Viimeinen aamu

Aamu alkoi Maarian kirkossa. Istun usein penkissä, josta näkee holviin piirretyn laivan. Ajattelen, miten se toi uusia tuulia Suomeen, miten se kuljetti tavaraa ja ihmisiä, rakensi siltaa erilaisten ihmisten ja maailmojen välillä. Siinä laivassa olen istunut nämä neljä vuotta. Usein tuntuu, että laiva seisoo paikoillaan. Se kyntää merta, mutta joku estää sitä kulkemasta. Aika ajoin tuuli työntää sitä taaksepäin.

Neljään vuoteen on sisältynyt onnistumista ja pettymystä. Seurakuntarakenteet kaatuivat, eikä niitä tällä kaudella voitu enää korjata. Sen verran asia meni eteenpäin, että kirkkohallitukselle annetaan tehtäväksi valmistella kevään 2016 kirkolliskokoukselle esitys, jossa kapituleille annetaan aloiteoikeus selvityksen tekemiseksi seurakuntayhtymän perustamiseksi.

Jouduin vasten tahtoani talousvaliokuntaan. Tästä onnettomasta asiasta kasvoi koko kauden suurin siunaus. Olen oppinut kirkon taloudesta enemmän kuin koskaan ennen. Valiokunta on ollut asiantunteva, keskusteleva ja hauska. Vaikka työtä on ollut paljon (lue tauoitta), valiokunta on ollut paikka, jossa on voinut hengittää vapaasti, keskustella järkevästi ja saada aikaan asioita. Koko kauden tärkein päätös, yhteisöveron muuttaminen valtion korvaukseksi, kulki valiokunnan kautta.

Olen monissa äänestyksissä ollut siinä joukossa, joka on kärsinyt tappion. Se ei haittaa, jos asiat on valmisteltu hyvin ja päätöksenteko on avointa ja demokraattista. Toivon, ettei sitä tarvitsisi täällä tulevaisuudessa enää koskaan epäillä.

Miten täällä sitten voi vaikuttaa? Tärkeintä on valiokuntatyö. Ei ole samantekevää, mihin valiokuntaan kuulut. Puhu isossa salissa harkitusti, hyvin, selvästi ja lyhyesti. Keskity oleelliseen. Verkostoidu - myös niihin, joiden kanssa olet usein eri mieltä. Muista, että kaikki eivät hahmota kirkon teologisia ja hallinnollisia kokonaisuuksia. Ja äänestä rohkeasti. Silläkin uhalla, että häviät.

On aika sanoa hyvästit. Ehkä tämä blogi jatkaa, jos tulen uudelleen valituksi. Jos taas valitsijat päättävät toisin, muut jatkavat tätä työtä ja vaivaa. Olen kiitollinen näistä neljästä vuodesta. Kiitos teille, jotka luotitte ja annoitte äänenne.

Rakkautta vain

Avioliittokeskustelu kävi tänään kuumana. Yleisvaliokunta katsoi, ettei avioliittokäytäntöä kirkossa tarvitse selventää. Kaikkihan on jo selvitetty. Siksi ei ole tarve ryhtyä toimenpiteisiin uuden avioliittolain tiimoilta.

Keskustelun kysymys olikin, onko todella näin. Ja hyvä, että keskustelua käytiin, sillä eteenpäin pääsemme vain keskustellen. Keskustelupuheenvuorot jakaantuivat kahtia, niin kuin arvata saattaa. Muutoksen vastustajat ylistivät kilvan mietintöä, muutosta esittävät taas katsoivat, ettei mietintö vastaa tulevaisuuden haasteisiin.

Uusi avioliittolaki astuu voimaan puolentoista vuoden päästä. Jossain on selvitettävä, miten kirkko suhtautuu rekisteriöityjen parisuhteiden muuttumiseen avioliitoiksi. Voiko heidänkin puolesta ja kanssaan viettää rukoushetkeä? Entä ne kirkon työntekijät, jotka nais- tai miespareina solmivat avioliiton. Nämä ja muut kysymykset kaipaavat vastausta.

