Lopputunnelmista

Eilen illalla bussi vei meidät Paraisille tutustumaan saaristolaisseurakuntaan ja kaksikielisyyteen. Retkikohde oli siinäkin suhteessa vinha, että palasin ajassa kaksikymmentä kuusi vuotta taaksepäin. Tein nimittäin ensimmäisen teologiharjoitteluni juuri Paraisilla.

Mieleen jäi häisevän kaunis ja mielenkiintoinen kirkko, kielellinen identiteetti ja diasporasuomenkielisyys ja saarista koostuva pitkien välimatkojen kokonaisuus. Seurakunnat olivat kielellisesti jakaantuneita, vaikka sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen seurakunnan työntekijät osasivat hyvin toistensa kielen. Ja ilmeisesti palvelivat myös molemmilla kielillä.

Paraisilla jäin miettimään identiteetin merkitystä seurakuntatyössä. Seurakuntaliitoksissa sitä on toisinaan haluttu hälventää ja pidetty rasitteena. Mutta pitäisikö se nähdä voimavarana ja mahdollistajana? Ainakin itselleni tutussa ulkosuomalaistyössä ajatellaan niin.

Väsyneen hilpeissä tunnelmissa matka jatkui Turkuun ja pitkälle venyneen illan päätteksi Kristillisen opiston pehmeään sänkyyn. Aamulla matkalaukkua pakatessani mietin, miksi otan aina mukaan niin paljon tavaraa. Lopulta kirkolliskokousviikosta selviää muutamalla mekolla, kunhan ei unohda uikkareita.

Tämä kirkolliskokousviikko ei jää historiaan, kuten arkkipiispa loppupuheenvuorossaan totesi. Koko viikko kulki merkillisissä tunnelmissa. Hävittyjä äänestystuloksia, toivon pilkahduksia rakenneuudistuksessa, hilpeän hauskaa ja tehokasta valiokuntatyöskentelyä, väsähtynyttä tunnelmaa täysistunnossa, tärkeitä väliaikakeskusteluja ja pienen pientä eteenpäin menoa kirkon hallinnossa.

Toiset toivovat kirkon olevan säilyttävä yhteisö, toiset haluaisivat sen uudistuvan. Muutos ei ainakaan ole kovin nopeaa. Sen kirkolliskokouksessa oppii. Keväällä listalle on tulossa kuitenkin isoja asioita. Joku jo varoitteli, että olisi varauduttava kuuden päivän istuntoviikkoon.

Turusta on taas aika sanoa kuulemiin ja näkemiin. Ensi toukokuussa taas blogataan. Jos Jumala suo!

Tulevaisuuden visioita

Käytävillä on keskusteltu alkuviikosta usein seurakuntien rakenneuudistuksesta ja lyöty vetoakin siitä, toteutuuko se vai ei. Käsittelyyn se tulee kuitenkin vasta toukokuussa, sillä piispainkokouksen lausuntoa odotetaan edelleen. Kirkkohallituksessa asiaa on valmisteltu viime toukokuun kirkolliskokouksen päätöksen pohjalta.

Alkuviikosta alkoi tuntua siltä, että täällä kaikki uudistukset kaatuvat. Eilen illalla pidetty infotilaisuus seurakuntarakenteista sytytti toivon uudelleen. Koko ilmapiiri muuttui ja keskustelun sävy illalla ja käytävillä oli toinen.

Tulossa on väljä puitelaki, joka sisältää kaksi erilaista mallia. Kaikki seurakunnat kuuluvat tulevaisuudessa seurakuntayhtymiin, ja yhtymät voivat olla rakenteeltaan väljiä tai kiinteitä. Uudistus lähtee edelleen siitä, että seurakunnat ovat tämän rakenteen sydän. Yhteisesti on hoidettava kiinteistötoimeen, rakennustoimeen ja hautaustoimeen liittyvät asiat. Yhtymä voi hoitaa myös muita asioita, mikäli seurakunnat niin sopivat.

Rahanjakomallit ovat riippuvaisia siitä, miten kiinteä yhtymä on. Uudistuksessa on siirtymäsäännös vuoteen 2019 mennessä.

Infotilaisuuden jälkeen alkoi salista kuulua tyytyväistä hyrinää. Myös salille esitelty kirkon strategialuonnos vaikutti lupaavalta. Ainakin se pyrkii ottaamaan huomioon jäseniensä todellisuuden ja kontekstin.

