Viisaat ja hullut

Aamulla pöydälle oli jaettu Jaakko Antilan kirkolliskokoushistoriikki Kansankirkko ristipaineessa 1974-2011. Kirja on komea ja täynnä painavaa tavaraa. Ja kansikuvakin paljon puhuva:

Antilan juhlapuheen analyysissa oli mielenkiintoista näkökulmia. Tässä muutamia:

Ensimmäinen kysymys oli, pitäisikö kirkolliskokouksen olla viisaiden vai hullujen paikka. Kun nykyisen toiminnallisen osaston yksiköt olivat vielä toimikuntia, niissä vallitsi luova hulluus. Siellä kehitettiin työmuotoja ja luotiin uutta. Hallintouudistuksen myötä niistä tuli osa kirkkohallitusta ja niin luova hulluus muuttui ehkä enemmän harmaaksi hallinnaksi.

Antilan mukaan kirkolliskokoukselle on käynyt päin vastoin. Alunperin lakiasäätävästä elimestä onkin tullut tulevaisuutta ja toimintaa luotsaava ja ideoiva. Tämä yhdistettynä määräenemmistöön on johtanut siihen, että kirkolliskokous ei pysty tekemään päätöksiä tai ne vesittyvät huonoiksi kompromisseiksi. Hulluuden sijasta tarvittaisiin viisautta.

Toinen näkökulma liittyi piispanvirassa tapahtuneeseen muutokseen ja piispojen asemaan kirkolliskokouksessa. Korkeakirkollisuuden nousun myötä viran merkitys alkoi korostua tehtävän kustannuksella. Samalla piispojen mielenkiinto siirtyi jumalanpalveluselämään ja oppiin, ja aikaisemmin niin keskeiset vallankäyttäjät siirtyivät kirkolliskokoustyöskentelyssä taka-alalle. Vaikutusvaltaa alettiin käyttää valiokuntien puheenjohtajana, mutta ei enää salissa. Alue- ja hiippakuntapolitiikkakin jäi vähemmälle.

Jos olet kiinnostunut kirkon linjausten muutoksista viime vuosikymmeninä, lue kirja tai selaa aikakin. Se näyttää vastaavan ainakin muutamiin isohkoihin linjanmuutosiin. Mielenkiintoista on myös naisten aseman muutos kirkolliskokouksessa. Vielä vuonna 1978 naiset eivät saaneet lainkaan merkittäviä valiokuntapaikkoja, laki- ja talousvaliokunasta eivät lainkaan.

Itse täysistunnossa ei ollut tänään mitään ihmeellistä. Toiminta- ja talousarvio hyväksyttiin. Lisärahasta reformaation merkkivuodelle äänestettiin, mutta laihemmalla budjetilla jatketaan.

Tämä onkin tällä kertaa tämän istuntokauden viimeinen blogi. Joudun lähtemään huomenna takaisin Kuopioon hoitamaan vaalilautakunnan kokousta. Keväällä taas tapaamme täällä, jos Jumala suo.

Onko tilaa?

Alkuviikko on kulunut salissa ilman suuria intohimoja, mutta tänään aamulla sali oli täynnä tunnetta. Nyt  keskusteltiin siitä, kenelle kirkossa on tilaa ja pitäisikö sitä olla.

Asia liittyi aloitteeseen henkilöseurakuntien perustamisesta. Aloiteen tekijät katsovat, ettei heillä ole enää tilaa kirkossa ja seurakunnissa. Siksi paikallisseurakuntien rinnalle tulisi rakentaa henkilöseurakuntia erityisesti herätyskristityille ja naispappeuteen kielteisesti suhtautuville.

Aloite tänään toki hylättiin, mutta Espoon piispa Tapio Luoma piti huikean puheen. Hän nosti - kirkollisuutta varovaisuutta tietysti osoittaen - esiin ne, jotka kysyvät aivan muista syistä, onko heille kirkossa tilaa. Miten kirkko ja seurakunnat suhtautuvat heihin, jotka eivät ehkä koskaan ole kokeneet itsensä tervetulleeksi kirkkoon? Onko heille tilaa? Kai Kristuksen lähellä kuitenkin pitäisi olla tilaa kaikille?

