien välille. Siihen ei kuitenkaan riittänyt tahtoa.

Tänään aloittivat valiokunnat työnsä. Samalla kaatui pitkä perinne siitä, että piispat ovat valiokuntien puheenjohtajina. Eräänlainen lasikaton särkeminen sekin. Asiaa voi pitää pienenä, mutta periaatteellisesti se on suuri askel. Leikkisesti voisi sanoa, että ollaan siirtymässä ”sääty-yhteiskunnasta kansalaisyhteiskunnan” suuntaan. Tulevaisuusvaliokunnan, käsikirjavaliokunnan ja yleisvaliokunnan puheenjohtajana on nyt maallikko. Talousvaliokunnassa ja lakivaliokunnassa tämä ei ole uutta. Vain perustevaliokunnassa ja hallintovaliokunnassa puhetta johtaa piispa.

Itse jatkan työtäni talousvaliokunnassa. Lähes puolet jäsenistä ovat vanhoja, muutama muista valiokunnista sinne siirtyneitä ja kolmasosa aivan uusia. Kirkon keskusrahaston toimintakertomus ja tilinpäätös ovat keskustelun alla.

Tiistaisin on perinteisesti ministerin kahvikekkerit, niin tänäänkin. Ministeri Sanni Grahn-Lasonen otti esille ulkomaalaisiin kohdistuvan vihapuheen ja yhteisten taistelun sitä vastaan. Arkkipiispa lähes liikuttui puhuessaan vastauspuheessa samasta teemasta. Niin ja se mekko. Tyylikäs ja keväinen kukkamekko, joka yllätti kaikki asiasta vetoa lyöneet.