Oma valiokuntani on paininut tämän viikon Kirkon keskusrahaston toiminta- ja taloussuunnitelman kanssa. Erityisesti huolta on kannettu kirkon uuden väestökirjanpitojärjestelmän, Kirjurin, toimivuudesta ja toimimattomuudesta.

Myös kirkon palveluskeskus on saanut julkisuudessa osakseen paljon kritiikkiä. Työntekijät ovat moittineet etenkin uusia matkalaskuohjelmia. Edustajat saivat kokeilla niitä täällä käytävillä, eikä se kovin hankalaa minusta ollut. Aina se Statuksen voittaa.

Turbulenssia ja väärinkäsityksiä

Aamupäivällä käytiin salissa turbulentti äänestys määräenemmistösäännöksistä. Yksi syy kirkolliskokouksen päätöksenteon jähmeyteen on säädös määräenemmistöstä. Liian monet asiat vaativat 3/4 enemmistön tullakseen hyväksytyksi. Kirkkohallitus oli siksi esittänyt, että määräenemmistö vaadittaisiin vain kirkon uskoon ja tunnustukseen liittyvissä kirkkojärjestyksen ja kirkkolain muutoksissa.

Lakivaliokunta oli kuitenkin päätynyt siihen, että voimassa oleva tiukempi säädös säilyisi ja perusteli sitä perustevaliokunnan lausunnolla. Perustevaliokunnan jäsenet taas katsoivat, että heidän mietintönsä on ymmärretty lakivaliokunnassa täysin väärin, eikä mitään esteitä uudelle säännökselle olisi.

Äänestystulos oli lopulta 53-51, tosin niin, että määräenemmistösäännökset jäivät voimaan. Se on harmi, sillä näin myös käytännölliset ja hallinnolliset uudistukset jäävät usein hyväksymättä. Etenkin seurakuntarakenteita ajatellen säännösten höllentäminen olisi ollut tärkeää.

Iltapäivän kyselytunnin lopulla koko sali sähköstyi, kun piispoilta ja ennen muuta Oulun piispalta kysyttiin, onko häneen oltu yhteydessä vanhollislestadiolaisuudessa tapahtuneesta lasten hyväksikäytöstä ennen kuin asia tuli julkisuuteen. Ja miten hän on toiminut asian suhteen. Asia oli arka ja vaikea ja sali jäi ilman todellista vastausta. Tosin arkkipiispa selitti piispojen yhteisiä toimia asian tiimoilta.

Kirkkohallitus joutui vastaamaan myös lapsia ja nuoria koskeviin kirkolliskokouspäätöksiin ja niiden eteenpäinmenoon kirkkohallituksessa. Jotkut asiat olivat todella menneet eteenpäin, toiset eivät juuri lainkaan.

Kyselytunnin voi katsella ja kuunnella Kotimaa24.fi palvelusta.

Kakkukahvilla

Päivä oli monille kirkolliskokousedustajille välipäivä, sillä ohjelmassa oli tilaa valiokuntatyöskentelylle. Koska useat valiokunnat pääsevät tällä viikolla melko vähällä, monille se tarkoitti vapaa-aikaa. Tosin koko päivän jatkunut vesisade saattoi kaventaa päivän puuhia. Talousvaliokunta sen sijaan teetti meille jäsenille töitä aamusta asti. Kuultavana olivat kirkkoneuvokset, heidän joukossaan uusi työmarkkinajohtaja Vuokko Piekkala. Pätevän oloinen nainen, sanoisin.

Saimme myös ensi käden tietoa tulevasta kirkon vaalikampanjansta "Usko hyviin tekoihin". Jos suunnitelmat etenevät hyvin, saamme seurakuntiin mielenkiintoisen vaalimateriaalin ja ideoita sen toteutukseen.

Lyhyt täysistunto kävi lähetekeskustelun seurakuntavaalien vaalitapojen kehittämisestä ja nettiäänestyksestä sekä pappisasessorin kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta. Jos esitys menee läpi, asessoriksi ovat tulevaisuudessa kelpoisia kaikki virassa olevat ylemmän pastoraalitutkinnon suorittaneet papit.

Päivän kohokohta oli ministerin iltapäiväkahvi. Eilinen "pankkivaliokunta" jo mietti, mitähän rouva ministerillä olisi tänään päällä ja mistä hän puhuisi. Tänään kättelimme tyylikkääseen mustavalkoruudulliseen jakkuun sonnustautunutta ministeriä. Ja puheen teemat olivat tärkeitä ja asiallisia. Niistä on vaikea revitellä otsikoita.