Piispat Askola ja Vikström painottivat, että on katsottava eteenpäin. Näkökulmat oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisestä rakkaudesta on otettava esille. Oppikaan ei ole muuttumaton. Aika kauas on kuljettu niistä ajoista, jolloin nainen oli omaisuutta tai avioliitto sukujen välinen kauppa. "Tarvitsemme selvitystä siitä, mitä sanottavaa kirkolla on inhimillisestä rakkaudesta. Tarvitsemme selvitystä siitä, miten näemme erilaiset seksuaaliset suuntautumiset osana Jumalan luomissuunnitelmaa". Näin Vikström.

Seuraava kirkolliskokous näistä keskustelee varmaan loputtomasti.

Illalla vielä käsiteltiin diakonaattia. Jostain syystä lakivaliokunta pyörsi viime metreillä kantansa. Kirkkohallituksen esityksen sijaan se esittää diakonaatista ikiliikkujaa, joka kiertää kirkkohallitukselta kirkolliskokoukselle ja takaisin. Myös piispainkokoukselle annetaan yllättävän avoin valtakirja. Olin kannattamassa vastaesitystä. Jos diakonaatti tulee, siihen tulee kuulua myös nuorisotyönohjaajat ja lapsityönohjaajat. Mutta hävisimme 76-30. Lakivaliokunnan yön yli vaihtunut kanta herättää käytävillä ihmetystä.

Mutta saimme me jotain aikaankin. Olin mukana kirjoittamassa aloitetta hiippakuntien kansainvälisentyön hiippakuntasihteerin palkkauksen osittaisesta korvaamisesta kirkon yhteisin varoin. Päädyimme lopulta antamaan avustuksen niille järjestöille, joilta kehitysapurahoja tänä vuonna leikataan. Rahoitusmallia pitää tulevaisuudessa harkita uudelleen.

Likemmäs vai lähemmäs

Oletettavaa oli että Satumaa-tango haastaisi virsiehdotuksia, mutta niin ei käynyt. Tosin edustaja Yli-Autio käytti siitä eilen kymmenen minuutin puheenvuoron, mutta päätti sittenkin olla esittämättä sitä lisävihkoon.

Sen sijaan tango kaikui aamuhartaudessa komeasti! Alla edustaja Niirasen videona.

 

Muutama, etenkin ruotsinkielinen virsi, herätti aamulla vielä intohimoisen keskustelun. Mariologia tyrmättiin, mutta Pikku-Idan kevätlaulu ja kaunis rakkauslaulu Kärlek och himmel tulivat mukaan ruotsinkieliseen lisävihkoon. Suomenkielinen lisävihki hyväksyttiin esityksen mukaan. Nyt myös tiedämme, että likemmäs on lähempänä kuin lähemmäs.

Muuten päivä on kulunut valiokuntatyöskentelyn ja kyselytunnin puitteissa. Kyselytunnilla kysyin, miten ulkoasianosasto jalkauttaa kirkkoliittojen asiakirjoja, ennen muuta juuri ilmestynyttä Luterilaisen maailmanliiton linjausta sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Asiakirja löytyy kokonaisuudessaan sakastin sivuilta. Kannattaa vilkaista.

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/DA1B501CC09E109FC22577AE002A3DD8/$FILE/DTPW-WICAS_Gender_Justice-FIN.pdf

Nyt juuri käsitellään kirkkomme lausuntoa Kirkkojen maailmanneuvoston Kirkko-asiakirjasta. Laajennettu puhemiesneuvosto oli vääntänyt pitkään, pitääkö asiasta päättää määräenemmistösäädöksin. Ei pidä. Mutta äänestämään päästiin siitä, saako kristillistä avioliittokäsitystä selvittää vai ei.

Huomenna sitten käsitellään edustaja-aloitetta uudesta avioliittolaista sekä kirkkohallituksen diakonaattiesitystä. Niistä lisää huomenna.

