Aamu alkoi muiden aamujen tapaan uinnilla opiston uima-altaassa. Sieltä nopeasti aamiaisen kautta Maarian ihanaan keskiaikaiseen kirkkoon. Parin sateisen yön jälkeen Turun kevät on puhjennut kukkaan. Koivut loistavat vihreänä kuin kevään kirkko.

Täysistunnossa käsitellään tänään valiokuntien mietintöjä ja lopuksi vielä kaksi edustaja-aloitetta. Tänään ei varmasti käytetä pitkiä puheenvuoroja. Kaikki haluavat kotiin.

Viikon aikana olen kuunnellut lukemattomia puheita. Ne ovat olleet asiallisia, eivätkä kovin pitkiäkään. Täällä on paljon ja monenlaista asiantuntemusta. Edustajat istuvat kiltisti paikoillaan ja kuuntelevat, mitä nyt joku lukee välillä lehtiä tai kirjoittaa näitä blogejaan. Jos eduskunnassa puhutaan medialle, niin täällä puhutaan selvästi muille edustajille.

Maailma saattaa kuitenkin olla muuttumassa. Joissakin herätysliikkeissä on ollut tärkeää käyttää kirkolliskokouksessa puheenvuoroja siksi, että oma taustaryhmä on voinut varmistua omien edustajiensa lojaalisuudesta. Mutta onko tämä blogien kirjoittaminen mitään muuta kuin tuota samaa? Ainakin tänään aion käyttää yhden lyhyen puheenvuoron, jonka tosi puhun myös asian vuoksi, mutta myös siksi, että koen sen velvollisuudekseni Nuorten Keskusken puheenjohtajana.

Nuorten kirkolliskokousedustajien aloite koskee isospankkia, johon kerättäisiin virtuaalisesti hyviä käytänteitä eri puolilta Suomea. Aloitteen takana on kuitenkin paljon suurempi kysymys, nimittäin se, miten lasten ja nuorten kuuleminen on hoidettu kirkossamme. Viime kaudella esiin nostettu aloite nuorten kirkolliskokouksesta on hautautunut byrokratian rattaisiin. Tähän pitäisi pystyä vaikuttamaan tavalla tai toisella.

Tunnelma alkaa kirkolliskokouksessa lämmetä. Eikä ihme, sillä istuntosalissa loppuu ilma ja täällä on kuuma. Koko sali odottaa ääntenlaskun tulosta. Kohta selviää, ketkä edustavat hiippakuntia kirkkohallituksen täysistunnossa ja ketkä kaksi pappia sinne valitaan. Papit tulevat hiippakuntakierron mukaisesti Oulusta ja Turusta.

Ja tuloskin selviää nyt. Oulun hiippakunnan papistoa edustaa ensimmäistä kertaa nainen, vanha kurssikaverini Eija Nivala. Luulisin, että tällä on Oulun hiippakunnan papistolle iso symboliarvo. Niin paljon vanhoja haavoja monet siellä vielä kantavat.

Aamupäivällä keskusteltiin taas kirkkoon kuulumattomien hautauksesta. Puheenvuoropyyntöjä oli runsaasti ja keskustelu jatkuu tänään vielä kuudelta. Kaikki sanomisen arvoinen on varmasti jo sanottu. Ehkä täällä kannattaisi harkita aloitteille varatun puheajan rajoittamista. Joku jo kyseli lähetekeskustelun tarkoituksenmukaisuuden perään, mutta sai puheenjohtajalta tylyhkön vastauksen.

Mukavaa täällä on se, että tulee puhuttua monenlaisten ihmisten kanssa - myös niiden, joita ei tavallisesti kohtaa arjessa ja niiden, joiden teologinen viitekehys on aika erilainen. Vielä mennään hyvässä hengessä, toivottavasti myöhemminkin. Ykseyden ei tarvitse tarkoittaa samanmielisyyttä, vaan kunnioitusta eri mielipiteitä kohtaan. Kunhan ne eivät alista tai halvenna ihmistä ja ihmisyyttä.

Istuntosalista tuppaa loppumaan ilma, nilkat väsyvät ja istumalihakset puutuvat. Siksi paljon täysistunnossa istutaan ja kuunnellaan keskustelua. Monet onneksi puhuvat myös paikaltaan ja kommentit ovat olleet lyhyitä ja asiallisia.

Miltä täällä sitten näyttää? Kolmasosa edustajista on naisia, loput miehiä. Ihan mustaa rintamaa en edessäni näe, sillä naiset onneksi pukeutuvat keväisesti ja värikkäästikin. 

Päivän intohimon kohteena ovat olleet kirkkorakennusten suojelua koskevien säännösten muuttaminen ja kristilliseen hautaamiseen ehdotetut maksut kirkkoon kuulumattomille.

Kirkkohallitus esittää, että kaikki yli viisikymmentä vuotta vanhemmat kirkkorakennukset tulisivat suojelun piiriin. Edustajat kyseenalaistivat lähetekeskustelussa esityksen lähes yksimieliseksi. Sitä pidettiin liian staattisena ja seurakunnille kalliina ratkaisuna. Kaikki yli viisikymmentä vuotta sitten rakennetut kirkot eivät ole arkkitehtuuniseti arvokkaita.

Keskustelu hautaukseen liittyvistä maksuista pääsi vasta vähän käyntiin. Puheenvuoropyyntöjä oli runsaasti ja niistä jatketaan huomenna. Ajatukset menivät hyvin ristiin. Itse ajattelen, että aika ei ole vielä kypsä maksuille, mutta mikäli kirkosta eroaminen kiihtyy, tähän on tavalla tai toisella tultava.