Kirkolliskokouksen on otettava toukokuun istunnossa kantaa kolmeen erilaiseen tapaan kompensoida seurakunnille lakisääteiset yhteiskunnalliset tehtävät. Ministerin viesti oli, ettei kirkon pidä vitkutella asiassa, vaan toimia ripeästi, jotta laki saadaan synnytettyä. Valtiolla on valmisteilla myös rahankeräyslain osauudistus, joka mahdollistaa kirkon rahankeräyksen diakonisiin tarkoituksiin. Se hyväksytään vielä ennen vuoden loppua.

Niin ja se kakku! Suklaakakkua banaanitäytteellä.

Kääntyykö kirkko ulospäin?

Marraskuun harmauden ja vesisateen keskellä arkkipiispan avauspuhe herätteli vähän nuutuneen oloista kirkolliskokousväkeä. Arkkipiispa on täällä usein ottanut kantaa kirkon sisäisiin asioihin, joskus vaikeisiinkin. Nyt ovi avattiin ulospäin. Edustajia ja koko kirkkoa muistutettiin ilmastonmuutoksesta ja kirkon tehtävästä tässä maailmassa.

Arkkipiispa painotti, että kirkon tehtävänä ei ole kääntyä sisään, vaan ulospäin, kohti maailmaa:

Kirkkojen on toimittava kaikupohjana tämän päivän profeettojen huudolle, ettei se huku maailman tapahtumien ja ongelmien loputtomaan virtaan. Ilmastonmuutos liittää meidät tiiviisti yhteen. Kun sanon meidät, tarkoitan koko ihmiskuntaa. Kristityn hiilijalanjälki ei eroa ateistin hiilijalanjäljestä. Vaikutus on sama. Ilma jota hengitämme ja tuuli joka puhaltaa eivät tunne kansallisia rajoja tai kirkko- ja uskontokuntien rajoja.

Tätä taustaa vasten on ilmeistä, että kirkko, joka keskittyy puolustamaan omia asemiaan ja on huolissaan ensi sijassa itsestään, oppinsa puhtaudesta ja kannatuspohjansa laajuudesta, on kadottanut identiteettinsä, suola on käynyt mauttomaksi. Kirkko on olemassa maailmaa ja maailman elämää varten, ei itseään varten.

Tämä upea sisältöpuhe menettää vain tehoaan, kun katsoo, millaisten asioiden kanssa kirkollikokous tällä viikolla askartelee. Määräenemmistösäännökset ja kirkon keskushallinnon uudistukset ovat aika kaukana tästä kirkon profeetallisesta äänestä - etenkin, kun molemmat uudistukset ovat lähinnä kosmeettisia.

Nyt käydään lähetekeskustelua kirkon talousarvioista ja toimintasuunnitelmasta. Talousarvioesitys  Espanjan Aurinkorannikon uuden seurakuntakodin  tukemiseksi sai paljon kannatuspuheenvuoroja. Siitä puhuttiin pitkään jo valiokunnassakin. Entistä ulkosuomalaispappia tämä tietysti ilahduttaa

Käytävillä käydään keskustelua Kirkon palvelukeskuksesta, Kipasta. Sen sijaan salissa käydyssä keskustelussa ohitettiin toimintasuunnitelmassa esiinnostettu kysymys Lahden ja Kuopion toimipisteiden tulevaisuudesta. Koska monet seurakunnat ovat myöhästyttäneet liittymistään Kipaan, rahat näiden palvelupisteiden rakentamiseen eivät ehkä riitä. Asia sinänsä on ymmärrettävä, mutta Kuopiolle se tietysti olisi iso tappio. Päätökset asiasta tehdään kuitenkin vasta myöhemmin.

Toivoa ja murinoita

Viimeinen istunto ohi. Väki matkaa suurin joukoin kirkkopäiville Kuopioon. Istunnossa käytiin hiljainen ja väsähtänyt keskustelu viestintästrategiaan liittyvästä lausunnosta. Erillistä strategiaa ei onneksi tule, vaan viestinnän on läpäistä kirkon uusi strategia, kun se aikanaan valmistuu.

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön palvelujärjestöt, Nuorten Keskus, Poikien ja tyttöjen keskus ja Seurakuntien lapsityön keskus, olivat järjestäneet eilen illalla yhdessä Lähetysseuran ja Turun seurakuntien nuorisotyön kanssa nuorten kuulemisen. Sinapin tuliterä leirikeskus ja keväinen lämmin ilta olivat omiaan viemään eteenpäin nuorten aktiivista viestiä. Ja mitkä nuoret eri puolilta maata! Rohkeita, asiallisia, luovia, innostuneita ja hauskoja! Toivo siitä, että nuorten kuuleminen voi vielä joskus olla totta, virisi taas.

