Päätös ja uusi alku

Keskustelu avioliitosta saatiin päättymään puoleen päivään mennessä. Aloitteemme äänestettiin raukeamaan. Asian läpimeno olisi vaatinut seitsemän edustajan asettumista taaksemme.  Piispainkokoukselle annettiin kuitenkin tehtäväksi etsiä ratkaisua tähän tilanteeseen. Tehtäväksianto piispainkokoukselle meni eteenpäin lähes määräenemmistöäänin. Se antaa ehkä pienen toivon pilkahduksen.

Monet olivat pettyneitä ja väsyneitä. On raskasta palata takaisin kotiin ja kertoa keskustelun yhä jatkuvan. Kyse ei lopulta ole kirkon avioliittonäkemyksestä, vaan muuttuvasta käsityksestä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen, kuten Meri-Anna Hintsala puheessaan sanoi. Mutta välillä tuntuu, että siihen liittyy vielä syvempiä ristiriitoja ja näkemyseroja kuin avioliittoteologiaamme.

Summa summarum: oli tärkeää, että teimme avioliittoa koskevan aloitteen. Ilman aloitteita asiat eivät mene eteenpäin. Meidät on kutsuttu ihmisten keskelle rakentamaan siltaa Jumalan maailman ja ihmisten maailman välille. Sinne matka johtaa taas, kun huomenna kastan ja kohtaan ihmisiä.

Ja niin kuin arkkipiispa sanoi:
"Hiljaisessa kirkossa asuu kenties myös luontainen taju siitä, että elämän suurimpia kysymyksiä ei ratkaista äänestämällä. Ei sitä, mihin nojaavat usko ja toivo, ihmisen arvo ja arvokkuus, ei sitä, miten toista ihmistä kohdellaan, ei sitä, millaisia ovat elämän perustavat kertomukset pyhästä, armosta ja ihmisen osasta, ne joista tärkeimmät kuullaan jouluna ja pääsiäisenä. Sellaisista asioista ei päätetä demokraattisesti, ei yksinkertaisella eikä määräenemmistöllä."

Lutherista ja Raamatusta

Tänään on käsitelty koko päivä perustevaliokunnan mietintöä. Asiallinen keskustelu, mutta raskas päivä. En tiedä, miten tästä oikeasti päästään eteenpäin. Tämä on paitsi raamattukysymys, myös sukupolvikysymys. Ehkä yksi mietinnön hankala puoli on se, että se kirjoittaa auki kaksi eri näkemystä, mutta näkemyksiä on vielä paljon enemmän. Käsittääkseni myös ne valiokunnan jäsenet, jotka olivat avioliittokäsityksen laajentamista vastaan, eivät yksityiskohdissaan ole samaa mieltä kaikesta keskenään. Nyt se jää näkemättä ja niputtaa vastustajat yhteen joukkoon.

Oma puheenvuoroni liittyi Lutherin ihmiskäsitykseen. Kiitos Sini Mikkolan hienon väitöskirjan! Nostin esille Lutherin avioliittokäsityksen ja ihmiskuvan aikasidonnaisuuden. Lutherille nainen on holhottava ja mies holhoava, perheväkivaltaa saa harjoittaa ja avioliitto ei ole tasa-arvoista kumppanuutta. Käsittääkseni nykyistä avioliittokantaa ei voi puolustaa Lutherilla, sillä emme jaa kokonaisuudessaan hänen näkemystään avioliitosta.
Tutustuin Mikkolan tutkimustuloksiin ensimmäistä kertaa lukemalla hänen blogiaan https://reformaationrajapinnoilla.wordpress.com/blogi/. Suosittelen!

Ulkona jyrisee ukkonen ja vettä tulee. Kohta loppuu keskustelu ja alkaa valmistautuminen arkkipiispa Mäkisen läksiäisillallisille. Vähän ikävä tunnelma lähteä juhlimaan suoraan tämän keskustelun jälkeen. Mutta niin se vain on. Toivottavasti tästä tulee kuitenkin mukava ilta. Ja arkkipiispaa tulee kovasti ikävä, etenkin hänen hienoja puheitaan.