Analyyttistä puhetta jatkoi räväkämmin Jaana Hallamaa, joka viittasi radio Aallon kirkosta eronneeseen  toimittajaan. Jos toimittajan syynsä oli se, että "kirkossa on paskaa porukkaa", niin aloitteen tekijöiden intentio on samankaltainen. "Jos naiset olisivat pysyneet keittiössä ja homot kaapissa,  niin kaikki olisi hyvin." Tulisiko päämääränä edes olla se, että kaikki ovat samaa mieltä?
Ehkä meidän pitäisi kuitenkin kärsiä toisiamme.

Kyselytunnilla väännettiin lähetysmäärärahoista ja kirkolliskokouksessa tiedoksi merkittyjen asioiden sitovuudesta. Sekava ja ikävä kekustelu kaikin puolin.

Illalla tulee vielä käsittelyyn ajamani aloite vieraskielisen työn järjestelyistä kirkossa. Yleisvaliokunta on tehnyt erinomaisen mietinnön, jossa nostetaan esille ulkomaalaistaustaisen väestön kasvu ja moninaisuus. Kielilainsäädännön sallimia poikkeuksia tulee tehdä rohkeasti, vieraskielisiä on voitava palkata, työnjaosta ja rahoituksesta on päästävä nopeasti sopimukseen. Pieni eteenpäinmeno tämäkin.

Ja päätettiinhän täällä tänään tehdä kokonaisselvitys koko kirkon organisaatiouudistuksesta.

Hauskinta päivässä olivat kuitenkin edustajille jaetut nystyräpallot, joilla selkä sai päivällä liikuntaa.

Yllätyksiä ja tulevaisuutta

"Yllätyskäänne rakennemuutoksessa" otsikoi Kirkonkellari eilin netissä. Muutama Tampereen hiippakunnan pappi ja kapitulin työntekijä lobbaa edelleen hiippakuntamallia, tällä kertaa massiivisella sähköpostikampanjalla.. Malli ei ole muuttunut juuri lainkaan alkuperäisestä ehdotuksesta, joka sai seurakuntakyselyissä 7 % kannatuksen.

Joissakin lobbaajien sivukommenteissa kuuluu halu keväällä päätettäväksi tulevan seurakuntarakenteen kaatamiseksi. Hiippakuntamalli voisi varmaan toimia Tampereen ympäristöseurakunnissa, mutta Kuopion hiippakunnan tai muiden hajanaisten hiippakuntien todellisuuteen se ei istu. Sen mukaan kiinteistötoimi ja rahanjako tehtäisiin hiippakunnassa, kaukana seurakunnan elämän todellisuudesta.

Sitten tämän päivän asiohin.

Tulevaisuusselonteko "Kirkkona monikulttuurisessa yhteiskunassa" tuli tänään käsittelyyn. En tainnut olla ainoa, joka luki sanaa monikulttuurisuus Suomeen muuttavien ulkomaalaisten synonyyminä. Vaikka monikansallistuva kirkko onkin selonteon yksi ja ehkä lopulta kantavin teema, se käsitteli ainakin paikoitellen myös monimuotoistumista kirkossa ja yhteiskunnassa. Tässä suhteessa se kuvaa jo nyt vallitsevaa tilannetta, jonka emme oikein tahdo uskoa olevan totta.

Kirja kehottaa moninaisuuden - myös kirkon sisäisen moninaisuuden - hyväksymiseen, ja dialogiin kannustetaan. Kirkko on tulevaisuudessa kontekstuaalinen ja vastakulttuurinen. Mutta on siellä myös kummallisuuksia. Mitä ajattelet seuraavista lauseista ajatellen kirkon ja seurakunnan tulevaisuutta tai monimuotoistumista?

"Kirkon sanoma perkaa pois epäuskoa ja väärää uskoa" tai "Ydintä tulkitaan yhä uudestaan ja uudestaan, mutta apostolinen usko säilyy: aito, alkuperäinen, väärentämätön ja puhdas evankeliumi." Ottaen huomioon alkukirkon ja Raamatun kaanonin moninaisuuden nämä lauseet tuntuvat hämmentäviltä.

Kirja pitää sisällään kolme kuvaa tulevaisuudesta. Kuvat ovat aika pelkistettyjä ja sisäänpäin kääntyneitä, ehkä hieman naivejakin. Diakoninen ote puuttuu. Mutta keskustelua kirja varmasti herättää, jos ihmiset sen lukevat. Ainakin malleista voi olla montaa mieltä.

Kohta täällä odotetaan jo Päivi Räsästä ja yllätyspuheita.

