Juhlaa ja arkea

Kirkkokahvit tuomiokirkolla. Kuva: Johanna Lumijärvi

Eilinen reformaatiojuhlapäivä oli onnistunut ja kiva. Ehkä ensimmäistä kertaa tämän juhlavuoden aikana kuulin ääneen sanottavan, että iloitsemme reformaatiosta ja olemme siitä ylpeitä. Vuoden aikana on tuntunut monta kertaa, että yhteyden korostaminen katolisen kirkon kanssa on johtanut oman perinteemme ja reformaation moninaisten löytöjen vähättelyyn. Juhlavuoden sijasta on puhuttu merkkivuodesta ja reformaation mullistava vaikutus on jäänyt taka-alalle. Armosta on toki puhuttu, mutta monta muuta asiaa on jäänyt huomiotta.

Ehkä siksi sunnuntain juhlamessussa puhutteli erityisesti kaksi asiaa. Ensimmäinen niistä oli Turun ruotsinkielisen seurakunnan uuden kirkkoherran Mia Bäck johtama esirukous. Siinä kiitettiin Raamatusta ja sen kertomuksista Jumalasta, siitä, että ihmiset ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan ja kysymään kysymyksiä, erilaisista traditioista ja kielistä, joissa Jumala on läsnä.

Toinen sykähdyttävä hetki oli ehtoollisella. Kun kaikki olivat jo käyneet ehtoollisella ja arkkipiispa polvistui yksin ehtoollispöytään, hän sai leivän ja viinin nuorelta, ehkä pari vuotta sitten rippikoulun käyneeltä tytöltä. Kohta eläkkeelle jäävä arkkipiispamme ja nuori seurakunta olivat kauniilla tavalla läsnä. Ei viran korostusta, vaan kasteen lahjaa. Tätäkin on reformaatio.

Iltapäivän reformaation päätösjuhlassa Mikael Agricola perheineen kulki tämän päivän kirkossamme ja sukupolvien ketjussa. Ja oli tyytyväinen siihen työhön, jota hänen jälkeensä täällä on tehty. Musiikki oli vahvasti läsnä ja ennen muuta nuoren seurakunnan veisut – reformaation tuote meidän kirkollemme.

Tämä alkanut kirkolliskokousviikko ei ole erityisen suuria intohimoja herättävä. Ei ainakaan ensinäkemältä. Esillä on toimintasuunnitelma siitä, miten tulevaisuuskomitean ponsia viedään eteenpäin, piispainkokouksen selvitys vihkioikeudesta luopumisesta, vaalilainsäädännön uudistus ja keskusrahaston toiminta- ja taloussuunnitelma. Viime istuntoviikolla tuotu avioliittoaloite ei tule tällä viikolla päätökseen. Hyvä, jos toukokuun istunnossa.

Alkusyksystä seurakunnat vastasivat kirkolliskokouksen lähettämään kyselyyn, jossa otettiin kantaa tulevaisuusvaliokunnan esityksiin. Lähes kaikkia uudistuksia kannatettiin, mutta kahteen asiaan suhtauduttiin nuivasti. Ensinnäkin seurakunnat eivät nähneet tarvetta kirkollisten termien uusimiseen. Tämä kertoo paljon kirkostamme. Sukupuolittuneet termit eivät pistä silmään, eivätkä kuulu korvaan, vaikka kieli luo todellisuutta ja ylläpitää keinotekoisia sukupuolirooleja. Huomaan, miten helposti itsekin lankean tähän harhaan.

Toinen asia liittyi virkojen määräaikaisuuteen. Seurakuntien on toki vaikea hahmottaa, mitä kirkkoneuvokset tai hiippakuntadekaani työkseen tekevät. Muutos määräaikaisiin työtehtäviin olisi suuri, mutta toisi tervetullutta kiertoa kirkon virkoihin. Tämä koskee myös kirkkoherran virkoja ja piispan virkaa. Mutta pitkä on matka sinne suuntaan, jos sinne kuljetaan.