Rahasta ja seksuaalisuudesta

Aamupäivä käsiteltiin tänään lähinnä rahaa ja eläkemaksuja. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta sitä se ei ole. Talousvaliokunta esitti vastoin Kirkkohallituksen esitystä, että Kirkon keskusrahaston eläkemaksuja ei alenneta, vaan ne säilyvät ennallaan. Taustalla on ajatus oikeudenmukaisuudesta seurakuntien ja keskusrahaston välillä sekä eläkerahaston pääoman kartoittaminen. Eläkerahaston on kannettava ainakin 2070-luvulle. Hiippakuntia tämä ei miellyttänyt, sillä siellä pelätään talouden heikkenemistä. Nyt on aika ruveta miettimään, miten työtä voidaan tehostaa ja hiippakuntien välistä yhteistyötä kasvattaa.

Sen sijaan talousvaliokunta lausui tukensa hiippakunnille osoitetuille kehittämisrahoille, joilla tuetaan seurakuntien rakennemuutosta ja yhteistyötä. Nyt vain anomaan hiippakunnilta rahaa näihin hankkeisiin. Esimerkiksi Kuopion hiippakunnassa yli puolet kehittämisrahasta on jäänyt käyttämättä.

Iltapäivällä ministeri tarjosi ministerikahvit koivukakkuineen. Ystävällisesti hän puhui lapsista ja nuorista, seurakuntavaaleista ja elinikäisestä oppimisesta. Ruokasali oli kuin sauna, jonka löylyissä istuimme. Oli helpottavaa päästä ulos haukkaamaan hetkeksi raitista ilmaa.

Nyt istumme iltaa istuntosalissa ja keskustelemme avioliitosta. Kuudelta aloitettiin ja kahdeksaan asti tänään istutaan. Ja huomenna jatketaan. Perustevaliokunnan mietintö jakautuu kahtia: niihin, jotka vastustavat avioliittokäsityksen laajentamista ja niihin, jotka tukevat sitä. Molemmat kannat on kirjattu nyt ylös ja niiden olemassaolo on tunnistettu. Ihmetystä herättää se, ettei valiokunta ole kuullut yhtään asiantuntijaa, vaan tukeutuu ennen muuta piispainkokouksen vanhoihin dokumentteihin.

Naisista ja piispoista

Tämän aamun kirpsakka keskustelu liittyi piispanviran kelpoisuusvaatimuksiin. Tähän astihan ainoa kelpoisuusvaatimus on ollut pappisvihkimys. Arkkipiispanvaalin ehdokkasasettelu ja ehdokas, joka ei hyväksy kirkkomme virkakantaa, on nostattanut paljon keskustelua. Voiko pappi, joka ei suostu yhteistyöhön naisten kanssa tulla valituksi piispaksi? Kyllä teoriassa voi.

Virkakysymys on noussut kevään aikana esille monesta syystä. Olin itsekin jo luullut, että tämä kysymys on kirkossa marginaalinen, eikä sitä kannata kovin paljon miettiä tai nostaa esille. Arkkipiispanvaali osoitti kuitenkin, että vanhan virkakäsityksen kannattajia on yllättävän paljon Se on todellisuutta kirkossa, eikä sitä kannata puhua pois.

Salikeskustelua kuunnellessa esiin nousi monenlaisia ajatuksia. Ehkä häiritsevintä oli se, että naisten kokemuksille naureskeltiin. Hauskan, leppoisan puhetyylin sisään oli ladattu valtava määrä mitätöintiä. Tähän eivät syyllisty naispappeuden vastustajat. Se täytyy heidän kunniakseen sanoa. He itse ovat kokeneet saman ulkopuolisuuden ja vähättelyn tässä kirkossa, eikä tämä ole heille leikin asia. Tätä tyyliä edustavat ennemminkin tuon joukon liepeillä olevat edustajat.

Toinen yllättävä, mutta kirkollisessa keskustelussa esiin noussut ajatus on se, etteivät miehet voi tietää, miltä naisista tuntuu. Kyse ei siis ole pappeudesta, jossa miehet ja naiset ovat yhtä, vaan ikään kuin kirkko olisi jakaantunut kolmeen ryhmään: naisiin, miehiin ja heihin, jotka eivät tule alttarille naisten kanssa. Näin miehistä tuleekin yhtä äkkiä oma joukkonsa ja naiset ovat ongelma. Tätä ajattelua pidän tällä hetkellä kaikkein vaarallisempana.