Puheita ja taloutta

Edessä on tavallista hiljaisempi kirkolliskokousviikko. Pöydällä ei ole suuria asioita, jotka herättäisivät intohimoja. Seurakuntarakennetta käsitellään seuraavan kerran vasta toukokuussa, samoin virsikirjan lisävihkoa. Ja muutakin vielä tulee.

Arkkipiispan avauspuhe käsitteli tänään taloutta ja kirkkoa osana tätä talouden hallitsemaa maailmaa. Ja kuitenkin kirkko on olemukseltaan jotain muuta. Tuolla rajapinnalla kulkeminen ei ole helppo juttu, senhän me tiedämme.

"Samalla kirkko on tahtoen tai tahtomatta alkanut näkyä yhtenä toimijana markkinoilla: katsomusmarkkinoilla, uskontojen markkinoilla tai elämysten ja palvelujen markkinoilla. Ihmisille näillä markkinoilla jää vain valintoja tekevän kuluttajan osa. Kirkko on osa homo economicuksen kulttuuria, väistämättä. Mutta syvimmältään kirkko edustaa kokonaan muuta. Siksi on lujasti ja päättäväisesti pidettävä huolta siitä, että elämän perussuhteet eivät näy markkinasuhteina."

Ilta kuluu tänään valiokunnassa. Kirkon  keskusrahaston talousarvio ja toimintasuunnitelma ovat pöydällä, mutta myös jo periaatetasolla tehty päätös koskien yhteisöveron muutosta valtiolta saatavaksi korvaukseksi ja sitä koskevat lausunnot.

Viime vuoden talous on ollut koko kirkossa yllättävän hyvä. Mitään pelättyä syöksykierrettä ei ole tullut. Toki jäsenten väheneminen näkyy verrattuna kunnallisveron kasvuun. Seurakunnat ovat vähentäneet henkilöstöään, joka taas näkyy paineena korottaa eläkemaksuja. Mutta tulevaisuudessa keskusrahastomaksut ehkä pienevät siirryttäessä yhteisöverosta valtiolta saatavaan rahoitukseen.

Voi olla, ettei tältä viikolta löydy suuria otsikoita. Mutta pieniä palasia kirjaan ylös. Sitä kautta pääset toivottavasti kurkistamaan tämän viikon työskentelyyn.

Rakenteista ja veroista

Täällä käyty keskustelu seurakunnan rakenteista on ollut moninaista. Osa edustajista ajattelee, että kuntauudistusuhan väistyttyä seurakuntarakenteitakaan ei tarvitse uudistaa. Mutta moni myös toivoo uudistusta. Pahinta on, jos mitään ei tehdä.

Kaksi ryhmää suhtautuu uudistuspakettiin varauksellisesti. Toinen ryhmä ovat suuret seurakunnat, joita ei ole montaa, mutta salissa heillä on monta edustajaa. Toinen ryhmä ovat vakavaraiset itsenäiset seurakunnat. Toisilla riittää kirkollisveroja, toisilla metsää. Laki-ja hallintovaliokunnat yrittävät työstää nyt sellaista lakia, joka voisi saada määräenemmistön taakseen. Pidemmät siirtymäajat jo helpottaisivat monien ratkaisuja.

Päätös seurakuntarakenteesta siirtyy ensi toukokuuhun. Piispainkokoukselta tarvitaan lausunto ja se saattaa kestää.

Täälläkin edustajat katsovat asioita usein vain oman seurakunnan näkökulmasta. Aina ei ole helppo hahmottaa kokonaisuuksia, nähdä yhteyksiä ja miettiä, miten järjestellään tilanne koko Suomessa.

Sekä täällä salissa, että sosiaalisessa mediassa on arvosteltu ns. pakkopykälää. Sen mukaan kaikkien seurakuntien on kuuluttava seurakuntayhtymiin. Kirkko tekee kuitenkin ratkaisuja tulevaisuutta ajatellen ja monen erilaisen mallin eläminen rinnakkain on vaikeaa. Laki on laki, ei toivomus. Mutta jonkinlaista spagaatia nyt haetaan. Tahto on saada asiasta aikaan ratkaisuja.

Uusi malli on solidaarisuusmalli, jossa vahvemmat seurakuntataloudet tukevat heikompia. Hallintoa voidaan keventää ja taloutta vahvistaa yhdessä, mikäli niin halutaan. Toinen vaihtoehto on mennä suurseurakuntiin ja sitä tässä salissa halutaan vielä vähemmän.