Nyt on meneillään kirkkohallituksen kyselytunti. Esille on otettu mm. lapsiasiainvaikutusten arvioinnnin säädösvalmistelu, joka on takunnut kirkkohallituksessa jo pitkän. Kymmenen pistettä lapsiaisianvaltuutetulle, joka hellittämättä halusi saada tätä asiaa eteenpäin. Kirkko kyllä arvioi toimintaympäristöä ja rahaa, mutta ei asioiden vaikutusta ihmisiin - ja  vielä vähemmän lapsiin.

Enemmän lasten ja nuorten osallisuudesta kirkossa voit lukea sivulta www.lapsivaikutukset.fi

Kirkolliskokouksen ihmeellinen maailma jatkui tänään. Kirkkohallituksen toiminta- ja talouskertomus nostatti ihan yleiskeskusteluakin. Pekka Niiranen näpäytti kirkkohallitusta kirkonkirjojen salassapitosäädöksistä, mikä oli ihan asiallista.

Mutta muutakin kuultiin. Itse asiassa esiin tuotiin ensimmäiset teologiset argumentit. Sammeli Juntunen katsoi Pyhä-painopisteen edustavan liian heikkoa teologiaa ja hengellinen elämä verkossa -hankekin keskittyi sisällön sijasta läsnäoloon. Käytävillä näytti olevan aika monta selkään taputtelijaa.

Teksti oli siksi kovaa, että oli puolustettava sekä hanketta että painopistettä ja sen nuoria, mutta raikkaita ja osaavia työntekijöitä. Muuten täällä on ollutkin liberaali-konservatiivi-rintamalla melko rauhallista. Kulissien takana on väännetty kättä kirkkohallituksen täysistunnon edustajien paikoista. Niistä lisää torstaina. Lisäksi sivuttiin kirkon eettistä sijoittamista ja sen kytköksiä aseteollisuuteen.

Onnellinen olen talousvaliokunnasta ja sen tasokkaasta keskustelusta. Osaavia, hienoja maallikkoja ennen muuta!

Ja tietysti ministeri oli täällä tänään ja piti asiallisen puheen - huomautti kirkon loputtomista alistamisvelvotteista ja toivoi, että tämä byrokratia lopulta saataisiin aisoihin.

Ps. Jotkut ovat kyselleet tämän blogin vuorovaikutteisuuden perään. Tähän voi kommentoida, mikäli sinulla on gmail-sähköpostiosoite. Tämä johtuu blogialustan rajoittuneisuudesta. Ehkä vaihdan blogialustaa, mutta tämä viikko valitettavasti menee nyt tällä.

Aamu alkoi lupaavasti. Päätin lähteä juoksemaan. Puin päälle lenkkivaatteet. Lenkkareita etsiessäni edessä oli ikävä yllätys. Löysin kyllä kaksi kenkää, mutta toinen niistä oli kokoa 43. Ja ihan niin iso jalka minulla ei ole. Hetken jo mietin, onko tämä huonon päivän ennen.

Raitista ilmaa sai ilman lenkkareitakin. Ja päivästäkin tuli hyvä. Valtakirja ei ollut unohtunut kotiin ja iltapäivällä jo tottuneesti painelin istuntosalin läsnäolonappuloita. Päivän kohokohta oli paitsi Irja Askolan erinomainen saarna, myös arkkipiispan kantaaottava, mutta syyttelemätön puhe kirkon varjoista ja hiljaisuuden historiasta. Vaikka se kohdistuikin ennen muuta vanhoillislestadiolaisuuteen, se samalla kohdistui uskonnollisiin liikkeisiin yleensä - myös seurakuntiimme. Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa www.evl.fi/kirkolliskokous

Päivän suurin paine liittyi kuitenkin valiokuntapaikkojen jakoon. Lopulta valitsijamiehet päätyivät aika sopuisasti ratkaisuun. Alunperin toivomani tulevaisuusvaliokunta vaihtui talousvaliokuntaan, mikä tuntuu hyvältä ratkaisulta. Muut hiippakunnan edustajat saivat toivomansa. Valitsijamiehenä sain itse olla vaikuttamassa valintoihin ja näkemässä, että monet asiat voidaan hoitaa myös neuvotellen. Toivottavasti tämä linja jatkuu.

Olen huono pitämään lupauksiani - etenkin itselle annettuja. Uuden vuoden lupauksistakin luovuin ajat sitten. Mutta koska satuin lupamaan blogikirjoittamista itseni lisäksi myös kirkon tiedotuskeskukselle, Iirikselle ja Lahjalle, olen tässä.

Turun kristillisen opiston remontoitu huone, lämmin vastaanotto, paljon tuttuja kasvoja ja vähän uusiakin, ihmettelyä ja monimutkaisia käytäviä. Kirkolliskokous alkaa huomenna. Iloisella jännityksellä odotan uutta päivää.

Aamulla Kuopio sai uuden piispan. Ilmassa oli juhlavuutta, mutta myös iloista hilpeyttä. Uusi piispa tarkoittaa sitä, että sanoma kulkee eteenpäin. Ihmiset vaihtuvat, mutta sanoman viejien ketju ei katkea. Ehkä niin on kirkolliskokouksenkin laita. Ihmiset vaihtuvat, mutta kirkon ja sen sanoman asialla olemme me uudetkin. Siispä kohti huomista!