Puheita ja pakolaisia

Istuntoviikko alkoi messulla Turun tuomiokirkossa. Siellä myös tämä taival neljä vuotta sitten alkoi. Bussi kuljetti mustanpuhuvan joukon opistolta kirkkoon ja sieltä taas takaisin opistolle. Käytäväpuheiden perusteella viikon aikana on odotettavissa istunnon puhetulva. Tällä viikolla pidetään kuulemma "vaalipuheet" seuraavaa kautta varten. Siltä myös kuulosti, kun kirkon keskusrahaston toiminta- ja talousarviota alettiin käsitellä.

Yksi kirkolliskokouksen hienoimpia asioita ovat olleet arkkipiispan pitämät viisaat, humaanit ja myös syvästi hengelliset istuntokauden avauspuheet. Aina uudelleen esille ovat nousseet ajankohtaiset teemat, tällä kertaa pakolaisuus ja sen tuoma haaste kirkolle ja yhteiskunnalle. Arkkipiispa nosti esiin 60 milj. pakolaista, joista murto-osa on nyt tullut tai on tulossa Suomeen. Hän muistutti, että pakolaiskriisi ei ole täällä Suomessa tai Euroopassa, vaan siellä, mistä ihmiset ovat lähteneet.

Pakolaistilanne ei ole poikkeustila, vaan edessämme on uusi aika. Vaikka moni tuntee epävarmuutta siitä, mitä tapahtuu sille Suomelle, johon olemme tottuneet, epävarmuus on vielä suurempaa Etelä-Euroopan maanteillä ihmisten etsiessä suojaa ja turvaa.

"Tällä hetkellä tarvitaan Paavalin näköistä kirkkoa, joka ei epäröi puolustaa ihmisiä näiden taustasta riippumatta. Kirkkoa, joka tunnistaa lähellä olevan hädän ja kauempana olevan hädän eikä aseta toista toisen edelle. Kirkkoa, joka ei suostu kääntymään sisäänpäin, ei kansallisin eikä uskonnollisin perustein. Kirkkoa, joka toimii avoimesti ja rohkeasti yhteistyössä viranomaisten ja järjestöjen kanssa. Paavalin näköistä kirkkoa tarvitaan myös tilanteissa, kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet hakevat apua."

Jännittyneenä tänään odotettiin uuden opetus- ja kulttuuriministerin Sanni Grahn-Laasosen tapaamista. Saimme kuulla miellyttävä ja asiansa osaavaa ministeriä. Toisin kuin aikaisempina vuosina esillä ei ollut ministerin omaa agendaa, vaan valtioneuvoston tervehdys, jossa otettiin esille pakolaistilanne ja kirkkolain keventäminen. Sekä edustajat että ministeri taitavat olla harvinaisen samaa mieltä siitä, että norminpurkutalkoot olisivat kirkossa paikallaan. Hauskaa oli myös nähdä, miten miesten selät suoristuivat ja kravatit oikenivat tyylikkään ministerin astuessa saliin.

Illansuussa alkoi virsikirjan lisävihon käsittely - ja mitenkäs muuten kuin laulamalla osaa niistä. Käytäväpuheiden perusteella esitetyille virsille on tulossa salista haastajia. Mutta se jää nähtäväksi. Käsittely jatkuu huomenna.

Viimeinen viikko

Nelivuotiskauden viimeinen viikko on alkamassa. Maailma ympärillä on aika toisenlainen kuin se oli viime toukokuussa. Pakolaisvirrat ovat saavuttaneet Suomen ja haastaneet myös kirkon, hallitus on leikannut tuntuvasti kehitysyhteistyömäärärahoja, sotesta taidetaan sittenkin päästä ratkaisuun. Ja kirkollisista asioista vastaava ministerikin on vaihtunut.

Pöydällä on vielä yllättävän paljon asioita, isojakin. Viikon aikana päätetään virsikirjan lisävihosta ja sen virsistä, diakonaatista, kaatuneen rakenneuudistuksen savuavilla raunioilla syntyneistä aloitteista ja monesta muusta.