Tämän viikon tärkein päätös liittyi kuitenkin seurakunnan saaman yhteisövero-osuuden muuttamiseksi valtionavun muodossa saatavaksi korvaukseksi. Malli vaikuttaa seurakuntien talouteen, sillä monet nyt paljon yhteisövero-osuutta saavat häviävät tässä kaupassa. Mutta useimmat seurakunnat voittavat.  Pidän mallia hyvänä ja saatavaa korvaustakin kohtuullisena, vaikka se ei kaikkia kirkon yhteiskunnallisia tehtäviä korvaakaan.

Nyt viimeisiä asioita viedään. Keskushallinto kevenee vähän. Kenttäpiispa ei ole uudistetun piispainkokouksen jäsen. Seurakuntien on tehtävä päätösesityksissään lapsiasiain vaikutuksen arviointi.Työvoitto lasten ja nuorten hyväksi.

Näin tämä pitkä viikko on pikkuhiljaa pulkassa. Ihanaa on, että päätöksiä on saatu tehtyä. Eteenpäin mennään. Toivottavasti rakenteissakin.

Nuorista ja puolustusvoimista

Rakenneuudistuksen käsittelyyn ei päästy tänäänkään. Kirkon keskushallinnon uudistaminen vei aamupäivän ja ilmoitus nuorten osallisuuden vahvistaminen tämän iltapäivän. Käsillä on isoja asioita, puhumista paljon ja tunteita ilmassa.

Kirkkoneuvos Pekka Huokuna antoi tänään ilmoituksen siitä, mitä kirkkohallitus on tehnyt 2009 annetulle edustaja-aloitteelle nuorten osallisuuden vahvistamiseksi. Kirkkohallitus ei tue nuorten edustuksellisen ja rakenteellisen demokratian kehittämistä. Ilmoituksen ehkä ongelmallisin kohta liittyi aika yksioikoiseen toteamukseen, että edustuksellinen demokratia ei ole enää nuorille kiinnostava vaikuttamisen muoto. Kuitenkin tutkimukset puhuvat toista. Spontaani vaikuttaminen sosiaalisessa mediassa ja suunnitelmallinen vaikuttaminen nuorisovaltuustoissa eivät ole vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä.

Salissa oli paljon pettymystä ja turhautumista, vaikka eivät kaikki täällä näe lasten ja nuorten kuulemista kovin tärkeänä. Tämä on ristiriitaista, sillä samalla monissa puheissa on läsnä huoli nuorten sitoutumisesta kirkkoon.

Aamupäivällä salissa puhuttiin keskushallinnon uudistuksesta. Suureksi kysymykseksi näyttäisi nousevan kenttäpiispan asema piispainkokouksessa. Puhe siitä jatkunee huomenna ja äänestykseen päästään. Toiset toivovat kenttäpiispan olevan piispainkokouksen täysjäsen.

Jos keskushallinnon uudistus menee läpi, piispojen valta suhteessa kirkkohallitukseen kasvaa. Ulkosuomalaistyö ja kirkkojen väliset suhteet laitetaan eri koriin: toisesta vastaavat piispat, toisesta kirkkohallitus.

Vaikka uudistukseen liittyy ongelmia ja sen uudistusluonne on kosmeettinen, kannatan sitä silti. Asioissa pitää päästä eteenpäin. Kirkolliskokouksen ongelmana on sen valtava säilyttävä luonne. Muutosvastarinta on aina suurta, oli kyse mistä tahansa. Pelko kirkon perusteiden heilauttamisesta on aina läsnä. Käytävätasolla ja kahvipöydissä ilmapiiri on hyvä ja hauskakin, mutta rintamalinjat ovat täällä salissa kyllä aika selvät.

Uusperheistä ja muutoksista

Päivän sykähdyttävin keskustelu käytiin salissa uusperheiden avioliittoon vihkimisen kaavasta. Perheneuvojien ehdotuksena oli, että kaavaan lisättäisiin vaihtoehto, jossa uusperheen lapset otettaisiin vihkimisessa paremmin huomioon. Monille kipeä aihe jakoi kannatusta puolesta ja vastaan. Joku hymähti tai laittoi asian kokonaan leikiksi, piti käsittämättömänäkin.