Puheenjohtajuuskysymys kuohuttaa pinnan alla ja vähän päälläkin. Se näyttää kuitenkin kuohuttavan enemmän sosiaalisessa mediassa kuin paikan päällä. Täällä ollaan aika levollisin mielin. Lopulliset päätökset tehdään vasta aikanaan. Nythän vasta valmisteltiin. Monet miettivät, mikä on oikeasti tärkeää. Jotkut näkevät tämän puhtaasti teologisena kysymyksenä, toiset taas demokratiavaateena. Minusta asiaa kannattaisi tarkastella puhtaasti käytännöllisesti. Se tarkoittaa: miten asiat sujuvat parhaiten ja miten seurakunnan ääni kuuluu parhaiten.

Itse alan kallistua siihen, että kirkkoneuvoston puheenjohtaja olisi jatkossakin kirkkoherra, ns. yhtymärovasti." Silloin hänen tehtävänsä voisi olla kevytrakenteisempi ja osa-aikainen, paljon nykyistä mallia muistuttava. Se olisi pitkällä juoksulla kustannustehokkainta. Kirkkoherra puheenjohtajana edesauttaa sitä, että yhtymä ymmärtää olevansa seurakuntaa varten ja että seurakunta on yhtymänkin perusyksikkö.

Sen sijaan seurakuntaneuvostossa puhetta voi samalla periaatteella johtaa maallikko. Hänen kauttaan kuuluu seurakuntalaisten ääni ja kirkkoherran vaikutusvalta säilyy päätöksissä esittelijän ja toimeenpanijan roolissa. Kirkkoherran tulee kuitenkin olla seurakuntaneuvoston jäsen. Keskustelu jatkukoon. Pääasia, ettemme mene punkkereihin ampumaan toisiamme periaatenuolin.

Tulevaisuuden tuulet

Auringon myötä tänään luotsattiin tulevaisuutta. Maria Kaisa Aula piti erinomaisen puheen - melkein rautalanka-alustuksen - lapsivaikutuksen arviointia ja lasten kuulemista koskevasta laista. Puheen viestinä on: ei vain kasvatusta, vaan ennen muuta osallisuutta ja vuorovaikutusta. Vatikaani ei ole ollut innostunut lasten kuulemisesta, monet luterilaiset kirkot sitä vastoin ovat olleet. Toivottavasti tulevaisuudessa myös omamme. Valmistelu on kestänyt kauan ja vielä kerran mietintö lähti Kirkkohallituksen jatkovalmisteluun.

Vaikka mietintö koski lasten kuulemista, jotkut saivat ujotettua yleiskeskustelun sisälle myös esiaviolliset suhteet ja seksuaaliopetuksen. Tämä näyttää onnistuvan aiheesta kuin aiheesta, mutta esille ne nousevat täällä etenkin silloin, kun puhutaan lapsista ja nuorista.

Iltapäivällä tulevaisuusvaliokunta jätti mietintönsä Haastettu kirkko -nelivuotiskertomuksesta. Oli nautinto kuunnella piispa Irja Askolan evästystä kirkon strategia- ja tulevaisuustyöryhmille. Hän muistutti, että kirkko on olemukseltaan globaali ja sen on edistettävä kansainvälistä solidaarisuutta, oltava vastakulttuuri yhteiskunnallisessa keskustelussa joka koskee mm. maahanmuuttopolitiikkaa, löydettävä diakoninen tapa elää kristittynä ja tultava enemmän osaksi kansalaisyhteiskuntaa.

Askola varoitti ajattelemasta, että kristillinen identiteetti määräytyisi sen mukaan, miten usein ihminen kirkon oven aukaisee. Käyntikertojen määrän listaaminen puhuu kirkkokäsityksestämme. Kuitenkin kyse on enemmän olemisen tavasta, miten olla kirkko ja kristitty tässä ajassa.

Naakka ja Rouskis, illan maskotit, tulivat jo hakemaan meitä leirikeskus Sinappiin. Siellä kuullaan kirkon todellista tulevaisuutta, lapsia ja nuoria!

Lähes kesäinen sää villitsi kansan istumaan ulkona paitahihasillaan. Alkuviikko oli niin tiivis, että ihan ihmettelee vapaaksi jäävää aikaa. Viikko kääntyy kallelleen, mutta hyvillä mielin.