Talousvaliokunta aloitti urakkansa jo viikko sitten Rovaniemellä. Kirkon Keskusrahaston talous- ja toimintasuunnitelman lisäksi pöydällä on koko joukko esityksiä, joihin tulee ottaa kantaa. Vaikka talousvaliokunnan jäsenenä on hankala olla mukana talousarvioesityksissä, yhdessä olen kuitenkin. Hallituksen leikatessa kehitysavusta tuntuvia määriä, esitämme, että kansainvälisen työn hiippakuntasihteerien virkojen palkkauksesta osa siirrettäisiin kirkon yhteisestä budjetista maksettavaksi. Näin voisimme ainakin hetkellisesti auttaa lähetysjärjestöjä ja Kirkon ulkomaanapua suuntaamaan rahansa sinne, missä sitä eniten tarvitaan.

Viikon aikana on toivottavasti myös aikaa miettiä, mitä nämä neljä vuotta toivat, mihin pystyin vaikuttamaan, mitä kirkon hallinnosta opin ja mihin haluaisin omat voimavarani suunnata, jos täällä joskus vielä istun. Ja jos käy toisin, ainakin on joitakin vinkkejä niille, jotka tulevaisuudessa kirkon asioista päättävät.

Turhautumisesta ja toivosta

Eilinen ilta päättyi diakonaattikeskusteluun. Diakonaattia on vatvattu kirkolliskokouksessa 70-luvulta lähtien. Anglikaanien kanssa solmitun Porvoon sopimuksen myötä se sai erityistä nostetta ja sille on uhrattu rahaa tässä kirkossa enemmän kuin monelle muulle teologiselle kysymykselle. Joillekin diakoneille, nuorisotyöntekijöille ja kanttoreille diakoniseen vihkimysvirkaan kuuluminen olisi tärkeä arvostuskysymys ja joillekin ekumeeninen pakko. Seurakuntalaisille tämä on kyllä aivan hepreaa ja entistä vaikeampi ymmärtää, sillä seurakuntalaisten rooli tulee korostumaan tulevaisuudessa - ei viranhaltijoiden.

Kirkolliskokous edustaa lähetyskeskustelun perusteella kolmenlaista kantaa. On niitä, jotka eivät halua diakonaattia ja siitä avautuvaa kehitystä kolmisäikeiseen virkaan (piispat-papit-diakonit). Sitten osa edustajista ja diakonien ammattiyhdistys ja muutama piispa haluavat sen vain diakoneille ja osa haluaa sen kaikille kirkon hengellistä työtä tekeville. Lastenohjaajista kukaan ei kutenkaan puhu mitään, vaikka he tekevät yhtä kirkon hengellisintä virkaa ja toteuttavat viikoittain kirkkohetkiä lasten kanssa.

Joka tapauksessa jokainen näistä ryhmittymistä on niin suuri, että ne yksin riittäisivät kaatamaan tämän hankeen. Häpeäkseni täytyy sanoa, että kukaan ei uskaltanut esittää hankeen hylkäämistä jo lähetekeskustelussa. En minäkään. Ei silti, vaikka kirkkoneuvos Huokuna sitä jo keskustelun lopulla esitti.

Turhautuminen salissa on tällä hetkellä niin suurta, että koko diakonaatti olisi kaatunut jo eilen, jos siitä olisi äänestetty. Miten paljon turhaa työtä meillä on aikaa ja rahaa tehdä?

Sen sijaan ilman minkäänlaista keskustelua tehtiin päätös valtionkorvauksen jakamisesta seurakunnille. Samalla nostettiin eläkerahastomaksua. Tämä tietää lisää rahaa Kuopion seurakuntayhtymälle 0,5 miljoonaa. Sen luulisi jo näkyvän seurakunnille annetuissa säästösuunnitelmissa!