Samalla käytiin keskustelua toimitusten kirjan kaavojen sitovuudesta. Jos papistoa rohkaistaisiin soveltamaan kaavoja, ja lisämateriaalia olisi markkinoilla, aloitetta ei ehkä olisi tuotu saliin. Tosiasia on, että moni pappi ei uskalla, osaa tai jaksa ottaa kontekstia tarpeeksi huomioon. Toivottavasti käsikirjavaliokunta on viisas, ja miettii, miten tätä tärkeää asiaa voisi tavalla tai toisella edistää.

Päivän lähetekeskustelut ovat käsitelleet edustaja-aloitteita. Pääsin aloittamaan päivän esittelemällä aloitetta selvityksen tekemisestä vieraskielisestä työstä kirkossa. Ulkomaalaisväestön määrä kasvaa koko ajan ja kirkon olisi hyvä miettiä sen eri tasoilla, miten voimme olla myös maahanmuuttajien kirkko. Vieraanvarainen ja avoin.

Kirkon hallinnon kokonaisremonttia vaatinut Sami Ojalan aloite herätti keskustelua, monenlaista. Mutta sali haluaa keskushallintoon remonttia. Se on selvää. Ehkä populististakin. Silti olisi hyvä miettiä, miten karsia päällekkäisyyttä ja mitä asioita keskitetysti kannattaa hoitaa. Usein kristilliset järjestöt ovat parempia sisällön kehittäjiä kuin jäykähkö keskushallinto.

Viikko on ollut erittäin työntäyteinen. Olemme istuneet joka ilta puoli kahdeksaan. Ja tahti jatkunee koko viikon. Nyt jatkuu yleiskeskustelu rakenneuudistuksesta. Ja jatkuu huomennakin. Siitä sitten enemmän.

Jakkuja ja avioliittoja

Ministeri Päivi Räsäsen vierailu ilahdutti kirkolliskokousta taas tänään. Yllätyksellinen ja karismaattinen nainen, ei voi muuta sanoa. Jakku oli tällä kertaa mustavalkoruudullinen, mutta naisellinen ja kaunis. Arviot puheen sisällöstä menivät ainakin omassa kahvipöydäsäni metsään, vaikka arvattavia olivatkin.

Puheen alku käsitteli yhteisöveron muuttamista kirkon valtionavuksi. Ministeri antoi selvin sanoin ymmärtää, että valtion antama tarjous kompensaatiosta on hyvä ja kirkon etu on hyväksyä se. Puheen toinen puoli käsitteli tasa-arvoista avioliittolakia ja avioliittoa naisen ja miehen välisenä suhteena. Ministerin toive oli, että kirkolliskokousedustajat ottaisivat julkisuudessa kantaa perinteisen näkemyksen puolesta.

Olin niin iloinen arkkipiispan vastauspuheesta, joka tähdensi, että kanta tasa-arvoiseen avioliittolakiin voi olla erilainen ja että kristillisestä uskosta ja etiikasta käsin voidaan päätyä erilaisiin kantoihin. Sen perusteella ei pidä tehdä johtopäätöksiä ihmisten kristillisyydestä tai uskosta.

Lähetekeskustelu kirkon rakenneuudistuksesta jäi tänäänkin kesken. Perustunnelma on positiivinen, mutta muutospaineita on siihen, että kaikkien seurakuntien ei olisi pakko liittyä yhtymiin. Joko siirtymäaikojen pitäisi olla pidempiä tai erittäin painavista syistä seurakunta voisi säilyä itsenäisenä.

Itse käytin puheenvuoron, jossa painotin esityksen solidaarisuusluonnetta. Vahvat seurakuntataloudet tukevat yhdessä heikompia. Yksi muutostoive esitykseen minulla ja muilla yhtymien edustajilla kuitenkin oli: yhtymärovastin tulee olla yksi yhtymän seurakuntien kirkkoherroista, ei erikseen valittu viranhaltija.

Valiokuntatyöskentely jatkui pitkälle iltaan. Nyt pohdinta jatkuu pankkivaliokunnassa.

Ruotsalaisia terveisiä ja lähetekeskustelua

Piisparivi kasvoi tänään yhdellä, sillä Ruotsin kirkon arkkipiispa Anders Wejryd puhui tänään kirkolliskokouksen avajaisissa. "Kirkko muuttuu yhteiskunnan muuttuessa. Teidänkin on hyvä muistaa se." Näin suunnilleen Wejryd. Kieli vaihtui ruotsista englantiin ja taas ruotsiin. Mutta puhe oli jalosti käännetty myös paperille suomeksi.