Rakenteista ja rypyistä

Eilen oli sitten se suuri päivä, johon kaikki täällä tiivistyi. Käytävillä kävi kuhina ja salissakin käytiin pitkähkö yleiskeskustelu. Mutta kerrankin keskustelu oli erittäin asiallista ja aiheeseen liittyvää. Sen perusteella oli selvää, että illalla äänestettäisiin moneen kertaan.

Hallintovaliokunta oli muuttanut tuntuvasti kirkkohallituksen alkuperäistä esitystä. Jostain syystä yhtymästä olikin nyt tullut perusyksikkö, joka määrittäisi seurakuntia. Yhtymää johtaisi ns. yhtymärovasti, joka olisi samalla kirkkoherrojen esimies.Yhteinen kirkkoneuvosto olisi poistunut ja johtoryhmä olisi saanut osan sen päätösvallasta.

Koska seurakuntien itsenäisyyden tae on itsenäinen kirkkoherra, koko ymmärrys seurakunnasta olisi muuttunut ja yhtymän painoarvo suhteessa seurakuntiin kasvanut. Siispä tein muutosesityksen, jossa kannatin kirkkohallituksen alkuperäistä esitystä: määräaikaista "yhtymärovastia", joka on yksi seurakuntien kirkkoherroista. Hän on yhtymän johtavien viranhaltijoiden esimies, mutta ei kirkkoherrojen.

Illan kolmituntisessa äänestysrupeamassa muutosesitys meni lopulta läpi. Hurraa! Myös yhteinen kirkkoneuvosto säilyi. Paine maallikoiden puheenjohtajuuteen oli salissa niin suuri, että tulevaisuudessa maallikko johtaa puhetta niin seurakuntaneuvostossa kuin yhteisessä kirkkoneuvostossakin.

Muutosehdotuksia tehtiin paljon ja äänestys oli monipolvinen ja pitkä. Puheenjohtaja Timo Sahi teki upeaa työtä. Siitä huolimatta luulen, että osa väestä putosi kärryiltä ja äänestystulos neuvostojen puheenjohtajuudesta saattoi olla osittain sattumanvarainen. Niin se tietysti voi olla aina.

Tulevaisuudessa kaikki seurakunnat kuuluvat seurakuntayhtymään. Se ei mielytä niitä, jotka elävät suurseurakunnissa. Ja se mietityttää Pohjois-Suomen pitkien välimatkojen kansaa. Äänestystulos oli niin tiukka, että näin yksioikoisena ehdotuksena se ei määräenemmistösäädöksillä mene läpi.

Ehkä tylsältä tuntuvassa hallintopäivässä oli omat kohokohtansa: yhteistyö Porvoon hiippakunnan edustajien kanssa, oman hiippakunnan väki ja neuvottelut, rintamalinjojen murtuminen akselilla liberaalit-konservatiivit, kollegiaalisuus uusien ja vanhojen edustajien välillä ja puheenjohtajien hienon työn seuraaminen. Ja tietysti naapurin herra, jolla on sisupastillit aina esillä.

Pinkkiä ja keskustelua tytöistä ja pojista

Käytävällä veikkailtiin, ottaisiko ministeri Räsänen kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Olisihan se luontevaa arkkipiispan maanantaisen avauspuheenvuoron jälkeen. Pitkään kaikki näytti sangen rauhalliselta, mutta tuli se kuitenkin. Kirkko älköön myykö itseään ja sanomaansa yhteiskunnan paineen alla - avioliittokysymyksessäkään.

Esille nousi myös kirkon tehtävä maahanmuuttajien tukijana ja yhteisönä. Siihen myös arkkipiispa viittasi vastauspuheessaan kertomalla kirkkomme ensimmäisestä maahanmuuttajasta, piispa Henrikistä, jonka kotouttamisohjelma epäonnistui.

Ministerin pinkki jakku oli kaunis ja tyylikäs. Keväisen raikas.Nykyisen ministerin hyvä puoli on siinä, että hän jaksaa aina yllättää - niin pukeutumisellaan kuin sanoillaankin. Puheista ja kannanotoista voi keskustella ennen ja jälkeen varsinaisen tilaisuuden. Ja kakku on takuuvarmasti hyvää. Niin nytkin.