Nettomaksajia ovat pääkaupunkiseudun isot yhtymät ja Turku. Kun yhtymä menettää 3,5 miljoonaa, se ei ole pieni raha edes isolle ja varakkaalle yhtymälle. Asia kirpaisee myös oman hiippakuntamme Pyhäjärveä, joka on voinut nauttia kaivoksen tuomista yhteisöverotuotoista. Myös piskuiset Rautavaara ja Valtimo menettävät. Kun rakenneratkaisut eilen kaatuivat, mitä se merkitsee näille pienille, jo muutenkin vaikeassa tilanteessa oleville seurakunnille?

Nyt käydään yleiskeskustelua aloitteesta, jossa aloitettaisiin työskentely uuden avioliittolainsäädännön seurauksista kirkolle. Kuten arvata saattaa, täällä alettiin keskustella avioliitosta, ei aloitteesta. Turhautuminen ja toivottomuus valtaa mielen tätä kuunnellessa. Kaikki me elämme toki kuplissamme, mutta olisikohan aika jo kurkata kupliemme ulkopuolelle, elämään, jota ihmiset ympärillämme elävät.

Irja Askola puhui aamumessussa iloisesta neuvokkuudesta. Keskittyykö katseeni pelkoon vai luottamukseen? Siksi jaksan vielä kuitenkin toivoa, enkä suostu turhautumaan. Turhautumista vastaan on täällä kamppailtava - joka päivä.

Voittoja ja tappioita

Uusi aamu koitti kauniina ja aurinkoisena. Salissa on onneksi puhujapöntön vieressä iso ikkuna, josta voi katsella juuri lehteen tulleita puita ja kirkasta taivasta. Etenkin, jos ja kun kuunteleminen alkaa tuntua työltä.

Seurakuntarakenteiden yksityiskohtaisessa käsittelyssä kaikki muutosesitykset kaatuivat. Tulevaisuudessa siis vain kirkkoherran virka on pakollinen, seurakuntaneuvoston puheenjohtajana voi toimia joko kirkkoherra tai maallikko ja yhtymärovasti toimii kirkkoherrojen hallinnollisena esimiehenä, mitä se sitten tarkoittaakaan. Oma muutosesitykseni yhtymärovastista kaatui valitettavasti selvin äänin 73-34. Äänestys tihensi salissa tunnelmaa, joka nuukahti taas puhemaratonien alkaessa.

Juuri päättynyt äänestys kaasi rakenneuudistuksen neljän äänen enemmistöllä. Tiukkaa oli. Mutta tuskin tämä uudistuksen valmistelu tähän jää. Uusia aloitteita asiasta voidaan tehdä maanantaihin asti. Seuraava nelivuotiskausi puuhailee taas tätä.

Sitten pari muuta asiaa:

Tulevaisuusselonteossa kansankirkko oli muutettu kansojen kirkoksi. Valiokunta oli ymmärtänyt kansankirkon sisällöllisesti kaikkien kirkoksi, tulevaisuusselonteko taas nationalistiseksi. Kansankirkko kun on taipunut kuuleman mukaan "tunnustukselliseen vetelismiin". Tulevaisuusselonteko ei ehkä niin paljon kerrokaan tulevaisuudesta, vaan niistä virtauksista, jotka nyt liikkuvat kirkossa. Kansankirkon puolustajille voi olla tulevaisuudessa paljon töitä, jos sen halutaan modernissa muodossaan säilyvän.

Kirkolliskokous päätti viime syksynä perustaa komitean miettimään kirkon organisaatiouudistusta ja keskushallinnon supistamista. Tänään päätettiin komitean jäsenistä tulevaisuusvaliokunnan esityksestä. Osalle nimilista oli pettymys. Monet olisivat toivoneet sinne nuorta verta, mutta kokoonpano on melko keski-ikäinen. Mutta nuoria kuullaan, siitäkin päätettiin. Koska istun siellä minäkin, toivon, että saamme kuitenkin jotain aikaa.

