Tiestä ja luottamuksesta

Viikko Turussa on käynnistynyt ihanassa kevätsäässä. Käsittelyssä on tällä viikolla isoja asioita, ennen muuta kirkkolainsäädännön kodifiointi. Mutta kaikkien katseet kääntyvät yhteen ja samaan asiaan: avioliittokäsityksen laajentamiseen. Tällä kertaa se ei sähköistä tunnelmaa, vaan tekee siitä raskaan ja painavan. Tästä tulee hankala viikko.

Sen sijaan päivä alkoi arkkipiispan hienolla puheella. Niitä täällä jää kaipaamaan. Hän kävi oman henkilöhistoriansa kautta läpi kirkkomme kehitystä ja sen jakautumista aktiivikirkon ja hiljaisen kirkon välille. Puheessa välittyi historian kaari siihen kirkkoon, jossa nyt elämämme ja kenen kirkko tämä oikeastaan on. Tämä meidän kirkkomme.

”Yhdessä näkyvät Emma ja Paavo, isovanhempani. He olisivat voineet sanoa varmalla äänellä: – Minun kirkkoni…. He samastuivat kirkolliseen sisäpiiriin, kirkkokansaan. Sellainen oli muodostunut kulttuurin ja yhteiskunnan muutoksessa viime vuosisadan taitteessa. Muutos tulkittiin kristillisen elämänjärjestyksen murenemiseksi. Kirkkokansa vetäytyi eräänlaiseen puolustusasentoon. Haluttiin siirtää uskonnollinen perintö ja asettua luopumusta ja vieraantumista vastaan.

Tämän viime vuosisadan suuren linjan perinnön keskellä tunnen olevani täällä

kirkolliskokouksessa. Täällä jatkuu kirkkokansan, tuon sisäpiirin sisäinen kiistely ulospäin aktiivisen kirkon sisällöstä ja omistajuudesta. Toisinaan, kun täällä puolustetaan opin ja uskon oikeaa järjestystä, tunnistan siinä jotain samaa kuin Paavon puolustaessa kristillistä elämänjärjestystä sata vuotta sitten. Kovuus ja armottomuus jättävät aina jäljen.”

Päivä jatkuu lähetekeskusteluna piispankokouksen esityksestä lähetysjärjestöistä, eläkerahastomaksuista, Kirkkohallituksen ja hiippakuntien vuosikertomuksista ja tilinpäätöksestä. Aika tavallista peruskauraa siis. Kirkon talous on kunnossa, kirkon yhteinen toiminta (kirkkohallitus ja hiippakunnat) on ollut säästeliäs, eläketulot ovat karttuneet hyvin. Vielä pitäisi olla muutama hyvä vuosi, sitten tulevat ehkä vähemmän hyvät. Kuka tietää.

Ensimmäisen kunnon keskustelun kirvoitti aloite Lähetyslentäjien ottamiseksi kirkon viralliseksi lähetysjärjestöksi. Koska asia on jo piispainkokouksessa käsittelyssä, mitä kirkkojärjestyskin edellyttää, kannatin asian raukeamaan jättämistä. Lähetyslentäjät ja muut pienet järjestöt tekevät hyvää työtä omalla sarallaan, mutta en näe mitään mieltä sille, että virallisten lähetysjärjestöjen määrää lisätään. Ennemminkin tarvitsemme lisää yhteistyötä ja sitä kautta saavutettavaa järjestöjen kotimaan kulujen vähentämistä.