Aamu alkoi muiden aamujen tapaan uinnilla opiston uima-altaassa. Sieltä nopeasti aamiaisen kautta Maarian ihanaan keskiaikaiseen kirkkoon. Parin sateisen yön jälkeen Turun kevät on puhjennut kukkaan. Koivut loistavat vihreänä kuin kevään kirkko.

Täysistunnossa käsitellään tänään valiokuntien mietintöjä ja lopuksi vielä kaksi edustaja-aloitetta. Tänään ei varmasti käytetä pitkiä puheenvuoroja. Kaikki haluavat kotiin.

Viikon aikana olen kuunnellut lukemattomia puheita. Ne ovat olleet asiallisia, eivätkä kovin pitkiäkään. Täällä on paljon ja monenlaista asiantuntemusta. Edustajat istuvat kiltisti paikoillaan ja kuuntelevat, mitä nyt joku lukee välillä lehtiä tai kirjoittaa näitä blogejaan. Jos eduskunnassa puhutaan medialle, niin täällä puhutaan selvästi muille edustajille.

Maailma saattaa kuitenkin olla muuttumassa. Joissakin herätysliikkeissä on ollut tärkeää käyttää kirkolliskokouksessa puheenvuoroja siksi, että oma taustaryhmä on voinut varmistua omien edustajiensa lojaalisuudesta. Mutta onko tämä blogien kirjoittaminen mitään muuta kuin tuota samaa? Ainakin tänään aion käyttää yhden lyhyen puheenvuoron, jonka tosi puhun myös asian vuoksi, mutta myös siksi, että koen sen velvollisuudekseni Nuorten Keskusken puheenjohtajana.

Nuorten kirkolliskokousedustajien aloite koskee isospankkia, johon kerättäisiin virtuaalisesti hyviä käytänteitä eri puolilta Suomea. Aloitteen takana on kuitenkin paljon suurempi kysymys, nimittäin se, miten lasten ja nuorten kuuleminen on hoidettu kirkossamme. Viime kaudella esiin nostettu aloite nuorten kirkolliskokouksesta on hautautunut byrokratian rattaisiin. Tähän pitäisi pystyä vaikuttamaan tavalla tai toisella.