Yhtymistä ja rovasteista

Nyt se sitten alkoi. Ja tänään se myös loppui. Rakennekeskustelu nimittäin. Aamusta asti asiaa on pyöritelty puheissa puolesta ja vastaan. Erityisesti mallin vastustajat ovat olleet ahkerasti äänessä. Joidenkin edustajien mielestä nyt ei ole oikea aika tehdä muutoksia, toisten mielestä yhtymä on yksinkertaisesti huono ja kankea malli. Joskus tuntuu siltä, että osa seurakunnista olisi valmis maksamaan enemmän rahaa kirkon keskusrahastoon, kunhan kassaa ei tarvitsisi jakaa naapuriseurakunnan kanssa. Toiset vain pärjäävät edelleen itsekseen. Pakko on täällä monille kirosana. Ja ihan ymmärrettävästi.

Tässä salissa asioissa päättävät ennen muuta rikkaiden ja suhteellisen suurten seurakuntien edustajat. Salissa puhutaan paljon diakoniasta ja sen tarpeellisuudesta, mutta kuka puhuu köyhien ja pienten seurakuntien puolesta. Se täällä helposti unohtuu.

Yhtymä ei ole ainoa autuaaksi tekevä malli. Ei tietenkään. Hyvää seurakuntaelämää voi olla erilaisissa malleissa, myös isoissa seurakunnissa. Työntekijöiden siirtäminen tehtävästä toiseen on helppoa. Mutta kuten Jyväskylän seurakunnassa pappina toimiva Eivor Pitkänen totesi, Jyväskylän kokoinen seurakunta on tullut tiensä päähän. Jossain menee myös yhden seurakunnan mallin raja.

Muutosehdotuksia on täällä useita. Ensimmäinen niistä koski lain jättämistä pöydälle syksyn kokoukseen. Se kaatui selvin numeroin.

Puhemaratonin jälkeen muita äänestyksiä ei enää pidetty. Huomenna jatketaan ja äänestetään ainakin kahdesta asiasta. Lakiesitykseen on kirjattu, että ns. yhtymärovasti olisi kirkkoherrojen hallinnollinen esimies. Hän siis on vähän niin kuin esimies, mutta ei sitten kuitenkaan. Esitin kohdan poistamista, sillä se tuo mukanaan epäselviä esimiessuhteita ja turhaa byrokratiaa. Voi olla, ettei mene läpi. Huomenna ollaan viisaampia.

Kolmas äänestys koskee puheenjohtajuutta seurakuntaneuvostossa. Osa papistosta ja ennen muuta piispat pitävät tätä luovuttamattomana teologisena kysymyksenä. Monille luottamushenkilölle maallikkopuheenjohtajuus on iso periaatteellinen asia. Esityksen mukaan tulevaisuudessa seurakuntaneuvostot voivat itse päättää, toimiiko puheenjohtajana maallikko vai pappi.

Huomenna sitten äänestettäneen myös koko paketista. Määräenemmistö on kiikun kaakun. Mutta se on vasta huomisen murhe.

Tangosta ja diakonaatista

Päivä alkoi Viron uuden arkkipiispan Urmas Viilman vierailulla. Erinomaista suomea puhunut Viilma kertoi kirkkonsa tilanteesta, työntekijöiden heikosta palkkauksesta ja vähenevistä rahoista. Mutta toivonpilkahduksiakin oli. Salissa varmasti moni mietti, mitä tapahtuu, jos oma kirkkomme on eräänä päivänä vähemmistökirkko. Vaikkakin suuri vähemmistö.

Virsikirjan lisävihko soi aamulla salissa lauluryhmän opastuksella. Osaan uusista virsistä oli helppo yhtyä, osaan vaikeampaa. Lähetekeskustelua ei juuri virinnyt. Mutta ehdotettiin täällä lisävihkoon Satumaa -tangoa ja muitakin tangoja, tuleehan paavikin tangojen maasta. Mielenkiinnolla odotan käsikirjavaliokunnan lausuntoa ja mahdollisia muutosesityksiä ensi marraskuussa. Ainakin piispainkokous oli ottanut virsiehdotuksiin melko perusteellisesti kantaa.