Täysistuntossa keskustelua herätti yllättäen mietintö, jossa korostettiin kirkon tarvetta terävöittää työtään 10-14 vuotiaiden lasten parissa. Asiaa pidettiin tärkeänä ja välillä keskustelussa sekoittuivat oman seurakunnan asiat ja kirkkohallituksen tehtävät. Huolestuttavaa oli se, että monissa puhenvuoroissa ei tunnettu kirkon laajaa työtä kouluikäisen lasten parissa juuri lainkaan. Myös käsite varhaisnuorisotyö näyttää istuvan lujassa, vaikka jo parin vuoden ajan on puhuttu tytöistä ja pojista tai kouluikäisistä lapsista.

Iltaa kohti käytäväkeskustelut seurakuntarakenteista tihenivät ja muutosesityksiä sorvattiin. Onneksi kokeneet ja kaikennähneet herrasmiehet selittivät kärsivällisesti meille uusille, miten käsittely huomenna etenee ja miten muutosehdotuksia tehdään.

Avioliitosta ja aloitteista

Täytyy nostaa hattua arkkipiispalle, joka aina uudelleen ottaa täällä avauspuheissaan kantaa kipeisiin ja vaikeisiin asiohin. Monille tämän päivän avauspuheenvuoro taisi kuitenkin tulla yllätyksenä. Tasa-arvoisen avioliittolain esille nostaminen ja kirkon haastaminen avioliittokäsityksensä päivittämiseen oli toisille miellyttävä ja toisille varmaankin vähemmän miellyttävä asia.

Salissa vallitsi puheen aikana täysi hiljaisuus ja käytävillä kävi jälkeenpäin pienoinen kuhina. Jotkut eivät jaksaneet ymmärtää, miten arkkipiispan nostama Raamatun kehotus "Älä pelkää" tähän oikein liittyy. Minusta liittyy hyvinkin. Eiköhän tuo Raamatun sana ole tarkoitettu meille kaikille siellä, missä joudumme tekemisiin ristiriitaisten ja vaikeiden asioiden kanssa. Saa nähdä, millainen aloite syksyn istuntoon asiasta tulee.

Arkkipiispan puhe löytyy täältä:

http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/40DDCD315E915054C2257B6A002DF701/$file/Arkkipiispan%20puhe%2013%205%202013.pdf


Salissa kuuntelemme nyt lähetekeskustelua edustaja-aloitteista: viestintästrategiasta ja seurakuntamaksuprosentin alentamisesta. Toisaalta kirkkohallituksen oletetaan tekevän uusia strategioita, toisaalta taas toivotaa, että seurakuntien kirkkohallitukselle maksettava tuki alennettaisiin. Hankala yhtälö, sillä kaikki työ maksaa. Strategioita kirkko on pullollaan, mutta niiden toteutuminen on ollut niin tai näin. Ennemminkin ne ovat aikansa kuvia ja siksi kirkkohistorian kannalta ihan merkittäviä dokumentteja.

Tiedotuskeskus ja kirkon tiedotus saavat täällä aina huutia. Niin nytkin. Se kuuluu intohimoa herättävien teemojen sarjaan, josta keskustellessa voi nostaa niin teologista profiilia kuin tyytymättömyyttä aluepolitiikkaankin.

Toinen kevät

Laukku pakattuna ja paperit luettuna lensin tänään Turkuun. Kaksi asiaa kiinnitti heti huomiota: ihana Turun ja turunseudun murre, jolla taksikuski jutusteli matkalla opistolle, ja kukkivat valkovuokkomättäät. Ennen niin jokapäiväiset asiat olivat aikojen saatossa muuttuneet erikoisiksi, mutta kuitenkin kotoisiksi.

Talousvaliokunta kokoontui illalla. Ja lakivaliokuntakin näytti istuvan tänään. Virallinen työskentely alkaa huomenaamuna yhteisellä messulla Maarian kirkossa. Tätä istuntoviikkoa puhututtaa seurakuntarakenne 2015 -esitys ja ennen kaikkea hallintovaliokunnan siihen tekemät muutokset. Aika kaukana ollaan alkuperäisestä ajatuksesta. Siihen palaan vielä monesti viikon aikana.

Talousvaliokunta keskustelee ja antaa mietinnön kirkon keskusrahaston toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä ja kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnasta. Samalla saa aika hyvän kuvan siitä, miten kirkkohallitus mieltää tehtävänsä.

Mielenkiintoista sekin. Kokonaisuudessaan edessä on mielenkiintoinen viikko ja odotettavissa kiivaita ja pitkiä puheenvuoroja istunnossa. Mutta täällä on aina riittänyt suklaata pahimpaan väsymykseen, joten eiköhän nytkin.