Muuten tänään on pitkän istumisen päivä. Rutiinijuttuja. Mutta muutostakin on luvassa. Ensimmäinen asioista on kolminkertaisen hurraa-huudon arvoinen.

Pitkään käsittelyssä ollut lainsäädäntö lapsiasian vaikutusten arvioinnista on nyt hyvässä myötätuulessa. Sitä on valmisteltu viiden vuoden ajan ja esitykset on palautettu aina uudelleen jatkovalmisteluun. Nyt paketti on kasassa, yksinkertainen ja selvä. Kiitos Hanna Pulkkisen, Eero Jokelan ja Hans Tuomisen, jotka ovat olleet mukana tätä tekemässä.

Tulevaisuudessa viranomaisen olisi esitystä valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon esityksen vaikutukset lapsiin. Jokunen moitti, että tämä vain kasvattaa byrokratiaa, mutta yleiskeskustelun sävy on kuitenkin myönteinen. Loppuviikolla nähdään, miten käy.

Lähetekeskustelussa on ollut myös kirkon saaman yhteisövero-osuuden muuttaminen lakisääteiseksi valtionavuksi. Salissa vallitsi liikuttava yksimielisyys, mitä nyt joku koki valtionavun määrän olevan liian alhainen. Valtionavulla kompensoidaan ennen muuta hautaustoimea, mutta myös väestökirjanpitoa ja kulttuurihistoriallisia rakennusten ylläpitoa.

Nyt on alkamassa odotettu ja vaikea keskustelu kirkon rakenneuudistuksesta. Käytävillä on asiasta monenlaista ilmaa, mutta myös paljon puoltavia ääniä. Toiset taas haluavat pakkopykälän poistamista. Eli jonkinlaiseen kompromissiin päädyttäneen. Mutta tänään ja huomenna käydään vielä lähetekeskustelua ja päätökset tehdään vasta marraskuussa.

Odotettavissa on pitkä ja monipolvinen keskustelu. Tänään istutaan yhdeksään ja huomenna jatketaan. Lähinaapurini lisäksi monet muutkin Kuopion hiippakunnan edustajat ovat varustautuneet Sisu-askein, joten emmeköhän jaksa täällä istua

Turussa taas

Vesisateinen, mutta keväinen Turku oli odottamassa lentokentällä. Valko- ja sinivuokot kukkivat. Maa on vihreä ja puut lehdessä. Siis kevät on täällä Kuopiota pidemmällä. Iltapäivän mittaan paikalle alkaa saapua väkeä, sillä monet valiokunnat aloittavat istumisensa jo tänä iltana.

Näin tekee talousvaliokuntakin. Pöydällä on kevään istunnossa aina keskushallinnon tase ja toimintakertomus, mutta tällä kertaa pohdittavana on muutakin. Kirkkohallitus esittää uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvien kustannusten korvaamiseen muutosta. Siis suomeksi sanoen kirkon saamasta yhteisövero-osuudesta halutaan luopumista ja korvata se suoralla valtionavulla. Valtiovarainministeriö ja kirkkohallitus ovat tässä samoilla linjoilla.

Tämän lisäksi viikolla puhututtaa ennen muuta seurakuntarakenne. Valtion Sote-uudistuksen myötä monet ovat valmiita heittämämään kirkon uuden rakennemallin romukoppaan tai siirtämään sitä ainakin myöhemmäksi. Kirkonkellari-julkaisun gallupit eivät lupaa lain etenemiselle hyvää. Lyhytnäköistä sanoisin. Toivotaan nyt vielä kuitenkin ja kuullaan keskustelu salissa.

Lisäksi keskustellaan keskushallinnon uudistuksesta kevytversiona ja toisesta esityksestä, joka haluaa tehdä keskushallintoon suuremman remontin ja miettiä, mihin tehtäviin Kirkkohallituksen pitäisi keskittyä ja mitkä karsia.

Sitten listalla on lapsiasianvaikutusten arviointia - kestoaihe sekin - ja vihkimisen lisäkaavan hyväksymistä kirkollisten toimitusten kirjaan. Puhetta siis tällä viikolla riittää. Meille on ilmoitettu istuntoviikon kestävän lauantaihin asti.

Provinssi bloggaa täältä taas kuulumisia päivittäin.