Salissa tunnutaan ajattelevan niin, että seurakunta laulaa kuitenkin niitä virsiä, jotka ihmiset ottavat omakseen. Kansa siis kanonisoi virret. Moni tuntuu myös ajattelevan, eikö seurakunta voisi päättää entistä vapaammin ja itsenäisemmin, mitä virsiä ja lauluja jumalanpalveluksissa veisataan.

Tervetullutta vaihtelua päivään toivat ministerin päiväkahvit. Jakku oli tällä kertaa sininen ja helmet myös. Tyylikäs ja naisellinen. Jakun lisäksi täällä keskusteltiin etukäteen myös ministerin puheen sisällöstä. Tällä kertaa monien arvaukset osuivat nappiin.

Aluksi hyvin rakentava puhe kirkon roolista ja lähimmäisyyden tukemisesta muuttui lopulta puheeksi avioliittolain muutoksesta. Kirkkoa patistettiin pysymään perinteisessä kannassaan. Onneksi arkkipiispa muistutti vastauspuheessaan siitä, että kirkon on varjeltava omaa päätöksenteko-oikeuttaan, eikä valtio voi ottaa kantaa kirkon ratkaisuihin.

Kello on kohta puoli kahdeksan. Olemme istuneet aamusta asti. Kirkkoneuvos Huokuna esittelee juuri nyt diakonaattiesitystä. Se on ollut kirkossa vireillä viimeiset neljäkymmentä vuotta. Aina uudelleen ja uudelleen. Uusi diakonin virka kattaisi niin nuorisotyönohjaajat, lapsityönohjaajat kuin diakoniatyöntekijät. Heillä olisi oikeus pitää sanajumalanpalveluksia omalla työalallaan, saarnata ja pitää viran tunnuksia.

Puheenvuoroja on jo pyydetty monta. Käytäväkeskustelujen perusteella innostus ei ole kovin suuri. Nihkeään suhtautumiseen näyttää olevan monta syytä. Ammattiyhdistys lobbaa omaansa ja ristiriitaisesti. Diakoniatyöntekijät pelkäävät oman erityisasemansa häviämistä. Useimmille maallikoille tämä on aivan hebreaa. Valiokunta varmaan lausuu tästäkin jotain.

Kahvin ja keksien voimalla mennään eteenpäin. Huomenna aamulla aloitetaan rakennekeskustelu. Juuri mistään muusta ei käytävillä puhutakaan.

Isoja päätöksiä

Kirkolliskokous aloittaa työnsä virallisesti vasta huomenna, mutta talousvaliokunta on istunut jo sunnuntaista asti. Asioita riittää tällekin viikolle niin valiokunnalle kuin koko kirkolliskokoukselle.

Kirkkohallituksen ja hiippakuntien vuosikertomusten ja tilinpäätöksen lisäksi valiokunnan valmisteltavana on valtionkorvausten jakaminen seurakunnille. Sillä on osittain tuntuvia vaikutuksia seurakuntien talouteen. Useimmille seurakunnille vaikutus on positiivinen.

Suuri Sali keskustelee virsikirjan suomen- ja ruotsinkielisistä lisävihkoista, kirkon avioliittoteologian selvittämisestä, Herra armahda eli kyrien paikasta jumalanpalveluksesta, pappisasessorien kelpoisuusvaatimuksista ja monesta muusta.

Mutta yksi asia on täällä ylitse muiden. Se on käytävillä kaikkien huulilla. Useimmat ovat muodostaneet siitä jo kantansa ja jännitys tiivistyy. Seurakuntarakenneuudistus tulee salin keskusteltavasi keskiviikkoaamuna ja lopullinen päätös tehtänee torstaistan. Edessä on mielenkiintoinen viikko täynnä toivoa, lobbausta, voittoja ja pettymyksiä.

Ulkona paistaa keväinen aurinko. Valkovuokot ilahduttavat provinssin bloggaajaa ja muita idästä ja pohjoisesta tulevia. Tutut ihmiset kävelevät käytävällä. Kokousviikko voi alkaa.