En itse kannata kuitenkaan aloitetta, vaikka sen intention jaan. Minusta ihmisillä on oikeus valita piispaksi se henkilö, jonka he katsovat sopivimmaksi. Sen sijaan tärkeää on kirkon johdon ääni. Onko tämä heille keskeinen asia vai ei? Eturiviä haastettiin ottamaan kantaa asiaan. Suoraan siihen kuitenkin vastasi vain piispa Samuel Salmi, joka antoi aplodien saattelemana kaiken tukensa naisille. Kiitos, Sami!

Kirkkolain kokonaisuudistus on nyt naputeltu pöytään. Tunnin ajan kuului vain puheenjohtajan nuijan tasainen kopse. Muutosehdotuksia ei tullut. Uudistus tulee vielä tällä viikolla uuteen käsittelyyn. Sen jälkeen meillä on kädessämme kirkkolaki ja - järjestys, jota tavallinen seurakuntapappi ymmärtää. Loppupäivä on tarkoitettu valiokuntatyöskentelyyn. Ja sitähän me talousvaliokunnassa teemme. Monet muut pääsevät nauttimaan ihanasta kesäpäivästä ulkona.

Tiestä ja luottamuksesta

Viikko Turussa on käynnistynyt ihanassa kevätsäässä. Käsittelyssä on tällä viikolla isoja asioita, ennen muuta kirkkolainsäädännön kodifiointi. Mutta kaikkien katseet kääntyvät yhteen ja samaan asiaan: avioliittokäsityksen laajentamiseen. Tällä kertaa se ei sähköistä tunnelmaa, vaan tekee siitä raskaan ja painavan. Tästä tulee hankala viikko.

Sen sijaan päivä alkoi arkkipiispan hienolla puheella. Niitä täällä jää kaipaamaan. Hän kävi oman henkilöhistoriansa kautta läpi kirkkomme kehitystä ja sen jakautumista aktiivikirkon ja hiljaisen kirkon välille. Puheessa välittyi historian kaari siihen kirkkoon, jossa nyt elämämme ja kenen kirkko tämä oikeastaan on. Tämä meidän kirkkomme.

”Yhdessä näkyvät Emma ja Paavo, isovanhempani. He olisivat voineet sanoa varmalla äänellä: – Minun kirkkoni…. He samastuivat kirkolliseen sisäpiiriin, kirkkokansaan. Sellainen oli muodostunut kulttuurin ja yhteiskunnan muutoksessa viime vuosisadan taitteessa. Muutos tulkittiin kristillisen elämänjärjestyksen murenemiseksi. Kirkkokansa vetäytyi eräänlaiseen puolustusasentoon. Haluttiin siirtää uskonnollinen perintö ja asettua luopumusta ja vieraantumista vastaan.

Tämän viime vuosisadan suuren linjan perinnön keskellä tunnen olevani täällä

kirkolliskokouksessa. Täällä jatkuu kirkkokansan, tuon sisäpiirin sisäinen kiistely ulospäin aktiivisen kirkon sisällöstä ja omistajuudesta. Toisinaan, kun täällä puolustetaan opin ja uskon oikeaa järjestystä, tunnistan siinä jotain samaa kuin Paavon puolustaessa kristillistä elämänjärjestystä sata vuotta sitten. Kovuus ja armottomuus jättävät aina jäljen.”

Päivä jatkuu lähetekeskusteluna piispankokouksen esityksestä lähetysjärjestöistä, eläkerahastomaksuista, Kirkkohallituksen ja hiippakuntien vuosikertomuksista ja tilinpäätöksestä. Aika tavallista peruskauraa siis. Kirkon talous on kunnossa, kirkon yhteinen toiminta (kirkkohallitus ja hiippakunnat) on ollut säästeliäs, eläketulot ovat karttuneet hyvin. Vielä pitäisi olla muutama hyvä vuosi, sitten tulevat ehkä vähemmän hyvät. Kuka tietää.

Ensimmäisen kunnon keskustelun kirvoitti aloite Lähetyslentäjien ottamiseksi kirkon viralliseksi lähetysjärjestöksi. Koska asia on jo piispainkokouksessa käsittelyssä, mitä kirkkojärjestyskin edellyttää, kannatin asian raukeamaan jättämistä. Lähetyslentäjät ja muut pienet järjestöt tekevät hyvää työtä omalla sarallaan, mutta en näe mitään mieltä sille, että virallisten lähetysjärjestöjen määrää lisätään. Ennemminkin tarvitsemme lisää yhteistyötä ja sitä kautta saavutettavaa järjestöjen kotimaan kulujen vähentämistä.